lauantai 9. joulukuuta 2017

Ahdin tila Unelmien Talo&Koti -lehden joulunumerossa

Tätä jännitystä kesti vuoden: viime joulun alla meiltä tehtiin jouluinen kotijuttu Unelmien Talo&Koti -lehteen. Tämä tehtiin aika pian äitini kuoleman jälkeen, ja se näkyy ainakin omiin silmiini kuvistani. Meikkiä olisi ainakin voinut tupsutella urakalla. Olimme sopineet jutusta jo aikaisemmin ja se tehtiin sovitussa aikataulussa, koska tiesin miten positiivisia ja mukavia kokemuksia nämä ovat - koko perheelle. Miten hienoa on päästä kurkistamaan omaa kotia sanan ja kuvan ammattilaisten silmin!

Kuvauspäivä oli tälläkin kertaa todella mukava ja vauhdikas. Jutun tekivät toimittaja Atso Mikkola ja kuvaaja Johanna Myllymäki. Kiitos heille

Lehti on kaupoissa nyt ja jutusta tehtiin nettiversiokin meilläkotona.fi -sivustolle. Sen voit lukea täältä.









torstai 7. joulukuuta 2017

Wanhan Virtasen joulumarkkinoilla


Viime sunnuntaina huristelin Huittisiin Wanhan Virtasen joulumarkkinoille. Ne olivat tänä vuonna kaksipäiväiset ja varsinainen hulinapäivä oli ollut lauantai, jolloin Huittisissakin oli joulunavaus. Säätiedote lupasi kunnon kaatosadetta.


Onneksi minulle järjestyi sisäpaikka makasiiniin sateelta suojaan!


Ja mikä makasiini! Hitsi, miten kauniisti on ennen rakennettu! Myyjiä oli tosi monipuolisesti leivonnaisista ja hunajasta taiteeseen, huovutuksiin, villasukkiin, joulukoristeisiin, keramiikkaan ja käsintehtyihin kenkiin.


Alakerrassa minun paikkaani vastapäätä oli upeita olkipukkeja. Sellaista tekisi kovasti mieli, mutta en keksinyt, mihin sen eläintaloudessa uskaltaisin laittaa. Yö esiteinin kissanpennun kanssa voisi olla kohtalokas :D


Pihalla seppien ahjo kuumeni ja he pitivät myös työnäytöksen. Sadekin tyytyi kuuroon ja tihkuun.

Minua oli odotettu Terveiset ja kiitokset!

Ihan harmittaa, etten kuvannut päärakennusta ollenkaan - ihailin vain. Kannattaa kurkata siis lisäkuvia täältä.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Sastamalan Vanhanajan joulumarkkinoilla


Taas mentiin! Kotikaupungin tapahtumaan otin ipanat mukaan perjantai-iltapäiväksi. Sastamalan Vanhanajan joulumarkkinat olivat tänä vuonna kaksipäiväiset ja järjestettiin ihan vanhan puotini naapurissa Pukstaavin pihapiirissä Marttilankadulla. Mukana humussa olivat myös Herra Hakkaraisen talo ja lähialueen liikkeet. Joulunavausta juhlistettiin vammalan torilla parin korttelin päässä lauantaina.


Oma myyntipaikkani oli ihan Pukstaavin sisäänkäynnin vieressä. Perjantaina satoi lunta ja pikkukaupunkimme kaunein miljöö ei hävinnyt suuren maailman joulutoreille. Voi, mikä tunnelma!



Illalla julkistettiin naapurin valkoisen funkkistalon seiniin heijastettava video- ja valotaideteos. En ehtinyt nappaamaan siitä kuvia, vain tuo sininen kulma tässä julkistamishetkellä näkyy. Väki oli kerääntynyt kadun vastakkaiselle puolelle teosta katsomaan, siksi näyttää niin autiolta :D Täältä löytyy kuvia ja videota taideteoksesta.



Markkinamyyjiä oli sisällä Pukstaavissa ja pihapiirin myyntikojuissa. Pieni kuoro kiersi laulamassa joululauluja ja itse Joulupukki oli tietysti mukana. Sisällä Pukstaavissa sai askarrella, ulkopuolella paljastettiin jouluikkuna.




Niin ihana paikka! Ja täytyy myöntää, että omaa puotia tuli viiltävä ikävä.


Lauantaina väkeä oli liikkeellä heti aamusta. Joulunavaus ja useat tapahtumat saivat sastamalalaisetkin liikekannalle. Marttilankadulla oli edellisillan ohjelman lisäksi opastettuja kierroksia ja Herra Hakkaraisen talon autopiha oli auki.


Kivitallin ihanat ponit keräsivät rahaa hyväntekeväisyyteen.

