torstai 4. elokuuta 2016

Heinäpoudat


Tulivathan ne heinäpoudat tänäkin kesänä, vaikka heinäkuun edetessä sateisena alkoi jo näyttää toivottomalta. Meidän perheemme vietti pellolla kaksi päivää. Ihan ei viiden hevosen heiniä saatu, mutta lato piukkaan kuitenkin.

Kuvissa näkyy paljon traktori ja se toki helpottaakin hommaa. Iso osa työstä on kuitenkin paalien nostamista: ensin paalaimen jäljiltä pieniin kasoihin pellolle niin, että niiden väliin jää hyvä ura traktorille ja peräkärrylle. Traktorin liikkuessa paalit nostellaan kärryyn ja kärry ajetaan latoon. Meillä sillä ei pääse perille asti, vaan tallinvintille heiniä viedessä kärry seisoo sillalla ylämäessä. Siitä paalit kannetaan latoon ja pinotaan. Sitten takaisin pellolle ja toistetaan, kunnes kaikki paalit ovat sateensuojassa. Monena vuonna olemme olleet pellolla vielä pikkutunneilla, tänä vuonna tuli valmista jo yhden aikoihin molempina iltoina.










Se tunne, kun viimeinen kuorma on ladossa... Se on kuulkaas hyvä!

tiistai 2. elokuuta 2016

Loppu

Sunnuntaina suljin puodin oven viimeisen kerran. Palautin avaimet vuokraisännälle. Nukkumaan mennessä mieleen nousi helpotus: seuraavana aamuna minun ei tarvitsisi miettiä, onko joku särkenyt näyteikkunan tai varastanut puodin edestä kukkaistutukset.


Perjantaina puoti oli vielä auki. En pakannut silloin mitään. Viikonloppu oli varattu muuttoon,


Miehen kanssa tyhjensimme puodin kaksin. Mies rapsutteli teippaukset ikkunoista ja tarrat valomainoksista.


Sunnuntaina puoti oli tyhjä ja siisti. Tila tuntui ihan oudolta ja vieraalta paljaana. Täällä oli hyvä olla.



Keppihevossirkus on muuttunut liiketilaksi muiden joukossa. Uudet vuokralaiset saivat avaimensa jo. Mielenkiintoista nähdä, mitä he keksivät.


En oikein osaa vielä ajatella yrityksen loppumisesta mitään. Päällimäisinä vaihtelevat ilo ja helpotus, Tuntui ihan sopivalta, että yritys loppui hikiseen muuttoon.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Puodin sulkijaissa

Lauantaina juhlittiin puodin sulkijaisia ja yritykseni 7½-vuotista taivalta. Kiitos teille kaikille, jotka päivään osallistuitte  


Pystytin puodin sisäpihalle keppariradan, joka oli auki itsepalveluperiaatteella.




Puodin eteen parkkeerasin kauppa-auton.


Se sai vielä kerran kuskikseen Petteri Punakuonon ja apukuskin penkillä istui Pusu-Essi.



Puodille tein sulkijaisiin uusiksi somisteiksi vanhoista kirppisvarjostimista valoketjut kassan päälle ja teetin painossa kapalevykyltin keskipöydän yläpuolelle. Virittelin vielä ilmapalloja kattoon.


Tarjolla oli pientä herkkua: vaahtokarkkeja, popcornia ja punaista limonadia. Rakastan popcornin tuoksua ja tälle puodille se todella sopiikin.



Sulkijaistapahtuma oli samalla visualistin näyttötyöni käytännön osuus. Niinpä ikkunoitakin piti miettiä tarkasti ja pitää itseni aisoissa runsauden suhteen. Taikurin hatusta kurkkaavasta jongleeraavasta Kewpie-nukesta tuli hauska. Messumaskotti Neiti Norsunen pääsi myös töihin vielä kerran.


Hiki oli tirehtöörittären otsalla kaiken puuhan keskellä. Samalle viikolle sattuivat tietenkin heinäpoudat ja eikös yksi hevosistakin alkanut ontua! Mutta selvittiin tästäkin ja puodilla ikkunat ja pinnat kiiltelivät puhtauttaan :D


Ihana päivä   Tuttuja ja tuntemattomiakin tuli läheltä ja kaukaa. Loppuinventaarion tekokin tämän päivän myötä helpotti :)



Illalla kokosin keppariradan vielä kerran auton kyytiin ja huristelin kauppa-autolla viimeisen kerran myyntitapahtumasta kotiin.


