torstai 26. maaliskuuta 2015

Pääsiäistä nurkkapuotiin, Tyrwäyspäivät ja kesän aukioloajat


Päivitin nurkkapuotiini käsityöpuoti Silmu&Solmuun pääsiäistuotteita. Ihanan keväistä!


Ale-tuotteita ja poistoja löytyy vihonviimeisestä aarrearkusta eurolla.


Sastamalan kauppiaiden yhteisponnistus, Tyrwäyspäivät, on täällä taas 26.-27.3.! Tyrwäyspäivät näkyvät tarjouksina ja tempauksina keskustan kivijalkapuodeissa ja yrityksissä. Tyrwäyspäivien tarjouksiin voit tutustua tempauksen fb-sivulla, täällä. Silmu&Solmussa myös Ahdin tilan tuotteet ovat -20% alennuksessa!


1.4. alkaen Silmu&Solmu siirtyy kesän aukioloaikoihin. Kivijalkapuoti on kesän ajan avoinna ma, ti ja pe klo 10-16.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Käsitöillä ei elä

Facebookin uutisvirrassa vilahti jotain mielenkiintoista: linkki e-kirjaan Käsitöillä ei elä. Linkin takaa paljastuu Nousevan Myrskyn Liisa Tuimalan kirjoittama kirja käsityöyrityksen käynnistämisestä ja käsityöyrittäjyydestä.

 
Luin kirjan yhdeltä istumalta.
 
Kirja herätti ihan valtavasti ajatuksia. Minä en elä käsitöillä.
 
Ajauduin käsityöyrittäjäksi sattumien summana, täysin suunnitelmatta. Yritykseni on nyt kuusivuotias ja noihin kuuteen vuoteen mahtuu vain alkuyskähdyksen päästänyt yksityistalli, heti kärkeen kolmannen lapseni äitiysloma ja epämääräistä räpiköintiä käsityöyrittäjänä. Olisin luultavasti palannut hoitovapaan kautta entiseen työpaikkaani IT-alalle, jos työpaikkaani ei olisi äitiyslomani lopussa myyty.
 
 Marraskuussa 2010 Tampereen kauppahallissa
 
Yrittäjyysvuosiin mahtuu kotiäitiyttä ja sijaisäitiyttä. Pientilamme remontointia ja eläinlauman kasvatusta. Vuosiin mahtuu myös yhteinen kivijalkapuoti Tallipihalla, yrittäjyysopintoja ja verkostoitumista muiden (käsityö)yrittäjien kanssa.
 
 Syyskuussa 2014 Helsingin Käsityökorttelissa
 
Yritykseni on kyllä kehittynyt vuosien varrella. Mutta se ei edelleenkään elätä minua. Itse asiassa se on edelleen tappiollinen.
 
Olen kuitenkin alkanut herätä yrittäjänä ja kehittää yritystäni määrätietoisesti. Viime vuonna keskityin yrityksen graafiseen ilmeeseen ja kyllä vain, Liisa Tuimala ei voisi olla enempää oikeassa siinä, että apuun kannattaa palkata ammattilainen! (Lämpimät suositukseni sastamalalaiselle Mainostoimisto Grafiirille!)
 
Yritykseni nimi on pientilamme nimi. Sen, josta piti tulla hevostila. Se ei ole hyvä käsityöyrityksen nimi. Olen huomannut viime vuoden aikana, että minulla on kuitenkin myös nimettyjä brändejä:
 
  • Sangen mobiili puoti, joka kattaa siis kauppa-auton ja muun kulkukauppiaisuuteni, nettikaupan ja nurkkapuodin Silmu&Solmussa
  • Hyväntuulen käsitöiden sekatavarakauppa, joka ei sulje pois mitään ja kuvaa oikeastaan jo mennyttä Tallipihan kivijalkapuotiamme - oma pieni kivijalkapuoti on edelleen tulevaisuuden haaveenani, mutta nyt ei ole sen aika
  • Kiertävä keppihevossirkus, joka on alkanut lähteä nousuun ja erottua selvästi muusta käsityöyrittäjyydestäni
 
 
 Verkkokauppaani ja nettisivuilleni on tulossa remontti tänä vuonna. Julkisivuremonttikin on tekeillä.
 
