Kleinbus saatiin kuin saatiinkin kuntoon ja katsastettua ennen lauantaita. Perjantai-iltana lasten nukahdettua pääsin ensimmäisen kerran koeajolle ja harjoittelemaan peruuttamista ja kääntämistä, tapahtumissa niiden on pakko sujua ahtaissa paikoissa ja ihmisten keskellä. Hyvä kleinaria on ajaa, olo on kuin kuorma-auton ratissa. Jostain syystä odotin kuplamaisempaa tuntumaa, mutta hyvä näin. Ihmeen ketterä auto tämä on vaikkei kömpelön kurpitsamainen ulkonäkö moista lupaile.
Siispä lauantaiaamuna aikaisin pakattiin tavarat autoon ja kipusin kuskin penkille.
Jyväskylään on meiltä 190 km. Vähän hirvitti, kuinka kauppa-auto kulkee ja kestää. Hyvin tuo kulki ja kestikin! Matkanopeutena 90 km/h tuntui mukavalta, kovempaakin kurpisavaunu kiitää, mutta ajaminen käy paljon työläämmäksi ja sivutuulet tuntuvat. Kauppa-autosta puuttuvat vielä eristeet, joten meteli sisällä oli melkoinen ja meno oli viileää, perille päästyä olo oli kuin olisin taittanut matkan vanhalla moottoripyörällä.
Hyvistä aikomuksistani huolimatta olin taas kerran perillä viime tipassa enkä juuri ehtinyt miettiä esillepanoa. Telttakatoksen kiinitystä oli kokeiltu edellisenä iltana pimeässä ladossa. Tuulikin kävi välillä myrskylukemissa, joten ne vähäisetkin suunnitelma A:n poikaset piti korvata sillä, miten tuotteet ja olisivat parhaiten tuulensuojassa. Aamulla virittelin auton toisin päin, nokka kohti aallokkoa, mutta käänsin pian kuskin puoleisen kyljen tuulensuojaksi.
Meitä oli Satamassa yli 50 Suomen Käsityöyrittäjien jäsentä kojuinemme. Tapahtuman järjestänyt talkootiimi teki uskomattoman hyvää työtä ja kaikki löysivät paikkansa vaivatta. Säälle ei mitään voi, aamupäivän tuuli oli hurja ja välillä uhkaavan mustat pilvetkin kävivät lähellä. Kuivina kuitenkin säilyttiin, pisaraakaan ei satanut ja iltapäivällä aurinkoakin saatiin. Asiakkaita tuli paikalla mukavasti, ei nyt ruuhkaksi asti, mutta koko päivän ja tasaisesti. Oma myyntini oli hyvä.
Minulla on vielä paljon opeteltavaa ja hiottavaa esillepanossa ja kauppa-auton mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Jossain tapahtumassa ja ahtaassa välissä olisi hauska kokeilla vaikka pelkän takaluukkukioskin toimivuutta.
Ne hyvät puolet, joiden takia koko kauppa-autoprojektiin miehen kanssa ryhdyimme, osoittautuivat todeksi: on paljon helpompaa päräyttää autolla suoraan myyntipaikalle ja järjestellä tuotteet esille välittämättä isommasta roudauksesta ja pysäköintiongelmista. Tapahtumat kun ovat usein siellä, missä ihmisiäkin kulkee paljon ja parkkipaikkoja on vähän ja/tai ne ovat kalliita. Pääasia kuitenkin on vanhan ja HIENON :D auton PR-arvo: se näkyy kauas ja vetää uteliaita ohikulkijoita puoleensa. Useampi asiakas kommentoi, että oli pakko tulla katsomaan, mitä täällä tapahtuu keltaisine autoineen. Kauppa-auto pysäyttää ja vetää luokseen niitäkin, jotka muuten vain jatkaisivat ohi. Suuri Kurpitsani ei vielä ole täydessä loistossaan: sisätilat on vielä tekemättä, teippaukset tehdään lähiaikoina ja myyntikatosta vielä parannellaan. Sähköpuolellekin tulee vähän ekstraa, jolla saadaan lisää lämpöä ja valoa.
Kotimatka suijui mukavasti. Lähellä kotia pysähdyin yhden pysähdyksen taktiikan huoltamolla ja sieltä ei meinannut kleinari jaksaa startata. Starttasi kuitenkin ja pääsin turvallisesti kotiin.
Stefaremonttia on miehelle luvassa äitienpäivän ratoksi ja pientä huoltoa muutenkin. Hyvin toimii kleinari.
Hyvä mieli jäi siis koko päivästä autoineen, matkoineen, tapahtumineen, asiakkaineen ja loistavine yrittäjäkollegoineen. Innolla odotan tulevia Käsityökortteleita!