Kiitos teille kaikille    


PS. Puoti on auki vielä heinäkuun viimeisen viikon arkisin klo 11-17. Tervetuloa tekemään ale-löytöjä!

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Puodin sulkijaiset tänään!


Puodin sulkijaiset la 23.7.2016 klo 11-16

Tervetuloa juhlimaan Ahdin tilan ja keppihevossirkuksen 7½-vuotista taivalta Tämä iloinen sirkusjuna tuli nyt määräasemalleen, mutta matka on ollut huikea! Kiitos siitä kuuluu teille, ihanat asiakkaat ja maailman parhaat yhteistyökumppanit :)

Puodilla on tarjolla pientä herkkua ja tietysti hyviä tarjouksia. Keppariratakin nousee puodin sisäpihalle - mukaan kannattaa siis ottaa myös oma keppari! Lainakeppareitakin on tarjolla ja puodista tietysti saa ostaa ihan ikiomaksi.

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mitäs sitten?

Niin, mitäs nyt jatkossa? Yritys loppuu ja Ahdin tilan keppihevossirkuksen fb-sivun päivittäminen loppuu. Nettikauppa loppuu kokonaan ja sivu poistuu. Instassa olen omalla nimelläni (@jasmiinaahti), joten se jatkaa fiiliksen mukaan - samaan malliin kuin tähänkin asti. Mutta entäs blogi?

Blogin sisältö tietysti muuttuu, kun kaikki yritykseen liittyvä jää jatkossa pois. Mutta tämä blogi alkoi äitiyslomalaisen käsityö- ja maallemuuttajan lifestyle-blogina, joten niille juurille palataan. Mietin jo, pitäisikö osa blogista jakaa erilleen omaksi aihepiirikseen. Hevosblogille voisi saada paremmin lukijoita ihan puhtaana hevosblogina. Yrityksen loputtua meillä alkaa kaikkien lasten kanssa yhteiset minimaailmaprojektit. Nekin voisivat toimia omana bloginaan. Mutta enhän minä montaa jaksa ja kerkiä päivittää, olen niiden kanssa solmussa saman tien ja unohdan salasanat. Jatketaan siis sillisalaatilla, jota olen tarjoillut tähänkin asti. Lifestyle-blogiksi tätä voi kai sitten kutsua.

Luvassa on siis ainakin volkkarijuttuja: oma kuplani tarvitsee uuden maalipinnan ja samalla vaihtuu väri ja muutakin kivaa tuunausta on luvassa. Miehellä on lisäksi kesken kaksi kuplaprojektia: omansa ja kummityttöni. Ja kauppa-auto! Se ei enää ole kauppa-auto, vaan siihen on suunnitteilla muutos matkailuautoksi. Projektia ja myöhemmin retkiäkin siis on luvassa.


Jotain minunkin täytyy tehdä kantaakseni korteni eläin- ja ihmisperheemme elatukseen. Lainavauvoja on toiveissa. Näiden vauvojen kanssa ei ole koskaan varmuutta tulevasta, mutta toivottavasti saamme vielä muutamaa hoitaa. Vauvoista itsestään en tietenkään voi blogissa kertoa, mutta ajatuksia sijaisäitiys varmasti herättää. Olen pestautunut jo myös markkinointiin liittyviin keikkahommiin, toivottavasti niitä sitten vauvojen välissä riittää. Aika näyttää, miten tämä sujuu ja mikä minusta isona sitten tulee.


Hevosia on luvassa varmasti. Laumassamme näitä rakkaita on nyt viisi. Tämä lukumäärä tuntuu aika hyvälle harrastavalle perheellemme, mutta ehkä tulevaisuudessa haaveena on vielä lapsille isompi poni - ehkä jopa ruusukehai. Toivon Otson ja Humun hitsautuvan yhteen. Humu jaksaa kantaa Otsoa aikuiseksi mieheksi asti. Minä toivon saavani jatkaa Pojun kanssa pusikoissa ryskäämistä pitkään. Muiden eläinten ja tallinväen kuulumisia kertoilen varmasti myös.