Minulla on kuitenkin vielä muutama haaste, niistä vaikein on minulle ollut tuoterepertuaarin karsiminen. Pienessä lahjatavaroita myyvässä kivijalkapuodissa iloinen sekatavarakauppameininki voi toimia, mutta käsityöyrityksenä se ei kertakaikkiaan toimi.
 
Liisa Tuimalan sanoin: "Jos myyt kaikille kaikkea, et myy kenellekään mitään"
 
Minun on karsittava. Viime vuoden alkupuoliskon mietin kuumeisesti omaa päätuotettani.
 
Essuni ovat myyneet hyvin ja herättäneet ihastusta. Rakastan itse essuja tuotteena ja käytän niitä mielelläni. Sopisi siis! Essujen ympärille ja niitä tukemaan olisi helppoa kehitellä keittiötuotteiden perhe. Essujen kate on kohdallaan ja niiden valmistusta olisi tarpeen vaatiessa melko helppoa ulkoistaa.
 
Keppihevosteni kanssa olen kamppaillut. Ne ovat valtavan työläitä valmistaa, enkä ole meinannut saada niitä taloudellisesti kannattaviksi. Niiden kireällekin vedetty myyntihinta on kova Kiinan tehtaiden suoltamiin markettikeppareihin nähden. Myös keppihevosten varusteet ovat työläitä tehdä - niissä on ihan samat työvaiheet kuin oikeissakin hevosvarusteissa!
 
Keppihevosissa kuitenkin on kiistattoman hyviä puolia:
 
  • käsintehdyissä keppihevosissa on vain vähän kilpailua - muutkin ovat huomanneet niiden työläyden vs. tehdastekoisten edullisuuden
  • keppihevoset herättävät tunteita ja muistoja, niitä halutaan ostaa
  • keppihevosissa ja niiden varusteissa saan yhdistää intohimoni ja osaamiseni hevosiin ja käsityöhön
  • Keppihevossirkusbrändi on kutkuttavan, hulvattoman iloinen ja ihana!
 
Suurin ratkaisematon ongelma minulle on keppihevosten kanssa ulkoistus. Jos tosissani mielin niistä elinkeinoa, en todellakaan ehdi ja pysty tekemään kaikkea itse. Olen pikku hiljaa taustalla kokeillut erilaisia ulkoistus-, alihankinta- ja yhteistyökuvioita. En vielä tiedä, miten ja milloin, mutta uskon, että jotenkin ja joskus löydän ratkaisun.
 
Tällä hetkellä työhuoneeni on kotonani. Hoidan lapsia ja teen töitä aina, kun ehdin. Tammikuinen lomani oli ensimmäinen sitten yrityksen perustamisen ja tuli todella tarpeeseen.
 
 
Tämä vuosi on minulle ratkaisun aikaa. Nuorimmaiseni aloittaa eskarin, joten heitän pian hyvästit kotiäitivuosille. Se vapauttaa tietenkin myös valtavasti resursseja yrittäjyyteen.
 
Minun on jatkettava valitsemani brändin, Kiertävän keppihevossirkuksen, kehittämistä. Siitä näkökulmasta olen valinnut kaikki tämän vuoden tulevat tapahtumani: en osallistu ulkotapahtumiin ilman sirkusautoani enkä osallistu tapahtumiin, joissa en voi keppihevossirkusbrändiäni toteuttaa.
 
Minun on karsittava tuotevalikoimaani: kaikki, jonka mukanaoloa keppihevossirkuksessa en pysty perustelemaan, joutaa pois.

Teen nyt loppusuoralla olevan Pienyrityksen kehittämispaja -koulutukseni tehtävän keppihevossirkukseni rakentamisesta. Tähän liittyy myös suunnitelma nettisivujen uusimisesta.
 
Nyt minulla on vielä pieni vauva hoidettavanani, mutta mammaloman loppu alkaa olla käsillä. Loppuvuoden keskityn yritykseeni niin, että vuoden vaihteessa voin tehdä ratkaisun, jatkanko yrittäjänä vai lähdenkö jatkamaan opiskeluja ja tähtään paluuseen vanhalle alalleni.

Tulevaisuudessa suurin haasteeni on luultavasti vapauttaa itseni orjuudesta. Työhuone pitää saada kodista ulos ja minulle ihka oikeita vapaapäiviä. Tälle vuodelle kalenteri on taas täyttynyt uhkaavasti.

Aika näyttää, olenko vuoden kuluttua keppihevossirkuksen tirehtööri vai opiskelupaikkaa hakeva pikkulapsivuosista toipuva rivikansalainen.