Onpa minun ollut ikävä tätä elämää!

Lisää tapahtumasta voit katsella Sastamalan Vanhanajan joulumarkkinoiden fb-sivulta, täältä.

tiistai 28. marraskuuta 2017

Viikonloppu Tallipihan joulussa


Ei taitaisi tulla joulu minulle ilman Tallipihaa. Viime joulun alla kävin vain yhdessä myyntitapahtumassa ja se oli Tallipihan joulu. Tänä vuonna olen Tallipihalla kaksi viikonloppua. Olipa ihana nähdä tutut ihmiset ja eläimet: vossikka-Markku Päämies-hevosineen ja Pate-poneineen, Tallipihan Tarja ja vakioyrittäjät, tutut myyjät ja tietysti karuselli.

Tallipiha on nyt kauneimmillaan. Tampereen tunnelityömaa on Tallipihan osalta valmis, naapurin Milavida kunnostettu ansaitsemaansa loistoon ja sen viereen Tiitiäisen puisto. Tallipihan piharemontti on valmis ja pihan pikku kioskimökit maalattu kauniiksi kuin karkit. Myymälät ovat ihanammat kuin koskaan ja kahvila palvelee pitkää päivää. Hyvät ihmiset Tampereelta ja kaukaa: käykää Tallipihalla! Näin uskomattoman kaunis keidas vaihtelevine ohjelmineen aivan keskustan tuntumassa - nauttikaa!



Lauantaina sää suosi ja aurinkokin pilkahti. Minun päiväni meni pikavauhtia tuttuja tavatessa ja kauppaa tehdessä. Kiva oli huomata, että minua olivat kaivanneet sekä tutut että asiakkaat.


Sunnuntaiksi Foreca lupaili täyslaidallisen vettä, räntää, tiskirättejä, kissoja ja koiria. Suuntasin silti Petterin kanssa hirvimiehiä väistellen urheasti matkaan, sillä Tampereella oli Joulun avaus paraateineen ja ohjelmineen ja väkeä saattaisi riittää Keskustorilta Tallipihallekin.


Auto nolon kuraisena pääsin perille ja mikäs oli ollessa. Sääpuolella lauhduttiin sen verran, että alas asti tuli vain pieni tihkusadekuuro. Auton kuulumisiakin mun varmaan tarvitsisi päivittää. Kuten näette, upeat teippaukset ovat kyljistä pois ja se on nykyään Miehen auto. Pääkallonuppi vaihdettiin vaihdekepin päästä standardimalliin minun laina-ajelujeni ajaksi. Auto on taas projektivaiheessa, mutta saatiin viime kesänä katsastettua matkustajakäyttöön. Keskipenkki on suht' helppo irrottaa, joten tavarankuljetukseenkin (ja tapahtumiin siis) se hyvin sopii.


Tallipihan tonttu järjestää lapsille pientä puuhaa: hän piilottaa joulukuusen koristeita pihaan ja niitä löytäneet pääsevät koristelemaan tontun kanssa kuusta. Tonttua saa nykäistä muutenkin hihasta: yksi viisas isoäiti halusi videoida tontun kanssa yhteisen joulutervehdyksen lapsenlapsilleen :)


Ukko-aasi, ihana pörröturkkinen jäärä





Sinisena hetkenä ja illan hämyssä Tallipiha on kauneimmillaan. Sunnuntai ei ennustetta premmasta säästä huolimatta ollut yhtä vilkas myynnin puolesta kuin lauantai, mutta olipa ihanaa olla taas Tallipihalla. Siellä on aina pala sydäntäni.

Tallipihalle tulen taas lähempänä joulua, ensi viikonloppuna menen kurkistamaan uusia kulmia.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Joulukiertue



En ole ommellut vuoteen muuta kuin pakolliset housujen ja Humun ihottumaloimien paikkaukset. Nyt oli aika taas istua ompelukoneen ääreen, sillä veri vetää joulutapahtumiin. Vähän pakkokin on, sillä olen juuri nyt *kröhöm* töiden välissä ja minkäänlaisiin yhteiskunnan tukiin en ole oikeutettu :D Tästä eteenpäin minut löytää keppareineni ja volkkareineni joka viikonloppu jouluisista markkinatunnelmista:

la 25. - su 26.11. Tallipihan Joulu, Tampere (klo 11 - 17)

pe 1. - la 2.12. Vanhan ajan joulumarkkinat, Pukstaavi, Sastamala (pe 16 - 20, la 10 - 14)

su 3.12. Wanhan Virtasen joulumarkkinat, Huittinen (12 - 16)

la 9.12. Tallinmäen joulumarkkinat, Kauttuan Ruukinpuisto, Eura (11 - 15)

su 10.12. Tallipihan Joulu, Tampere (11 - 17)

ma 11. - ti 12.12. Tampereen Joulutori (11 - 19)

la 16. - su 17.12. Tallipihan Joulu, Tampere (11 - 17)

perjantai 24. marraskuuta 2017

Surun vuosi


Pitkästä aikaa tuntuu siltä, että tekee mieli kirjoittaa. Mietin uuden blogin aloittamista ja mietin sisällön rajaamista tiettyyn aihepiiriin, mutta päädyin taas tänne. Ei mulla ole mitään tiettyä aihetta. Paitsi elämä. Ja kuluneen vuoden vallitseva teema, kuolema. Sitä lajia toivon vähemmän tulevaisuuteen. Kulunut vuosi on pitkä, kammottava rivi hautoja. Kokemuksia, joista näen varmasti painajaisia lopun ikääni. Surua.


Mietin nyt, että joku varjelus sai minut lopettamaan yritykseni. Sen pyörittämiseen minulla ei olisi ollut kuluneena vuonna voimia - niin ikävä kuin ikiomaa, ihanaa puotiani onkin.


Saatatte muistaa, että lampaista luovuimme toissa syksynä, puodin lopettamisen jälkeen. Olivatko ne joskus näin pieniä?! Kasvoivat ja vanhenivat, vielä nopeammin kuin lapset.


Akvaarioon iskeneestä pilkkutaudistakin taisin ehtiä kertoa. Se penteles oli sitkeä ja tappoi lopulta kaikki muut kalat, paitsi Taiston. Tämä on varmasti Suomen sinnikkäin ja kallein sintti! Monen kuukauden hoitokierteen jälkeen tauti lopulta voitettiin ja Taisto polskii potrana tänäkin päivänä, seuranaan uusia ystäviä.


Kaikki kauniit, ruskeat kanarouvat tulivat viime talvena tiensä päähän. Yksi toisensa jälkeen ne alkovat nuokkua ja kun herkut ja tehohoito ei tuonut helpotusta, päätyivät armollisesti pölkylle. Lasten rakasta Lumme-kanaa aikoinaan yritimme hoitaa viimeiseen asti ja tehomunijan lähtö ei todellakaan ole kaunis, kun muninnat on munittu loppuun. Nykyään päästämme helpommin pois - ja vannoimme, että tehokanoja emme enää ota.


Vuoden vaihteen jälkeen tallissa riehui hevosherpesvirus. Se iski kaikkiin viiteen hevoseen. Rokiin pahimmin, sen takapää halvaantui.


Muut kuntoutuivat pikku hiljaa keuhko- ja muista oireistaan, mutta Rokin kanssa oli edessä pitkä tie. Se alkoi toipua halvauksesta ja keuhkojen kanssa taisteltiin pitkään. Keuhko-oireita lievittänyt kortisoni laukaisi ilmeisesti kaviokuumeen. Siitäkin selvittiin.


Hoito jatkui pitkään. Jonain muuna, kuin tänä surujen vuonna olisin antanut periksi jo aikaisemmin, mutta nyt oli mielessä vain, että tämä poni ei saa kuolla. Kesän tullen kaviot olivat kunnossa ja hengitys kulki lääkkeittä. Keskushermostolääkityksen purkua suunniteltiin ja takaosaa kuntoutettiin. Roki jopa laukkasi ja pukitteli!


Okun ja Viljamin aika oli tullut kesän koittaessa. Olen tästä päätöksestä jo monta kertaa kirjoittanutkin. Talvella vanhan Viljamin kaulanikamat alkoivat oireilla ja Okun ei todellakaan tarvinut kestää enää yhtään ihottumakesää. Päästimme ne yhdessä pois, ikivihreille, kivuttomille laitumille ja hautasimme pellon laitaan männyn juureen.

Olen aikanaan ollut hevosklinikalla kesän töissä ja nähnyt lopetuksia. Mutta ne olivat sairaita, jo valmiiksi lääkittyjä hevosia - ne eivät nousseet leikkaispöydältä. Luulin olevani valmistautunut Okun ja Viljamin lopetukseen - niin hyvin kuin sellaiseen nyt voi olla - mutta vähänpä tiesin. Lopetuspäivän iltana istuin ja ajattelin, että miten ikinä pystyn jatkamaan elämää.

Pystyin vain. Seuraavana päivänä lievemmin kesäihottumainen Humu alkoi hangata ja tuli aikaa kaivaa ihottumaloimi esiin. Ajoitus sentään oli juuri oikea.

Myöhemmin kesällä Rokin kaviokuume uusi. Mietimme kengittäjän ja eläinlääkärin kanssa hoitomahdollisuuksia ja nyt oli pakko päästää irti. Kova päätös meille kaikille, jotka epäuskoisina ja toiveikkaina olimme saaneet ihmetellä Rokin elinvoimaa ja toipumista. Männyn juureen tuli kolmas hautakumpu.


Elokuussa saimme lopulta haudata äitini uurnan sukuhautaan.


Työrintamallakin on tapahtunut yhtä ja toista muistuttaen, että kaikki ei tosiaan mene omien suunnitelmien mukaan. Lopulta olin kahdessa eri yrityksessä puhelinmyyjänä. Ennakkokäsityksistä huolimatta pääosin mukavaa hommaa ja aloin pärjätäkin. Nyt olen palaamassa taas lähtöruutuun, siihen tilanteeseen, jossa piti olla jo viime vuoden syksynä. Perhehoitajaksi siis. Sillä rintamalla elämme nyt jännittäviä aikoja soittoa odotellen.

Vuoteen on mahtunut tietysti paljon hyvääkin. Uusia eläinperheenjäseniä ja iloa. Niistä lisää toisella kertaa...

perjantai 20. tammikuuta 2017

Kiitos ja näkemiin

On tullut aika tehdä samoin, kuin nykyään niin moni muukin bloggaaja: pakata bloggaustarvikkeet reppuun ja jatkaa Blogistaniasta kohti uusia seikkailuja. Maailma muuttuu ja ajat muuttuvat - aikansa kutakin. Melkein seitsemän vuotta tässä on oltukin.


Seitsemässä vuodessa lapset ovat kasvaneet, remontti on edennyt jos ei nyt valmiiksi asti niin ainakin melkein, yritys on kasvanut ja lopetettu ja tallin ovi on käynyt eläinten tullessa ja mennessä. Minä, lähiön kasvatti, olen saanut elää maalaisunelmaani. Bloggaus on ollut minulle harrastus, josta olen saanut paljon iloa. Kiitos teille kaikille, jotka olette vuosien varrella postauksiini kommentoineet!


Nyt on aika siirtyä eteenpäin. Työura on minulla nyt risteyskohdassa. Mitä jatkossa - en malta itsekään odottaa!

Tallielämästä nautin edelleen. Käsitöistäkin nautin edelleen, ja erityisesti siitä, että saan tehdä niitä vain silloin kun huvittaa. Nautin siitä, että ehdin leipoa pullaa.



Kiitos näistä vuosista blogin parissa! Jatkossa Ahdin tilan kuulumisia voi seurata Instagramista @jasmiinaahti.

maanantai 9. tammikuuta 2017

2 vuotta Pojun kanssa

Meillä tuli juuri kaksi vuotta yhteistä elämää täyteen Pojun kanssa. Voi, miten onnellinen olen tämän hevosen tulosta elämääni!


Poju on pysynyt omana pöhelinä itsenään. Meidän ratsastuksemmekaan ei ole kovin kummoiseksi edennyt, ruusukehaita meistä ei tule ikinä. Kentällä aloitetaan joka kerta tahkoaminen samasta ravurin munahölkästä pehmennellen. Tosin siellä kentällä mennään ihan hävettävän harvoin, ei edes joka kuukausi. Maastossa päästellään matalaa ravurin kiitoravia - tosin (kiito)laukan riemukin on löytynyt. Rauhallista laukkavaihdetta etsitään edelleen. Se varmaan odottaa siellä käyttämättömällä kentällä löytäjäänsä.


Maastossa käydään enimmäkseen kaksin. Humukin pääsee välillä mukaan, kun sillä käy ratsastamassa entisen omistajan tytär. Omat lapsetkin Humun satulassa välillä käyvät, mutta talvella ei ole pitkiä maastolenkkejä yhdessä tehty.


Olen ratsastanut 40 vuotta ja silti talvi toisensa jälkeen tuskailen sopivan lämpimien ratsastusvarusteiden kanssa. Inhoan tunkea mitään sukka- tai raappahousuja ratsastushousujen alle ja ajatuskin topparatsastushousuista saati -haalarista tuntuu epämukavalta. Hillosin toissa syksynä HIHSistä ostamiani kokochapseja kaapissa vuoden, kun en raaskinut moisia kalliita ihanuuksia ottaa käyttöön. Lopulta sain paksuun kallooni, ettei niistä kaapissa ole mitään iloa ja kaivoin esiin. Parhaat ikinä! Nyt ei palele polvet talviratsastuksessa. Miksi ihmeessä näiden suosio on jäänyt ratsastusvarusteista 80-luvulle?


Poju hikoaa aina liikutuksessa, mennään sitten rauhallisemmin tai reippaammin. Lenkin jälkeen se saa ennen loimitusta piehtaroida lumessa.



Rakas Poju
Kiitos kun olet.