sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pojun kanssa

Minä olen elänyt viime viikot vauva-arkea. Vähän huoletti, kuinka Pojun kanssa menee, kun minulla ei enää olekaan sille yhtä paljon aikaa.
 

Hyvin menee. Vaikka kuinka väsyttäisi ja vaikka aika olisi kuinka kortilla, olen päässyt ratsaille vähintään neljä kertaa viikossa. Koulukiemurat kentällä olemme jättäneet toiseen aikaan ja suunnanneet maastoon.

Hirmuisen nopeasti olemme alkaneet hitsautua yhteen. Molemminpuolinen luottamus on alkanut muodostua. Olemme tutkineet lähiseudun pikkuteitä ja polkuja. Liikumme pääsääntöisesti käynnissä ja ravissa, mutta laukkaammekin jo silloin tällöin. Vasenta laukkaa, oikeaa ei vielä tunnu löytyvän. Ravi alkaa olla miellyttävämpää istua, siitä löytyy jo vähän kootumpi vaihde. Muutaman hypynkin olemme ojien yli tehneet, kun en uusia reittejä kartoittaessa ole halunnut kääntyä samoja jälkiä takaisin.

Kunto on kasvanut kohisten, sekä Pojulla että minulla. Alkuun hengästyin jo lyhyen ravipätkän jälkeen, nyt jaksamme ravata kilometrejä.


Tänä viikonloppuna Aretta pääsi oman maastolenkkini lopuksi Pojun satulaan. Melko rivakasti saa kävellä Pojun rinnalla! Rauhallisesti Poju kuitenkin kantoi pienen ratsastajansa.


Nyt hevosharrastukseni on juuri sitä, mitä olen aina toivonutkin. Poju on minun neljäs oma hevoseni, mutta nyt vasta alkaa tuntua Omalta Hevoselta ensimmäisen kerran.


Se on kuulkaas hyvä tunne se.

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hehku ja palo

Viime vuonna tein loppiaistaian, kolme toivetta ja kolme lupausta. Kaikki toiveeni eivät toteutuneet, enkä onnistunut täyttämään täysin kaikkia lupauksiani. Suunta oli kuitenkin oikea. Minä menin, tein ja kokeilin täysillä. En sanonut "Ei", jos vain kalenterista löytyi tilaa - ja välillä sovitin menemisiäni vaikkei tilaa löytynytkään.


Nyt jälkikäteen hengästyttää kaikki menemiseni ja tekemiseni.

Viime vuoden aikana kauppa-auto kunnostettiin ruosteisesta romuläjästä uuteen loistoon. Hankin kauppa-auton lisäksi toriteltan, myyntipöydät, kassakoneen ja uuden läppärin.

Koko yritysilme, brändi, pistettiin uuteen uskoon logoineen, sloganeineen, käyntikortteineen ja markkinointimateriaaleineen. Vuoden aikana pienen yritykseni suunta ja tapa toimia kirkastui.

Investoin koko liikevaihtoni, ja paljon enemmänkin, yritykseen.

Kiersin tapahtumia: pieniä ja suuria, sisällä ja ulkona, kauppa-autolla ja toriteltalla, kalliita ja edullisia, lähellä ja kaukana. Kauppa-auton mittariin kertyi lähes 8000 km ja kuplankin 7000 km tapahtuma-ajoja. Olin tien päällä 60 päivää.


Puolet vuodesta sain kulkea pienen ihmisen rinnalla, sijaisäitinä. Elää vauva-arkea, kunnes tuli aika saattaa pieni maailmalle.


Teimme Miehen kanssa tietoisen päätöksen jättää remontti vuodeksi taka-alalle. Resurssimme eivät olisi millään siihen viime vuonna riittäneetkään.


Minä lupasin olla viime vuonna rohkea. Ei ole helppoa kokeilla jatkuvasti jotain uutta, tehdä asioita ensimmäisen kerran. Ylittää mukavuusalueensa rajoja. Minä tein sen kerta toisensa jälkeen. Mittakaava on varmaan muille pieni, mutta minulle itselleni suuri. 70-luvun lapsena minut on kasvatettu tasapäistämällä ja lyttäämällä: ei noin kuulu tehdä, et osaa, erilaisuus on rumaa. Minulle ei ole helppoa olla rohkea, lähteä uutta kohti yksin. Siitä saa kuitenkin valtavasti voimaa! Rohkeus ruokkii rohkeutta.

Tänä vuonna aion olla vielä rohkeampi.


Viime vuoden alussa minulla oli idea kauppa-autosta, jolla kiertäisin myyntitapahtumasta toiseen. Hyväntuulen käsitöiden sekatavarakauppa ja sangen mobiili puoti. Tuotevalikoimani oli hirmuisen laaja!

Vuoden loppua kohti vakuutuin, että haluan jättää tuotevalikoimastani pois lastenvaatteet. Vaikka niistä koko käsityöyritykseni liiketoiminnan aloitinkin. Tähtituotteiksi nousivat keppihevoset ja niiden varusteet. Instagram-tiliäni putkahti seuraamaan vuoden varrella keppihevostalli toisensa perään.


Syksyllä sangen mobiilista puodista alkoi muotoutua keppihevossirkus.


Tämän vuoden kevään aion käyttää keppihevossirkuksen hiomiseen. Karsin tuotevalikoimastani muutamia sesonkituotteita lukuunottamatta kaiken, joka ei sovi keppihevossirkukseen. Verkkokaupassa on alkuvuonna ollut ennätyskuhina alelaareilla, samoin Silmu&Solmun nurkkapuodilla alehyllyt ovat tyhjentyneet. Poistomyynnit jatkuvat vielä.

Kesään mennessä aion saada keppihevossirkukseni kiertuekuntoon. Tapahtumia on taas kalenteri pullollaan. Osa on viime kesältä tuttuja ja hyviksi havaittuja, osa taas ihan uusia. Ensimmäisiä kertoja suuntaan tänä vuonna kauppa-autoineni hevostapahtumiin.


Viime vuoden lopulla olin väsynyt. Joulutorilla mietin yrityksen lopettamista tosissani. Pitkiä päiviä erossa omasta perheestäni. Räntäsadetta ja autiota toria.

Mitä jos jäisin kokopäiväisesti sijaisäidiksi? Yritys nieli viime vuonna kaiken liikenevän ajan ja rahat. Vei minut aina uudestaan ja uudestaan pois kotoa, pois pienten lasteni luota. Aretta oli Joulutorin ajan päiväkodissa eikä viihtynyt siellä ollenkaan. Lähes joka päivä kuulin uutisia lopettavista käsityöyrityksistä ja huomasin, että minulla olisi olemassa ihan samat perustelut kuin lopettaneillakin.

Sijaisäitinä saisin olla kotona koko ajan. Ommella omaksi ilokseni ja omille lapsilleni - ehkä joskus käydä harrastuspohjalta myyjäisissä myymässä. Ehtisin antaa aikaa Okulle. Sen kanssa sujui viime vuoden keväällä jo niin lupaavasti - kunnes taas syksyllä laidunkauden (ja rehellisesti sanottuna: minun tapahtumasesonkini) jälkeen oltiin lähtöruudussa.

Tai ehkä lähtisin opiskelemaan jatkokoulutusta vanhaan alaani, IT-hommiin? Olen tehnyt niitä töitä viimeksi odottaessani Auroraa, joten ilman lisäkoulutusta paluuta ei ole. Itse asiassa katselin koulutuspaikkoja ja löysinkin kiinnostavan. Voisin saada kunnollista palkkaa: saisimme remontin lopulta valmiiksi eikä tarvitsisi murehtia, millä maksan kengittäjän ja eläinlääkärin laskut. Saisimme lapsille kauniita, uusia vaatteita ja harrastusvälineitä.


Joulusta alkanut loma tuli minulle tarpeeseen. En ollut suunnitellut uuden hevosen hankintaa, mutta Pojun taisi olla tarkoitus tulla meille. Se on palauttanut uskoni itseeni hevosten kanssa. Se on palauttanut ilon ratsastukseen. Tuntuu kuin se olisi ollut minulla jo vuosia!

Sain taas hoivattavikseni uudet pienet varpaat. Tätä vauvanhoitoa minä rakastan, mutta en usko jaksavani tätä leipätyönä. En aina ja kokoaikaisesti. Haluan, että nämä pienet pysyvät minulle spesiaaleina. He ansaitsevat sen, minun Kadonneet Poikani.


Pienyrittäjien väsyminen on tiedostettu ilmiö. Kun joutuu yksin hoitamaan yrityksen kaikki työt, tahkoamaan byrokratian ja direktiivien kanssa, tekemään pitkää päivää ilman lomia, sairaspäiviä ja palkkaa vailla varmuutta yrityksen tulevaisuudesta ja siitä, saako alkuvuosista korvausta koskaan, uupuu. Aloittavat yrittäjät jaksavat palon voimalla. Jos palo hiipuu, usko omaan yritykseen loppuu.

Minä luulin paloni jo sammuvan.

Ei se sammunut, sen piti vain hetki kyteä hiljaa. Minä haluan jatkaa yrittäjänä, koska minä pidän siitä. Pidän itseni haastamisesta, uuden oppimisesta, löytämästäni rohkeudesta. Pidän siitä, millainen olen, kun olen yrittäjä.

Tänä vuonna tiedän jo vähän, mitä odottaa, kun lähden tien päälle. Minulla on suunta yritykselleni. Tämä vuosi on kuitenkin näytön vuosi: tänä vuonna minun on saatava jo palkkaa. Olen sen velkaa perheelleni. Heillä ei tarvitse olla minun paloani.

Tänä vuonna nautin hehkusta ja palosta. Ihan parasta on, että olen löytänyt käsityöyrittäjistä verkoston ihmisiä, joilla on sama hehku ja palo.

Tästä tulee hyvä vuosi.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Back in business: Ystävänpäivää ja Laskiaista

Nyt on uusi työvuosi korkattu ja ensimmäiset tapahtumat käyty! Back in business ja tästä se taas lähtee. Hyvältä tuntuu, arkiselta. Kummassakaan tapahtumassa ei myyntiennätyksiä hätyytelty, niin kuin ei tähän vuodenaikaan yleensäkään. Oli kuitenkin mukavaa nähdä tuttuja käsityöyrittäjiä ja muita työkavereita pitkästä aikaa. Hiljaisina hetkinä ehdittiin hyvin vaihtaa kuulumiset ja suunnitella tulevan kesäkauden tapahtumia viime hetken vinkkeineen.
 

Tallipihalla olo aina kotoisa, se vain on niin ihana ja tunnelmallinen paikka. Tallipihalle olen tulossa tämän vuoden aikana kauppa-autolla monta kertaa, keppihevosesteradankin pystytän kesällä.




Ystävänpäivätapahtumassa Pyynikin palloiluhallilla lauantaina olin niin ruosteessa, etten huomannut kuvata ollenkaan. Ainoastaan Metkunin Sarianne nappasi minusta ja Tirnukan Katarinasta tämän otoksen Instagramiin. Minulla oli taatusti tapahtuman ryppyisin pöytäliina ja korttimaksupäätekin jumissa jonkin päivityksen jäljiltä, mutta olin sentään oikeassa paikassa ja sovittuun aikaan.


Nyt jatkan taas hetken yhdistettyä mammalomailua ja Tampereen hevosmessuille valmistautumista. Työrintamalla on pari kutkuttavaa uutta projektia meneillään, niistä kerron myöhemmin lisää.

Yrittäjyyttäni ja yritystä olen miettinyt viime aikoina kovasti. Noita mietteitä olisi varmaan hyvä naputella tänne blogiinkin. Mustaksi valkoiselle ja suunnitelmiksi tulevalle vuodelle. Tästä vuodesta on tulossa työntäyteinen!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Laskiaisrieha ja käsityöläisten myyntitapahtuma Tallipihalla 15.2.


LASKIAISRIEHA su 15.2. klo 11-16
Tallipihalla Tampereella

Hevosvaunuajelua lämpöisten vällyjen alla, ponitalutusta.
Laskiaisen oma riehapelle Tytti-tyllerö saapuu pihaan hauskuttamaan lapsia (karkkia lapsille).
Funfun Park paikalla, lapsille pallonheittoa ja "ongintaa".
Ami-pässi rapsuteltavana klo 13-16.

Vanhassa tallissa ohjelmassa:
"Mitä tapahtuu, jos pelle ryhtyy taikuriksi?
No ainakin tulee todella hauska taikaesitys!
Mitä tapahtuu, jos pelle ryhtyy tanssijaksi?
No varmasti koette ennen näkemättömän tanssin!
Mihin muuhun pelle ryhtyy?"...

Ota selvää tapahtumassamme klo 13-16.

Ulkomyynnissä makkaraa, lämmintä mehua. Soppatykistä hernerokkaa.
Kahvilasta laskiaisen herkkuja.
Vierailevia kädentaitajia pihakioskeissa myymässä tuotteitaan (varaathan myös käteistä).
Tallipihan myymälät ja kahvila avoinna normaalisti.
Vapaa pääsy!

Tapahtuman fb-sivulle pääset tästä.

torstai 12. helmikuuta 2015

Ystävänpäivätapahtuma 14.2. Pyynikin palloiluhallissa



Tämän vuoden tapahtumakausi siis korkataan ensi viikonloppuna! Kauppa-auto pysyttelee edelleen talvilevossa ja olen mukana aulan esittelypisteissä, jonne on ilmainen sisäänpääsy.

Tervetuloa!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Mammalomaa ja mööpleerausta

Meillä meni taas joksikin aikaa elämä ihanasti sekaisin. Yritys pyörii siis hiukan normaalia verkkaisemmin, yrittäjän mammaloman tahtiin.
 

Sehän tarkoittaa myös sitä, että makuuhuoneessa mööpleerattiin taas. Laitoin hoitonurkkauksen tutulle paikalleen.


Ripustin hoitopöydän yläpuolelle sekä valmiina ostettuja että itse askartelemiani pompomeja. Vanhan naulakon reunaan ompelin retrokankaista viirit.


Vanhat tikkaat asustekuormineen saivat muuttaa ikkunan eteen vaatekaapin viereen.


Pienelle, vanhalle pinnasängylle on paikka minun puolellani sänkyä. Yöksi siirrän sen sänkyyni kiinni.



Kirppikseltä löytynyt pöllölamppu saa olla päällä yöt. Se on juuri sopivan himmeä ettei häiritse unia, mutta sen valossa näkee riittävästi yösyöttöihin.




Keittiö puuhelloineen ja kehtoineen on taas hermokeskuksena. Kannoin jo ompelukoneet työhuoneesta alakertaan.


Eilen Ahdin tila täytti yrityksenä kuusi vuotta. Päivä meni ohi vähän huomaamatta, uusinta tulokasta ihmetellessä. Poju-hevosesta tehtiin kaupat eilen, nyt se on minun.

Aika hyvä saldo tammikuussa: kaksi uutta perheenjäsentä, pienet varpaat ja suuret kaviot!

torstai 29. tammikuuta 2015

Käsityökorttelin ETUpäivät 29.-31.1.


Käsityökorttelin ETUpäiviä vietetään taas 29.-31.1. ja luvassa on tarjouksia monen monessa verkkokaupassa. Ahdin tilan sangen mobiili puoti on mukana taas, käykääpäs kurkkaamassa tarjoukset täältä!


tiistai 27. tammikuuta 2015

Totuuden hetki, Poju

Pojun koeaika meillä lähestyy loppuaan. On päätöksen aika.


Tätiratsuksi Pojua ei voi tituleerata hyvällä tahdollakaan, sen verran vauhdikas se on. Ja tätiratsua minä lähdin hakemaan. Sellaista rauhallista, jolla voisin lipua maiseman halki näkymiä ihaillen. Mutta ei mun temperamentillani kovin pitkään taidettaisi tuollaisesta touhusta nauttia. Taisin kaivata hevosta, jonka kanssa minulla olisi varma olo. Sellaista, jonka satulassa ei koko ajan tarvitse varautua yllättävään rodeoon. En minä vauhtia pelkää. Pojun satulassa minun on hyvä olla.


Poju on ratsuna kokematon, mutta tämän vajaan kuukauden aikana se on mennyt hurjasti eteenpäin. Se ymmärtää ja kuuntelee painoapuja ja peruspohkeita jo. Ennen kaikkea se tuntuu haluavan oppia ja nauttii yhdessä työskentelystä.