Käsitöillä ei elä -kirjan latauksen voi tilata täältä. Suosittelen myös muille kuin käsityöalan yrittäjille!


maanantai 23. maaliskuuta 2015

Maalismarkkinoilla Tallipihalla


Parin männäviikon lämpöiset kevätpäivät ovat muisto vain, sillä lauantaiaamuna puhalsi jäätävä viima. Keväältä kuitenkin tuntui, kun suuntasin kleinarin keulan taas kohti tapahtumaa.


Tallipihan Maalismarkkinoilla oli kojut ja vanha talli käsityö-, leivonnais- ja kevätkukkamyyjiä täynnä, tallin karsinassa pääsiäispupuja, omalla puomillaan vossikka Päämies-hevosineen ja Pate-poneineen ja kahvilan terasilla loimutettiin lohta. Viimasta huolimatta aurinko lämmitti.


Tallimiehen talon liepeillä näyttää uudelta!


Puodissa on aloittanut vanhojen yrittäjien rinnalla Ottiilia raikkaan pastellisine pehmoineen, sisustustuotteineen ja viireineen. Lauri Karskelan nukkekotikalusteet ovat saaneet uuden nurkan.


Sunnuntaiaamu valkeni lauantaitakin hyisempänä. Kauppa-auto ei inahtanutkaan latoparkistaan. Mies oli taas sankari ja vaihtoi autoon toisen startin.


Vähän jännitti auton käynnistys... Starttasihan se!


Pääsin kuin pääsinkin perille Tallipihalle muutamaa minuuttia ennen tapahtuman alkua. Karvalakki ja kerrospukeutuminen olivat tarpeen!


En huomannut käydä räpsäisemässä yhtään kuvaa Tallipihan naapurin valkoisena hiohtavasta Näsilinnasta. Sen kunnostus on nyt loppusuoralla ja tänä keväänä se aukeaa yleisölle. Kunhan Tallipihan vierestä saadaan vielä valmiiksi kadunvarsiparkit syönyt tunnelityömaa, Finlaysonin palatsin alue uusine Vapriikin luo johtavine siltoineen, piharemontin läpikäynyt Tallipiha ja kunnostettu Näsinpuisto linnoineen tulevat olemaan upeat.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Maalismarkkinat Tallipihalla Tampereella 21.-22.3.


21.-22.3. MAALISMARKKINAT la-su klo 11-16

Vierailevia kädentaitajia saapuu alueelle esittelemään ja myymään laadukkaita tuotteitaan. Ahlmannin puutarhasuunnittelijoiden myyntipisteestä kukkia ja kukka-asetelmia myynnissä.
Hevosvaunuajelua, ponitalutusta klo 11-16.
Vanhassa tallissa pupuja 21.3.-4.4., (talli suljettu 3.4.).
Tallipihan myymälät ja kahvila avoinna normaalisti.
 
Ahdin tilan kauppa-auto on menossa mukana molempina päivinä :)

Vapaa pääsy, tervetuloa!
 
Tapahtuman fb-sivun löydät täältä.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Hevoshulinoissa Killerin raviradalla


Vähän jännitti lähteä talvitauon jälkeen kauppa-autolla yli 200 km päähän ensimmäiseen tapahtumaan, mutta hyvin auto kulki! Saldona oli vain löystynyt laturin hihna, joka alkoi ilmoitella kotimatkalla olemassaolostaan.
 

Muistin kuin muistinkin pakata mukaan kaiken tarpeellisen ja perillä Killerin raviradalla kauppa-auto näytti taas iloiselta itseltään. Olen karsinut tuotevalikoimaani tälle keväälle ja myytävänä on pääasiassa keppihevosia ja niiden tarvikkeita. Viirinauhat, hernepussit ja värikkäät pipot sopivat kyllä seuraksi keppihevossirkukseen. Aika näyttää, miten uusi selkeämpi linja toimii.


Minulla oli tosi mukava päivä! En ole käynyt raveissa yli 20 vuoteen, joten jo oli aikakin. Ponilähdöt olivat liikuttavia. Ja keppihevoslähdöt! Pienten lähdön voittaja vain innostui maalilinjan ylitettyään ja ehti painella melkein takasuoralle asti ennen kuin huoltojoukot saivat voittoisan juoksijan pyydystettyä ja voittajan haastatteluun :D


Poni- ja keppihevoslähtöjen lisäksi startattiin tietysti normaalit hevosten ravilähdöt. Lopuksi oli vielä monte-lähtö, siis ravilähtö ratsain. Sellaistakaan en ole ennen livenä nähnyt, hurjaa touhua! Kukaan ei sentään loukkaantunut, vaikka yksi ratsailta putoaminen nähtiinkin ja hevonen pääsi radalle irralleen juoksemaan.


