Olin kirjoittajavieraana tämänpäiväisissä Tyrvään Sanomissa.
Viime vuosien aikana olen päässyt toteuttamaan monia haaveitani. Yksi niistä on yrittäjyys. Ihka oma yritys, oma työ ja oma vapaus! Perustin hevostallin, mutta kohtalo – tahi muu vastaava taho - päätti tehdä minusta tallin valmistuessa ensin käsityöläisen.
Käsityöläisyyden myötä aukesi uusi maailma: markkinahumu myyntipöydän takaa. Olen saanut olla mukana tekemässä tyhjästä torista elämää kuhisevaa, värikästä maailmaa. Olen nauttinut ahkerien, itsenäisten kiertolaisten huumorista ja yhteisöllisyydestä. Olen myös nähnyt, kuinka haikealta näyttää kun humu hiljenee ja karuselli kauden jäljiltä puretaan.
Torit ja markkinat ovat tuoneet mukanaan mahdollisuuden kurkistaa paikallisten asukkaiden elämään. Tampereen Tallipihalla myyntipöytien pystytyksen keskellä käveli määrätietoisin askelin pieni mummo aamutossuissa ja kylpytakissa. Hetken mietitytti, että onkohan mummelilla asiat kunnossa. Kaikki lepakot tapulissa ja kivet kiukaassa, nääs. Pian mummo kuitenkin sai seuraa: eri-ikäisiä kylpytakkivaeltajia, jotka hetken päästä vaelsivat hiukset märkinä takaisin läheisiin kerrostaloihin aamu-uinniltaan Tammerkoskessa.
Käsityöläisyyteni on tuonut mukanaan lieveilmiöitä koko perheemme arkeen. Eräänä kauniina lomapäivänä päätimme lähteä Särkänniemeen. Pakkasimme lapset autoon ja koukkasimme ensin kirpputorin kautta hakemassa edellisenä päivänä säästävisyyden puuskassa hyllyyn jättämäni hattumallin, mannekiinipään. Ylimääräisen ajolenkin jälkeen karjarauta osoitti lopulta kohti Tamperetta. Takapenkillä minä istuin lasten keskellä markkinahumuun sopivaa kärpässienipoa neuloen, uusi hattumalli Kalju-Irmeli sylissäni. ”Ei tullut vaimoa tavallisimmasta päästä valittua”, totesi mies. ”Totta”, mietin minä, kun lopulta emme parin lisäsattuman seurauksena päätyneet Särkänniemeen ollenkaan, vaan Vakoilumuseoon irtopää kyydissämme.
Kolmen pienen lapsen äitinä on harvoin mahdollisuuksia kokea vapaudentunnetta. Jonkinlaisen häivähdyksen kuitenkin saan aamuvarhaisella tien päälle lähtiessäni, vaikka auto onkin lastattuna pullolleen ja viimeisenä kliksautan paikoilleen vielä turvakaukalon arvokkaine matkustajineen. Mielessä häivähtää lähdön tunnelma ajalta, jolloin koko omaisuuteni mahtui kuplavolkkariin: säkkituoli, jalkalamppu ja pieni valkoinen koira. Tiessä on taikaa.
Kirjoittaja on kotiäiti ja yrittäjä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti