tiistai 18. toukokuuta 2010

Unelmia - ihka oikea kolumni

Ihka ensimmäinen kolumnini julkaistiin tänään Tyrvään Sanomissa otsikolla Unelmia.



Ääni puhelimessa pyytää saada puhua yritykseni markkinoinnista vastaavan henkilön kanssa. Mielikuvassa häivähtää jakkupuku ja korkojen kopina. Tukahdutan tirskahduksen, myönnän olevani kyseinen henkilö ja kiipeän auringonkeltaisissa kumisaappaissani korkeammalle lantalaan, ettei puhelin pätkisi niin pahasti. Toivon vauvan jatkavan vaunuissa uniaan vielä hetken ja tarkistan isompien lapsien pysyvän pihassa ja mieluummin tappelematta.

Pitkä matka Vantaan kerrostalolähiön tytölle, joka luuli joutuneensa piilokameraan nähdessään ensimmäisen kerran Tampereella bussin numero yksi. Onni, toteutumassa oleva unelma.

Meillä oli unelma Kodista. Talosta maalla, syrjässä, omassa rauhassa. Isot piharakennukset. Hirsirunko ja remonttitarve. Oma torni! Pieni pala omaa maata, mielellään laitumeksi sopivaa. Näytöissä oli paljon ihmisiä, kymmeniä. Muillakin oli sama unelma. Lopulta löysimme Kodin. Tämä se on, ja tähän tulee torni, sanoin miehelle seistessämme pihassa ensimmäistä kertaa. Myyjä näytti epäuskoiselta ja huvittuneelta.

Joku sanoi minulle: ”Sä elät mun unelmaa.” Ei, ei se niin ole. Elän omaani. Siihen unelmaan en etukäteen arvannut kuuluvan lumen sulattelua vastasyntyneelle ja kahdelle alle kouluikäiselle lapselle sekä parille hevoselle, kun molemmista kaivoista loppuu vesi. Unelmissani en myöskään saanut etiäistä syntymäpäiväleipomisista anopin keittiössä kymmenien kilometrien päässä, kun oman keittiön varustukseen kuuluu vain ruokapöytä, mikro ja pahviastioita. En osannut kuvitella itseäni rautakaupan tiskille kyselemään kesken tallinmaalauksen loppuneen maalierän perään myyjän viisastellessa minun voivan maalata alusta uudella maalilla, ”sillai kevyesti” - seitsemännellä kuulla raskaana. Remonttipölyn puistelun petivaatteista ennen nukkumaanmenoa melkein arvasin ja ajoittaiset sähkökatkotkaan eivät ole suuresti yllättäneet. Oikein pahalla viikolla istuimme miehen kanssa uupuneina sohvalla ja mietimme, olisiko enää mitään, millä voisimme elämäämme hankaloittaa. Nauroimme keksiessämme häkäpönttöautot ja oman tuulivoimalan.

Unelmissani näin tähdet talvisella taivaalla, kesän merkkinä lentävät pääskyset. Haistoin auringonlämmittämän hevosen kyljen, kuulin kurkien syksyisen huudon. Elävän tulen lämpö ja kohina muureissa, juokseva vesi keittiön hanasta, lämpöisissä sängyissään nukkuvat lapset. Käsi miehen työstä karkeassa kädessä, melkein yhtä karkeana. Unelma, onni.

Niin, niitä tuulivoimalaesitteitä meillä tutkitaan innostuneesti.

4 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Upeaa, tekstisi vetää ihan hiljaiseksi. Niin samoja ajatuksia ja tunnelmia kuin itsellä.

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos!

Tiina kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu ;) Olen ensi kertaa vierailulla, mielenkiintoisia postauksia, kauniita kuvia.

Jasmiina kirjoitti...

Tervetuloa :)