Hevosten lokakuu

Lokakuu on puskaratsastajan lempikuita! Hirvikärpäset ovat kadonneet sinne, mistä tulivatkin. Kylmenevät yöt hoitelevat kesäihottumaisia piinaavat polttiaiset - tänä vuonna näin ihanan aikaisin, viime vuonna ne riivasivat vielä marraskuussakin. Maastot ovat loistavassa kunnossa ratsastaa eikä ole liian kuuma tai kylmä. Ja sänkipellot! Niitä riittää silmänkantamattomiin hetken, ennen kuin kyntöaurat ehtivät töihin.

Humusta on tullut tallin luottohevonen. Otso on innostunut ratsastuksesta ja tallihommista sen verran paljon, että sai Humun nimikkohepakseen. Äiti sai maastoseuraa, ollaan jo vähän laukattukin! Sydäntä lämmittää ajatus pojan ja miesomistajan kanssa kasvaneen hevosen orastavasta ystävyydestä. Humulla kelpaa karauttaa murrosiän myllerrykset ja murheet metsään.

Rokia ei voi ajatella hymyilemättä. Se on kultainen kuin mikä, mutta laiskanpullea ja ponimaisen täynnä metkuja. Aurora ratsastaa sillä jo lähipelloilla ja -poluilla itsekseen. Välillä edetään kauniisti, välillä tulee erimielisyyksiä ja pukkeja. Toivon niin kovasti, että tytöt jaksavat tahkota ponivuotensa - sen opettavaisempaa jaksoa hevosmiestaipaleella ei ole! Taitaapa matkalla karttua muutama elämäntotuuskin...

Nyt on ensimmäinen syksy, kun olen päässyt nauttimaan Pojun kanssa kunnolla. Viime vuonna se paranteli jalkavammaansa juuri kultaisten sänkipeltojen aikaan. Nyt on pelloilla kävelty, ravattu ja laukattu sydämiemme kyllyydestä! Kiitolaukan riemu on löytynyt sekä vanhalle ravurille että tätiratsastajalleen.

Tänä vuonna lokakuu on ollut sateeton. Sateettomin naismuistiin! Hevoset saavat jatkaa laidunkauttaan vielä, päästän ne tarhasta laitumen puolelle iltapäiviksi.

Ensimmäinen talliyö vietettiin syyskuun lopulla. Ensimmäisen kerran tallin puolella on joka karsinassa hevonen.

Talliyöt tarkoittavat myös karsinansiivousta osana jokapäiväistä elämää. Ei huonoa sekään, johan tässä kesä laiskoteltiinkin.

Tästä hevoselämästä olen haaveillut ikäni. Pitkä oli tie, mutta hyvä kun tuli kuljettua.