tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kevätkenkäinen

Tässä ei ole minkäänlaista blogiyhteistyötä tai muita kytköksiä taustalla (Psst, Conversen väki, I wish!) enkä muutenkaan yleensä innostu osteluiden ja tavaran hehkuttamisesta, mutta nyt olen vain niin täpinöissäni näistä: laatikollisesta amerikan ihmeitä. Oon tykännyt Converseista ipanasta saakka, mutta nyt posti toi ihanimmat kaikista. Auringonkeltaiset!


Oon joskus aiemmin tilannut tennareita suoraan Converselta USA:sta, mutta nyt eivät enää toimita USA:n ulkopuolelle. Mä oon monta vuotta haaveillut näistä tosipitkävartisista ja kun nyt lopulta päätin ne tilata, niin saatavahan ne oli. Suomesta näitä ei saa, yllätys. Ei kyllä Amerikastakaan suoraan tämän värisinä.


Pettymys oli siis suuri, kun Conversen sivuilta tilaaminen ei enää onnistunutkaan. Kuumeisen googletuksen jälkeen löytyi sellainen ihme kuin Personal Shopper, palvelu jonka olemassaolosta en ole aiemmin tiennyt. Heidän kauttaan voi siis tilata: he hoitavat tilauksen USA:n sisällä ja toimittavat sitten ulkomaille, provikkaa vastaan tietenkin. Provikka oli varsin kohtuullinen, joten uskaltauduin kokeilemaan. (Käytin tätä.)


Conversen sivuilla on mahdollisuus suunnitella omat tennarinsa ja niinpä suunnittelin nuo tosipitkävartiset juuri oman maun mukaan. Samaan pakettiin valitsin itselleni nämä vaaleanturkoosit ihanuudet ja mieskin löysi itselleen kaksi paria varmasti tarpeeksi suuria tennareita. Otso valitsi taas punaiset perustennarit, tytöillä onkin jo valmiina sopivat tällekin kesälle. Nämä taitavat olla ainoita kenkiä, joita olen oikeasti onnistunut kierrättämään joka ipanalla.


Otin yhteyttä Personal Shopperiin sähköpostilla, he hoitivat tilauksen Converselle maksettuani laskun ja sitten pääsin odottelemaan pakettia. Amerikan päästä paketti lähtikin matkaan sangen vikkelästi, mutta Suomen päässä moiseen villiin menoon puuttui tulli. Maksoin siis tullimaksun ja 24% alvin ja lopulta paketti pääsi Helsinki-Vantaalta kotia kohti. Jo viikon päästä se olikin perillä, tänään!


Tilatessa pitää olla varma koosta ja mallista, sillä palautusoikeutta ei shopperin kautta taida olla. Eikä näillä customeilla ole muutenkaan.


Kuluineen, tulleineen ja veroineen hinta nousi samaan luokkaan kuin Suomessa myytävillä Converseilla. Täällä vain on aika rajallinen määrä malleja tarjolla ja saimme jokainen juuri oman makumme mukaiset. Tyytyväinen siis olen.

Ihanat, ihanat!

4 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Makeet! Enpä ole tiennyt että converseja edes saa "saapas"varsilla.

Merja kirjoitti...

Mulle ei ikipäivänä menis jalkaan pohkeen paksuuden vuoks tollaset polveen asti nyöritettävät. Vai olisikos mahdollisuus säätää varren paksuutta?
Päheet on.
Mahtaa kengännauhoilla olla pituutta.

Jasmiina kirjoitti...

Katja: nyt ei saakaan kuin customina, ennen oli paria väriä suoraan tilattavissa.

Merja: näissä ei hirveästi oo tilaa pohkeessa, varren leveyttä ei ollut mahdollista säätää tilatessa. Mullakaan ei pohje ihan paksuimmasta päästä oo ja nää menee just ja just nätisti. Kieli saattaisi irvistellä, jos olisi isompi pohkeenympärys. Yleensä mulle menee saapasmallisista kengistä standardikoko just eikä melkein, aika peruspohje siis mulla taitaa olla.

juutalainenkoira kirjoitti...

Apua kuinka ihanat nuo pitkävartiset converset!