Tapahtumassa oli paljon kivaa hevos- ja keppihevosaiheista tekemistä koko perheelle. Myyntitapahtuma se ei varsinaisesti ollut, meitä myyjiä oli paikalla vain lakumyyjä (uudesta pakettiautosta muokattuine kauppa-autoineen!) ja minä. Yleisökään ei ostosmielialalla ollut liikenteessä, mutta ihan hyvä myynti oli silti. Uudet keppihevosen pintelit myin loppuun :D


Illalla sain siis huristella hyvillä mielin kotiin. Tuntuu keväältä. Ja tuntuu hyvältä, kun kauppa-auto on liikenteessä taas.

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Pinteleitä keppihevosille


Pitkästä aikaa sain valmiiksi asti uusia tuotteita myyntiin! Nämä ovat olleet mielessäni jo pitkään: pintelit keppihevoselle.
 

Erä pinteleitä ehtii mukaan huomiseksi Killerin raviradan Hevoshulinoihin ja nettikauppaankin päivitin nämä jo.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Paikallisravit, hevoshulinat ja keppihevoskarnevaalit Jyväskylässä 15.3.

Hassu sattuma, viime vuonna starttasin kauppa-auton kevään ensimmäiselle myyntireissulleen Jyväskylän käsityökortteliin ja tänä vuonna kauppa-auton kausi alkaa Jyväskylästä myös!
 
Killerin raviradalla on näin kivan kuuloinen tapahtuma ja sääennustekin lupailee aurinkoista, joten Ahdin tilan kauppa-auto kiertävine keppihevossirkuksineen on mukana.

Tapahtuman www-sivulle pääset tästä.

Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy, tervetuloa!

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Vinkeitä salahommia!

On täällä tehty vähän töitäkin! Salaisia!
 
Vinkeen Kreetan kanssa olemme yhdessä suunnitelleet Vinkeen lasten heijastinliivivalikoimaan heppaliivin!
 
 
Kuvio on nyt siinä - mutta väri pitäisi päättää. Höperöiksi näiden kanssa tulee, kun ovat toinen toistaan íhanampia :D Omiin tekeleisiinsä suhtautuu niin tunteella ja ikioma lempiväri tuolta löytyy heti, mutta kun nämä tulevat myyntiin. Mikä ihme on SE väri, joka asiakkaisiin vetoaa?
 

Omia suosikkivärejä saa nyt äänestää Vinkeen fb-sivulla, täällä. Liivit pääsevät pian ommeltaviksi ja ensimmäisen kerran niitä on nähtävillä ja myynnissä Tampereella Hevoset 2015 -messuilla Ahdin tilan kiertävän keppihevossirkuksen osastolla E20.

Ja pssst! Äänestäjät saavat osallistua messulippuarvontaan.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pojun kanssa

Minä olen elänyt viime viikot vauva-arkea. Vähän huoletti, kuinka Pojun kanssa menee, kun minulla ei enää olekaan sille yhtä paljon aikaa.
 

Hyvin menee. Vaikka kuinka väsyttäisi ja vaikka aika olisi kuinka kortilla, olen päässyt ratsaille vähintään neljä kertaa viikossa. Koulukiemurat kentällä olemme jättäneet toiseen aikaan ja suunnanneet maastoon.

Hirmuisen nopeasti olemme alkaneet hitsautua yhteen. Molemminpuolinen luottamus on alkanut muodostua. Olemme tutkineet lähiseudun pikkuteitä ja polkuja. Liikumme pääsääntöisesti käynnissä ja ravissa, mutta laukkaammekin jo silloin tällöin. Vasenta laukkaa, oikeaa ei vielä tunnu löytyvän. Ravi alkaa olla miellyttävämpää istua, siitä löytyy jo vähän kootumpi vaihde. Muutaman hypynkin olemme ojien yli tehneet, kun en uusia reittejä kartoittaessa ole halunnut kääntyä samoja jälkiä takaisin.

