Simo Rusakko kastroitiin myös. Vielä jonkin aikaa saadaan jännittää, onko Ruusun masussa pikkupupuja, mutta nyt ei vahinkoja enää tule! Simo on ollut toipumassa leikkauksestaan kylpylässä muutaman päivän.
Tänään Simo Rusakko pääsi takaisin talliin - ja Ruusun kanssa yhteen. Ruusu oli Simon poissaollessa surkeana, ruokakaan ei meinannut maistua.
Kanien häkistä purettiin väliseinä. Voi riemua!
Kanat saivat nimet. Pomo on Täti Ruskea:
"Täti Ruskea oli kaikkein kiltein täti, ainakin lasten mielestä, ja kaikki kaupungin lapset tulivat mielellään asialle hänen luokseen, sillä silloin sai melkein varmasti nekkuja ja suklaata ja jollei muuta niin piparkakun hän ainakin antoi, se oli aivan varmaa."
(Elsa Beskow: Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen)
Isommat lapset antoivat omille lemmikeilleen nimiksi Lumme ja Ruusunen. Kanaporukan kommando sai nimekseen Muna-Karita.
Otson nimikkokana on kiltti Lumme.
Muna-Karita on kanoista rohkein. Lapset ovat opettaneet sille tempun: Muna-Karita seisoo käsivarrella ja ponnistaa siitä lentoon.
Kuka on keksinyt sanonnan lauhkea kuin lammas? Veikkaan, että joku joka ei ole koskaan hoitanut lampaita. Illan lama-agility Otson johdolla sujui tänään melko rauhallisesti. Lampaista iso, musta Marja haluaa aina karata ja houkutella muut mukaansa. Pienin Miina tyytyi suorittamaan korkean koulun ilmaliikkeitä (siis niitä, joita normaalisti nähdään lipizzanhevosten esittäminä) kaivon kannella. Valkoinen Kukka on onneksi perso kauralle ja seurasi poikaa kauravateineen kiltisti talliin.
Laidunkelit jatkuvat edelleen. Syöminen on jo vähissä, mutta lisäksi hevoset ja lampaat saavat kuivaa heinää. Oku ja Viljami tulevat jo mielellään iltaisin talliin.
Pahoittelut tämänpäiväiselle puhelinmyyjälle! Soitti ja tarjosi aloe vera -tuotteita hevosille. Oli kovin tärkeän oloinen, kertoi moneen kertaan työskennelleensä hoitoalalla. Ja että nyt olisi tuote, jota haluaisi eläinhierontoja tekevän liikekumppaninsa kanssa tulla esittelemään meidän hevostilallemme (tässä kohtaa tirskahdin ensimmäisen kerran). Esittely kestäisi puolitoista tuntia (hysteeristä hihitystä: näin sieluni silmin hoitoalalla työskennelleen ja eläinhierojan yrittämässä demonstroida linimenttejään Okuun, joku steppaa hoitokarsinassa valkuaiset vilkkuen ja silmät pyörien ja ensimmäin linimenttipruuttauksen kohdalla pruuttaa itsekin takaseinän ruskeaksi)...
... tai esittelijät Viljamin kanssa hoitokarsinassa ihmettelemässä kesken esittelyn lattialle vajonnutta narkoleptikkoa. Bisnesmahdollisuuksiakin minulla saattaisi aloe vera -mömmöjen puitteissa olla (kuvittelin hevoslinimenttipönikät Tallipihan puodissa).
En edes yrittänyt selitellä tirskumistani puhelinmyyjälle, mutta sitä esittelykäyntiä meille ei tule.
Viljami haluaa vielä moikata lampaat.
Tallin lattian lakaisussa on taikaa. Se on iltatallin viimeinen työ.
Hevosia käytetään masennuksen hoidossa. En yhtään ihmettele! Kun on siivonnut karsinat, hoitanut eläimet ja lakaissut lattian, mieli on hyvä. Jollain alkukantaisella, ikiaikaisella, konstailemattomalla tavalla hyvä.
Tonight at our stable.
3 kommenttia:
Oih ja voih! Sinä onnellinen siellä eläinten keskellä ;) Peen mättö on tosiaankin mitä parhainta terapiaa, tosin omille asiakkailleni en voi kaikille suositella. Itse käyn ystäväni tilalla hoitamassa eläimiä ja itseäni. Pässit vie mua ku markan munkkia ja lypsämisen jalo taito tuli opeteltu männä viikkoina.
Aurinkoa viikkoosi, blogisi on ihana!
Niinkuin aiemmin sanoin ihana lukea näitä :)
Ihanasti kuvailit iltatallin tunnelmaa :) Hevoset on tosiaan sellaisia mielen piristäjiä, että surullisinkin mieli on hevosten kanssa vietetyn hetken aikana iloinen! Olet onnekas, kun saat elää tuollaisessa ympäristössä!
Lähetä kommentti