Sisustusta. Huomaattekos, en enää ole tälle sanalle allerginen :D Minulla syyhyää sormet kaikenlaisiin pikku kohennusprojekteihin nyt, kun lapset ovat kasvaneet pahimmasta tuhovaiheesta yli. Remppaakin on vielä jäljellä sekä sisällä talossa että piharakennuksissa.

Kuvat Pinterestistä 

Puutarha! Pihamme on edelleen KA-MA-LA! Sille on tehtävä jotain. Ideoita on vaikka kuinka, mutta aika niiden toteuttamiseen on ollut olematon.

Kuvat Pinterestistä 

Miniprojektit jo mainitsinkin. Minimaailmoja on suunnitteilla lasten kanssa matkalaukkuun, ompelukonelaukkuihin, kirjoihin... Ainakin nyt alkajaisiksi :D

Kuvat Pinterestistä  

Luvassa on tietysti myös arkea ja juhlaa. Pelkään, että minusta tulee kaupungin hulluin joulukoristelija Amerikan tyyliin, nyt kun saan keskittää kaiken aiemmin puotiin ja autoon purkamani jouluhulluuden kotiin :D Käsityöt tulevat varmasti jatkossakin olemaan osa elämääni. Tulen vain tulevaisuudessa tekemään niitä omalle perheelle. Keppihevosetkin jatkavat osana elämäämme omien lasten keppariharrastuksen myötä. Ehkä joskus innostun lähtemään käsitöineni markkinoille tai muihin myyntitapahtumiin? Ainakin aion käydä niissä ahkerasti asiakkaana ja noistakin reissusta varmasti bloggaan.

Kuvat Pinterestistä 

Ahdin tila yrityksenä loppuu ja lakkaa olemasta, mutta kotimme on edelleen nimeltään Ahdin tila. Samalla nimellä jatkaa blogikin.

Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet mukana. Lämpimästi tervetuloa myös uusille lukijoille, jos teitä tänne löytää :)

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lopun aikoja

Olen miettinyt pääni puhki, miten jatkaa yritykseni kanssa. Se on kasvanut ja edennyt - mutta ei vieläkään tarpeeksi, että minulle jäisi palkkaa ja mahdollisuus pitää vapaapäiviä, pieni loma ja tarvittaessa muutama sairaslomapäivä. Olen oman tuotanto- ja myyntikapasiteettini ylärajoilla - jatkuvasti. Ratkaisu olisi alihankinnassa. Sitä olen kokeillutkin, mutta koska direktiivit, oma työni muuttuisi sen myötä yhä vain hallinnollisemmaksi. Saan mahahaavan jo melkein pelkästä ajatuksesta. En minä sellaista halua työkseni tehdä.

Niinpä on siis tullut aika tehdä jotain muuta. Yritys on ollut upealla tiellä ja olen nauttinut kyydistä. Nyt saan lopettaa suorilta jaloilta; en ole burn-outissa enkä konkurssissa.


Nyt se on tehty. Lopettamisilmoitukset, sopimusten irtisanomiset. Haikeimmalta tuntuu luopua ihanasta kivijalkapuodistani. Ja tietysti toisten käsityöyrittäjien verkostosta!



Ette usko, mikä helpotus on, kun ei joka viikonlopun myyntitapahtumien lähestyessä tarvitse tuijotella sääennusteita tietäen, että oma leipä riippuu siitä sataako vai paistaako. (Heinäpoutia kyllä tihrustellaan sydän syrjällään!)


Ei enää herätyksiä pikkutunneilla tien päälle. Ei enää loputtomia kilometrejä raskaassa kuormassa. Eikä enää auton pakkaamista, myyntikojun pystyttämistä ja roudaamista!


Sydämeeni talletan kaiken sen hyvän, mitä yrittäjyys on tuonut tullessaan. Toisten yrittäjien kannustuksen ja tuen!


Aarteiksi jäävät ne ihanimmat asiakaspalautteet. Jopa kortti Salaiselta Ihailijalta!