Kunto on kasvanut kohisten, sekä Pojulla että minulla. Alkuun hengästyin jo lyhyen ravipätkän jälkeen, nyt jaksamme ravata kilometrejä.


Tänä viikonloppuna Aretta pääsi oman maastolenkkini lopuksi Pojun satulaan. Melko rivakasti saa kävellä Pojun rinnalla! Rauhallisesti Poju kuitenkin kantoi pienen ratsastajansa.


Nyt hevosharrastukseni on juuri sitä, mitä olen aina toivonutkin. Poju on minun neljäs oma hevoseni, mutta nyt vasta alkaa tuntua Omalta Hevoselta ensimmäisen kerran.


Se on kuulkaas hyvä tunne se.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hehku ja palo

Viime vuonna tein loppiaistaian, kolme toivetta ja kolme lupausta. Kaikki toiveeni eivät toteutuneet, enkä onnistunut täyttämään täysin kaikkia lupauksiani. Suunta oli kuitenkin oikea. Minä menin, tein ja kokeilin täysillä. En sanonut "Ei", jos vain kalenterista löytyi tilaa - ja välillä sovitin menemisiäni vaikkei tilaa löytynytkään.


Nyt jälkikäteen hengästyttää kaikki menemiseni ja tekemiseni.

Viime vuoden aikana kauppa-auto kunnostettiin ruosteisesta romuläjästä uuteen loistoon. Hankin kauppa-auton lisäksi toriteltan, myyntipöydät, kassakoneen ja uuden läppärin.

Koko yritysilme, brändi, pistettiin uuteen uskoon logoineen, sloganeineen, käyntikortteineen ja markkinointimateriaaleineen. Vuoden aikana pienen yritykseni suunta ja tapa toimia kirkastui.

Investoin koko liikevaihtoni, ja paljon enemmänkin, yritykseen.

Kiersin tapahtumia: pieniä ja suuria, sisällä ja ulkona, kauppa-autolla ja toriteltalla, kalliita ja edullisia, lähellä ja kaukana. Kauppa-auton mittariin kertyi lähes 8000 km ja kuplankin 7000 km tapahtuma-ajoja. Olin tien päällä 60 päivää.


Puolet vuodesta sain kulkea pienen ihmisen rinnalla, sijaisäitinä. Elää vauva-arkea, kunnes tuli aika saattaa pieni maailmalle.


Teimme Miehen kanssa tietoisen päätöksen jättää remontti vuodeksi taka-alalle. Resurssimme eivät olisi millään siihen viime vuonna riittäneetkään.


Minä lupasin olla viime vuonna rohkea. Ei ole helppoa kokeilla jatkuvasti jotain uutta, tehdä asioita ensimmäisen kerran. Ylittää mukavuusalueensa rajoja. Minä tein sen kerta toisensa jälkeen. Mittakaava on varmaan muille pieni, mutta minulle itselleni suuri. 70-luvun lapsena minut on kasvatettu tasapäistämällä ja lyttäämällä: ei noin kuulu tehdä, et osaa, erilaisuus on rumaa. Minulle ei ole helppoa olla rohkea, lähteä uutta kohti yksin. Siitä saa kuitenkin valtavasti voimaa! Rohkeus ruokkii rohkeutta.

Tänä vuonna aion olla vielä rohkeampi.


Viime vuoden alussa minulla oli idea kauppa-autosta, jolla kiertäisin myyntitapahtumasta toiseen. Hyväntuulen käsitöiden sekatavarakauppa ja sangen mobiili puoti. Tuotevalikoimani oli hirmuisen laaja!

Vuoden loppua kohti vakuutuin, että haluan jättää tuotevalikoimastani pois lastenvaatteet. Vaikka niistä koko käsityöyritykseni liiketoiminnan aloitinkin. Tähtituotteiksi nousivat keppihevoset ja niiden varusteet. Instagram-tiliäni putkahti seuraamaan vuoden varrella keppihevostalli toisensa perään.


Syksyllä sangen mobiilista puodista alkoi muotoutua keppihevossirkus.


Tämän vuoden kevään aion käyttää keppihevossirkuksen hiomiseen. Karsin tuotevalikoimastani muutamia sesonkituotteita lukuunottamatta kaiken, joka ei sovi keppihevossirkukseen. Verkkokaupassa on alkuvuonna ollut ennätyskuhina alelaareilla, samoin Silmu&Solmun nurkkapuodilla alehyllyt ovat tyhjentyneet. Poistomyynnit jatkuvat vielä.

