maanantai 18. joulukuuta 2017

Vielä kerran Tallipihan Joulussa

Minun jouluinen myyntikiertueeni päättyi viikonloppuna Tallipihalle. Olin molempina päivinä taas Suklaapuodin ja Hohde-joulukaupan välissä tallin edessä. Piha oli tänä viikonloppuna täpötäynnä kauppiaita - ja asiakkaita :) Tallipihan joulu on auki vielä aatonaattoon 23.12. asti, joten hyvin ehtii vielä poikkeamaan tähän Tampereen jouluiseen helmeen!

Hyvä mieli jä tästä joulukiertueestani. Ihan sopivasti torimuijan elämää näin tauon jälkeen, nyt muistan taas arvostaa siistejä sisätöitä :D Parasta olivat taas kohtaamiset ja tietenkin lämmitti keppariasiakkaiden palaute:

- Sä teet Suomen kauneimmat kepparit!
- Meillä on sun keppari ja se on pysynyt tosi hyvässä kunnossa kaksi vuotta.
- Meidän tyttö nukkuu sun kepparin kanssa.
- Kellään muulla ei oo näin tukevia ja ryhdikkäitä.
- Kukaan muu ei tee samanlaisia.
- Nää on kaikkein kauneimpia!

Nyt kepparitehdas kuitenkin taas sulkee ovensa toistaiseksi. Uutta kiertuetta pukkaa kuitenkin varmasti joskus.

Nyt pidän pienen loman ja teen kotona roikkuvat hommat pois. Satulaankaan en ole juuri ehtinyt ja Poju tuijottaa pian olkkarin ikkunaan tarhan aidan takaa reiän. Lenkkiä olisi vailla. Parin viikon päästä, ensi vuoden puolella, on luvassa sitten ihan uudet kuviot. Käväisin nääs pika-aikataululla työhaastattelussa ja ihan uutta, kivaa työjuttua on luvassa :)







Miljoonat kiitokset teille kaikille joulukiertueella kohtaamilleni ja kaunis kiitos varsinkin asiakkaille: vaikkei tästä hommasta liikoja tienaa, niin nyt on pukinkontissa kivat yllärit omille lapsille

Ei kommentteja: