tiistai 27. maaliskuuta 2018

Kepparitalli

Ajattelin jo, että remontin venyessä ja lasten kasvaessa meiltä jää leikkimökkivaihe kokonaan väliin. Perinteistä leikkimökkiä meillä eivät ole lapset juuri toivoneetkaan, mutta toivomuksia kepparitallin saamiseksi esitettiin vetoavasti. Niinpä yhdellä Bauhausin reissulla katsastimme pihan leikkimökkivalikoiman. Kovin suurta emme tarvitsisi, mutta korkeutta kuitenkin pitäisi olla sen verran, että lapset mahtuvat hyvin seisomaan sisällä. Ja sellainenhan puuvalmiina löytyi.



Värin saivat valita tytöt. Toinen halusi pinkin ja toinen lilan. Maitohorsman kukinnosta löytyi molempia miellyttävä sävy siltä väliltä.


Horsma mukanamme haimme maalin rautakaupasta. Aika karkki!


Oven maalasin taivaansiniseksi - kuten kaikki talonkin ulko-ovet viime kesänä. Istutin ikkunattomalle seinälle villiviinin kasvamaan. Katon alushuopa sai vielä päälleen talon kattoremontista säästettyjä purkutiiliä.


Ikkunalliselle puolelle teimme aitauksen. Hevoset pysyvät siellä pystyssä betoniraudoitustuista tehdyssä alustassa. Rautakaupasta niitäkin saa ja pituuksia on monta, joten kannattaa valita tarpeeksi pitkiä.


Teimme vielä hevosten hoitoa varten puomin vanhoista heinäseipäistä.


4 kommenttia:

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Vautsi vau, upea kepparitalli <3 Aivan ihana <3

Jenspa - Koivikon Katveessa kirjoitti...

Iihana! <3 <3

Satu kirjoitti...

Ihana kepparitalli, tuollaisen olisin halunnut lapsena!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos ihanista kommenteista :)

Mä olisin lapsena pyörtynyt onnesta, jos olisin saanut tällaisen :D Kiva toteuttaa omille lapsille nyt.