Onnellinen olen, sillä olen saanut toteuttaa yhden unelmistani. Yritys on palvellut minua lasteni pikkulapsivuodet, mahdollistanut sen, että olen itse saanut hoitaa jälkikasvuni. En voi edes kuvitella, miten rikkaita (ei ehkä taloudellisesti, mutta muuten) lasteni pikkulapsivuodet keppihevossirkuksessa ovat olleet myyntireissuineen, elokuvan avustajakeikkoineen, puoteineen ja pöhköine autoineen äidin tyllihameiden helmoissa. Lapseni ovat varmasti myös saaneet mallin työntekoon ja oma-aloitteisuuteen, joita yrittäjyys vaatii.


On siis tullut aika kiittää ja kumartaa: kiitos teille kaikille, jotka olette tehneet tämän huikean matkan mahdolliseksi! Puoti ja verkkokauppa ovat auki heinäkuun loppuun saakka. Myyntireissut autolla on tehty. Puodilla on paljon poistotuotteita: kankaita, tarvikkeita ja jonkin verran vielä pieniä myymäläkalusteitakin. Melkein kaikki isot kalusteet ovat jo löytäneet uudet kodit.

Puodin sulkijaisia vietetään lauantaina 23.7. klo 11-16. Silloin puodilla juhlistetaan yritykseni 7 ja ½ vuotta. Esirippu laskeutuu lopullisesti heinäkuun viimeisenä päivänä.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Miten menee, Roki?

Kiitos kysymästä, hyvin pyyhkii! Perusasiat ovat täällä kunnossa, eli laitumella saadaan olla melkein koko ajan ja siellä tietysti syödä. Pellavapuuroa saisi olla useammin - ja paljon enemmän. Sitä saa vain iltaisin.


Aina välillä nuo ihmistyypit hakevat minut laitumelta hommiin. Tallissa ne pienet ensin harjaavat, ison taskuissa on kuivattua leipää. Niille pienille tulee usein tappelu, kun ne haluavat puhdistaa kavioitani ja jako ei mene tasan: kolme lasta ja neljä kaviota. Se iso komentaa niitä pieniä ja näyttää, mistä minua kannattaa rapsuttaa.


Kahden kaikkein pienimmän ihmisen kanssa mennään sitten Hommiin. Kärryjä nämä eivät älyä laittaa minulle perään, sen sijaan nämä pukevat satulan ja suitset. Joskus se iso laittaa myös juoksutusliinan.


Enimmäkseen minä käyttäydyn asiallisesti. Se on vähän hassua, kun ne pienet yrittävät keventää ravissani.

video

Eilisiltana ei mentykään kentälle kevennysharjoituksiin. Se iso kiipesi uuden parhaan kaverini Humun satulaan ja sitten lähdettiin metsäpoluille ja pellon laidoille kävelemään.


Tykkäsin kovasti mennä Humun ja näiden ihmisten kanssa. Tein kyllä pari rodeomuuvia laitumen kohdalla ihan varmuuden vuoksi. Siellä samoilla kulmilla on nimittäin tosi oudon tyypin aitaus. Muut hevoset eivät ole siitä moksiskaan, eivät varmaankaan ole huomanneet - taitavat olla vähän yksinkertaisia nuo isot. Minä yritän niille aina kertoa, mutta Humu vie minut pois. Onkohan se pelottava sellainen, jota ei saa mainita? Ihmistyypit sanovat sitä Tursaaksi, Siaksi tai Possuksi. Itse se sanoo "Orf" ja ottaa mutakylpyjä.


Parasta näissä työhommeleissa on tietysti se, kun tullaan talliin ja saan taas kuivaa leipää ja rapsutuksia. Sitten pääsen laitumelle. Johan tässä kerkesi ruvetakin hiukomaan!

Iltaisin ne kaksi isointa ihmistä tekevät puuroa ja huutelevat meidät syömään. Minä en malttaisi jättää laiduntamista kesken, mutta kun nuo muut laukkaavat edellä, minäkin muistan, miten hyvää se puuro itse asiassa on.


Kaikkein isoin ihminen tuntuu tykkäävän siitä, että saa meidät riviin syömään puuroa. Minä vähän kapinoin, sillä sekasorron turvin minun olisi helpompi kähveltää puuroa myös muiden kupeista. Humulta alkuun onnistuinkin, mutta se mokoma on oppinut pitämään varansa. Sen verran ainakin aiheutan hämminkiä, että suorassa en rivissä ainakaan seiso. Joku roti sentään.


Tällaista siis kuuluu. Ei hullumpaa!