Se alkaa vähän sietää ohjasotettakin juoksematta sitä karkuun. Jätin turparemmin kokonaan pois ja vaihdoin ohuehkon kolmipalakuolaimen paksuun niveleen. Se ei enää auo suutaan ja visko päätään juurikaan. Olemme päässeet harjoittelemaan asetuksia ja taivutuksia.

Tallissa Poju käyttäytyy hyvin. Kengittäjä ja eläinlääkäri pystyvät toimimaan sen kanssa ilman sen suurempia erikoisjärjestelyjä. Kuljetusvaunuunkin Poju tuli meille tullessaan ihan fiksusti.


Joulutorilla tienaamistani myynneistä meidän piti hankkia laajennuksen portaisiin kaide. Jos ostan Pojun, saamme vielä pitkään katsella tätä raakapuista tilapäiskaidetta ja kaivella tikkuja kämmenistämme.


Eihän tuo nyt niin ruma ole, eihän? Eivätkä ne tikut niin paljoa satu!


Olen ratsastanut Pojulla melkein joka päivä. Kentällä ja maastossa ja lumen peittämillä sänkipelloilla. Poju tulee tarhasta hommiin aina mielellään. Poju nauttii, kun harjaan sitä. Seisoo hoitokarsinassa samoilla kavionsijoillaan, vaikken edes laittaisi sitä kiinni. Voin pöhköillä sen kanssa ja ottaa hulluja selfieitä. Voin syöttää sille herkkuja kädestä ja silittää sen pörröistä talviturkkia. Voin pussata pehmoista vaaleanpunaista kohtaa sen turvassa. Voin lämmitellä käsiäni sen paksun liinaharjan alla.


Juuri tätä minä haluan.

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tupsupipo Otsolle

Saatuani valmiiksi oman tallipiponi, ipanat halusivat samanlaiset. Otsolle valmistui ensin. Tämä syntyi paksuista jämälangoista ipanoiden harrastuspaikolla odotellessa. Kivaa tehdä vaihteeksi näitä pieniä ja nopeita neuleita, kun valmistakin syntyy vaikka neulomisaika on niin rajallista!
 



keskiviikko 21. tammikuuta 2015

HelpBOX

Viime elokuussa Hämeenlinnan Elomessuilla naapuriosastollani esitteli tuotettaan tutun oloinen mies. Hän paljastui tutuksi TV:stä, Leijonan luola -ohjelmasta, mutta myös entiseksi koulukaverikseni.

Pasi oli esittelemässä keksimäänsä lelulaatikkoa, HelpBOXia. Laatikossa voi säilyttää esim. legoja ja se aukeaa kokonaan leikkialustaksi, joka on helppo koota leluineen leikin päätyttyä pois. LED-valaistuun laatikkoon saa lisävarusteena eri teemaisia, kestäviä kulissipintoja.
 

Meillä ei ole nyt tarvetta lelulaatikoille, niin kätevältä kuin HelpBOX vaikuttikin. Sen sijaan ihastuin kulissipintojen grafiikkaan ja ostinkin omille ipanoilleni tuliaisiksi yhdet tarrasetit. Tarrapakkauksissa oli tukena juuri sopivan kokoinen pahvi ja sille liimasin suurimman tarroista, tytöille Princess-sarjan lattiatarran. Nämä leikkialustat ovat osoittautuneet todella mieluisiksi ja hurjan kestäviksi.


Aretan ponit kokoontuvat tanssiaisiin.


Auroran alustalla vuorottelevat Littlest Pet Shop - hahmot, legot ja Monster High -nuket.



Otsolle ostin Space-sarjan tarrat. Avaruusasema-alusta on ollut käytössä ainakin legoleikeissä.



Alustat ovat sen verran kivan näköisiä, että ne säilytetään näkösällä. Mietin jo, että jonkun suurista tarroista voisi laittaa vaikka kehyksiinkin.


Ehkä näissä on parasta kuitenkin juuri käytettävyys. Tykkään! Ja jos lelulaatikoiden tarvetta jollain on, voin lämpimästi suositella HelpBOXeja. Siltikin, ettei tämänkään bloggauksen taustalla ole minkäänlaista blogiyhteistyötä.