On kai positiivinen ongelma, että joutuu valitsemaan unelmiensa väliltä sen, jonka toteuttaa. Minä tein jo valintani, mutta eihän kaikki ole kiinni vain omista päätöksistä. Sanoin jo irti rakkaan Tallipihan puodin tietämättä tulevasta. Olisiko sijaisperhekuviolla jatkuvuutta? Minä en todellakaan ole täydellinen äiti - kaukana siitä! Menossa ja tekemässä, yleensä jotain epäolennaista. Hoidettavia on monta - lapsia ja eläimiä - ja joku joutuu aina odottamaan vuoroaan. Lapset kulkevat mukana, tekevät rinnalla. En varmaankaan ole ihan keskivertoäiti. Entä jos en kelpaakaan sijaisäidiksi?
Ajattelin, että käsityöyrittäjänä minulla on vapaus ottaa lapset mukaan töihin. Tallipihalle ipanat ja lemmikit sopivat, kaupungin keskelle keitaaseen. Niin minä ajattelen.
Toiset ajattelevat eri tavalla. Puoti ei ole ikioma.
Ajattelin arjen helpottavan ensi syksynä, kun Otso menee jo kolmannelle luokalle ja Aurora aloittaa eskarin. Minulle jäisi kotihoitoon vain Aretta, joka alkaa jo olla iso tyttö - ensi syksynä 4-vuotias. Voisin ottaa Arettaa välillä puodille mukaan ja tehdä vähän arkivuorojakin. Se tarkoittaisi vapaapäiviä viikonloppuihin- miehen kanssa yhteisiä. Huumaava ajatus, sillä niitä minulla ei ole pitkään aikaan ollut!
Yhteiset vapaapäivät miehen kanssa tarkoittaisivat myös sitä, että pääsisin ratsastamaan. On ihan älytöntä, että minulla on lopultakin 40 vuoden haaveilun jälkeen oma hevonen pihassa, enkä ehdi ratsastaa sillä juuri koskaan. Hevosenomistamiseni on toistaiseksi tallin siivousta, laidunten tekoa, tarhaamista, ruokkimista, harjaamista, eläinlääkäri- ja kengittäjäkuluja, vakuutusmaksuja. Ne kuuluvat pakettiin, sen tiedän, mutta olisi kiva bonus päästä silloin tällöin kiireettä ratsaillekin. Tutkia lähimetsien polut, pellonreunat ja hiekkatiet.
Jaksaisinko vielä muutaman vuoden, kuten kaksi viimeistä vuotta: lasten kanssa kotipäivät ommellen, eläimiä hoitaen ja tallia siivoten, kaikki miehen vapaapäivät puodilla. Palkkana hyvä mieli mieluisasta työstä, kasvava yritys, idyllinen Tallipiha ihmisineen ja eläimineen. Rahallisesti tiukkaa, fyysisestikin.
En jaksaisi. Nyt pitäisi saada yritys etenemään kunnolla, ja siihen ei pienellä jaetulla puodilla ole tilaa. Elämä ei helpottaisi, jos en laittaisi lapsia hoitoon. Sitä en halua, se oli alun alkaen syy alanvaihtoon IT-alalta käsityöläiseksi.
Ei taitaisi jaksaa mieskään. Hänkin on joutunut luopumaan paljosta minun yritykseni vuoksi. Hän on kantanut taloudellisen päävastuun perheessämme, luopunut omista harrastuksistaan ja saanut tilalle hirmuisen määrän remonttia, lasten- ja eläintenhoitoa. En ole ihan vakuuttunut, että hän olisi niitä ainakaan näissä määrin itse valinnut.
Olemme haaveilleet sijaisperheenä toimimisesta monta vuotta. Kouluttautuneet ja saaneet vuorotellen biologisia lapsia. Nyt minä olen sijaisäiti eli perhehoitaja. Tämä on työ, vaikkei tähän rahan takia ryhtyisikään. On helpottava ajatus, että tällä on jatkuvuutta. En irtisanonut puotia turhaan. Tässä on mukana koko perhe koiranhäntupsukkaan asti.
Käsityöyrittäjyyteen ehdin panostaa vielä vuosikymmeniä, jos niin haluan. Luulen, että perhehoitajana parhaat vuodet ovat käsillä nyt - ainakin jos hoidettavina on ihan pieniä.
Vähän hämmästyneenä mietin taas, että näinhän tämän kuuluikin mennä. Suljin yhden oven ja samalla toisen raosta alkoi hehkua valoa.
Päätös on tehty ja suunta lähivuosiksi selvillä. Käsityöritys jatkaa, mutta äitiyden ehdoilla.
PS.
Täältä löytyy lisää tietoa ja hyvä, lyhyt dokumentti ihan pienten sijaisvanhemmuudesta.