Kesään mennessä aion saada keppihevossirkukseni kiertuekuntoon. Tapahtumia on taas kalenteri pullollaan. Osa on viime kesältä tuttuja ja hyviksi havaittuja, osa taas ihan uusia. Ensimmäisiä kertoja suuntaan tänä vuonna kauppa-autoineni hevostapahtumiin.


Viime vuoden lopulla olin väsynyt. Joulutorilla mietin yrityksen lopettamista tosissani. Pitkiä päiviä erossa omasta perheestäni. Räntäsadetta ja autiota toria.

Mitä jos jäisin kokopäiväisesti sijaisäidiksi? Yritys nieli viime vuonna kaiken liikenevän ajan ja rahat. Vei minut aina uudestaan ja uudestaan pois kotoa, pois pienten lasteni luota. Aretta oli Joulutorin ajan päiväkodissa eikä viihtynyt siellä ollenkaan. Lähes joka päivä kuulin uutisia lopettavista käsityöyrityksistä ja huomasin, että minulla olisi olemassa ihan samat perustelut kuin lopettaneillakin.

Sijaisäitinä saisin olla kotona koko ajan. Ommella omaksi ilokseni ja omille lapsilleni - ehkä joskus käydä harrastuspohjalta myyjäisissä myymässä. Ehtisin antaa aikaa Okulle. Sen kanssa sujui viime vuoden keväällä jo niin lupaavasti - kunnes taas syksyllä laidunkauden (ja rehellisesti sanottuna: minun tapahtumasesonkini) jälkeen oltiin lähtöruudussa.

Tai ehkä lähtisin opiskelemaan jatkokoulutusta vanhaan alaani, IT-hommiin? Olen tehnyt niitä töitä viimeksi odottaessani Auroraa, joten ilman lisäkoulutusta paluuta ei ole. Itse asiassa katselin koulutuspaikkoja ja löysinkin kiinnostavan. Voisin saada kunnollista palkkaa: saisimme remontin lopulta valmiiksi eikä tarvitsisi murehtia, millä maksan kengittäjän ja eläinlääkärin laskut. Saisimme lapsille kauniita, uusia vaatteita ja harrastusvälineitä.


Joulusta alkanut loma tuli minulle tarpeeseen. En ollut suunnitellut uuden hevosen hankintaa, mutta Pojun taisi olla tarkoitus tulla meille. Se on palauttanut uskoni itseeni hevosten kanssa. Se on palauttanut ilon ratsastukseen. Tuntuu kuin se olisi ollut minulla jo vuosia!

Sain taas hoivattavikseni uudet pienet varpaat. Tätä vauvanhoitoa minä rakastan, mutta en usko jaksavani tätä leipätyönä. En aina ja kokoaikaisesti. Haluan, että nämä pienet pysyvät minulle spesiaaleina. He ansaitsevat sen, minun Kadonneet Poikani.


Pienyrittäjien väsyminen on tiedostettu ilmiö. Kun joutuu yksin hoitamaan yrityksen kaikki työt, tahkoamaan byrokratian ja direktiivien kanssa, tekemään pitkää päivää ilman lomia, sairaspäiviä ja palkkaa vailla varmuutta yrityksen tulevaisuudesta ja siitä, saako alkuvuosista korvausta koskaan, uupuu. Aloittavat yrittäjät jaksavat palon voimalla. Jos palo hiipuu, usko omaan yritykseen loppuu.

Minä luulin paloni jo sammuvan.

Ei se sammunut, sen piti vain hetki kyteä hiljaa. Minä haluan jatkaa yrittäjänä, koska minä pidän siitä. Pidän itseni haastamisesta, uuden oppimisesta, löytämästäni rohkeudesta. Pidän siitä, millainen olen, kun olen yrittäjä.

Tänä vuonna tiedän jo vähän, mitä odottaa, kun lähden tien päälle. Minulla on suunta yritykselleni. Tämä vuosi on kuitenkin näytön vuosi: tänä vuonna minun on saatava jo palkkaa. Olen sen velkaa perheelleni. Heillä ei tarvitse olla minun paloani.

Tänä vuonna nautin hehkusta ja palosta. Ihan parasta on, että olen löytänyt käsityöyrittäjistä verkoston ihmisiä, joilla on sama hehku ja palo.

Tästä tulee hyvä vuosi.