maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kioski

Täytyy myöntää, että nyt on remonttiväsy. Kolme vuotta on Ahdin tilaa jo tehty. Välillä on kiva tehdä jotain ihan muuta. Kuten vaikkapa nikkarointia :)




Matti teki isompien lasten kanssa kioskin. Otso siitä ensin puhui. Monta päivää. Teki piirustuksetkin. Seuraavana päivänä minä pääsin maalausvuoroon koko katraan kanssa, mukavan tuulisena iltana. Sitä seuraavana päivänä vuoroon pääsi Singer ja surautin katoksen. Katos on tarkoitus tehdä jossain vaiheessa markiisikankaasta, mutta ensimmäinen vedos tuli tuosta Maria-mekkoihin meinaamastani ihanan vihreästä puuvillasta, joka hiisi vieköön taitaa kuitenkin olla liian ohueksi kulunutta mekkoihin. Viirinauhan olen tehnyt joskus aiemmin, se on odotellut kätköissäni sopivaa käyttökohdetta.



Otson kioskilla on ollut synttärien ja avajaisten kunniaksi myös (mielikuvitus)kakkua myynnissä sangen kohtuulliseen kolmen euron palahintaan. Jos ei kämmeneltä halua palaansa haukella, on lautasesta saanut pulittaa kuusi ja lusikasta neljä euroa.


3 kommenttia:

Annika kirjoitti...

Kyllä on hieno kioski! :) Kyllä nyt kelpaa leikkiä.. Taitaa olla aikamoinen bisnes hinnoista päätellen :D

Huvikangas Oy kirjoitti...

Voi kun meillekin syntyis tuollainen nikkarointituotos, olisi varmasti pinemmillä käyttöä vuosiksi eteenpäin. Ihana katsella, mitä kaikkea olet saanut meidän kankaistakin aikaan:) Mistä te löydätte tuolle kaikella ajan? Minä ostaisin sitä aikaa heti jostain jos olisi myytävänä.
-SP-

Jasmiina kirjoitti...

Lisäaikaan saatettaisiin meidänkin perheen pennoset satsata, jos sitä jostain saisi. Ehkä tehtyjen tekemättömien töiden suhde on vakio? Meillä tekemättömiä töitä on niin paljon, että niihin verrattuna nuo aikaansannokset ovat kovin (liian!) vähäisiä :D