maanantai 15. maaliskuuta 2010

Historiaa IV - kuisti ja eteinen

Ihastuimme ensi näkemältä talon kuistiin. Harmi vaan, koko komeus oli päässyt niin pahaan kuntoon, että se oli uusittava kokonaan. Teimme sen siis uudestaan vanhan mallin mukaan ja samalla eristimme sitä vähän.


Kuisti ja Suunnitelma A:

Lasikuistilta pääsee pariovista eteiseen. Keittiön oviakko siirretään. Vasemmalta pääsee olohuoneeseen, oikealta ovi makuuhuoneeseen tukitaan (tai itse asiassa eteiseen sen puolelle rakennetaan pieni vessa). Vanhat purut on poistettu lattioista. Tilalle tulee ekovilla.

Lasikuisti pysyy lasikuistina. Raakalautaiset ja hirsiset seinät saavat vain taivaansinisen paneelin ja ikkunoihin teetetään puusepällä vanhan mallin mukaan tuplat.


Eteisen ja keittiön välinen oviaukko siirtyi metrin verran vasemmalle ja tiilet otettiin eteisen puolelta esiin.


Melkein muuttovalmis? Kuukauden päästä muutetaan.


25.5.-08 lattioiden maalaus on valmis! Keittiössä ja eteisessä on shakkiruutuja, loput lattioista vahataan.


Juhannuksena ovet karmeineen ja listoineen saivat viimeisen maalikerroksen. Rikkinäiset lasit odottelevat vielä vaihtoa.

Huom huom valokatkaisija: keittiössä on jo kattolamput!


27.8.-08 Kuistin korjaus, suunnitelma D meneillään. Suunnitelma B oli uusia myös lahot seinät ja mädät ikkunat. Suunnitelma C sisälsi myös rungon uusimisen. Suunnitelma D:ssä uusitaan kaikki.


20.12.-08 Kuisti on työn alla, Otso auttaa paneloinnissa. Ei ihan saada jouluksi valmiiksi.


16.1.-09 Kuisti on maalia ja ulkoverhousta vaille valmis. Uusi ulko-ovikin on komia, umpipuuta ja p-u-n-a-i-n-e-n. Ja niin korkea, ettei mieskään lyö päätään.


10.7.2009 Viimeistelyjä kuistilla.

Ei kommentteja: