keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tapahtui jouluna

Joistakin jouluperinteistä haluaisin luopua. Esimerkiksi siitä, että pahimpaan jouluhässäkkään hajoaa joku tärkeä kone tai jäätyvät putket. Aattona on männävuosina korjattu kuumeisesti mm. hellaa ja pesukonetta. Ja tietysti autoja. Niitähän nyt korjataan muutenkin, vanhoilla kun ajellaan. Viime vuonna posahti näyttävästi jeeppini, tänä vuonna oli ukkokullan tölkin vuoro. Niinpä tallinvintillä suoritettiin vähän (?) heinäpaalien järjestelyä ja ajettiin 60-luvun kuplani päivänvaloon. Onpahan perheessä nyt yksi talvivarma menopeli - ja tyylikäs!


Myös ompelukone sanoi sopimuksensa irti, kun joulupyhien jälkeen kaivelin sen esille. Onneksi sain (tosin aika monen purkamisen, uuden yrityksen ja voimasanan jälkeen) ommeltua kovia kokeneelle ystävälleni pienen yllätyksen. Aurora joutuu odottelemaan lupaamiani prinsessamekkoa ja nuken petivaatteita toistaiseksi.


Ompelukoneettomassa olotilassa on se hyvä puoli, että saa aikaan sellaisiakin hommia, joita ei muuten malta tehdä. Minulla se tarkoittaa valokuvien laittoa albumeihin. Laitan kuvat paitsi perheen yhteiseen albumiin, myös jokaiselle lapselle omiinsa. Lisäksi liimaan pääsyliput, tärkeimmät piirustukset, kortit, palat lahjapapereista.


Jouluna oli aikaa haudutella riisipuurot puuhellalla. Kävellä Oku-hevosen kanssa metsässä ja kuunnella puiden pauketta pakkasessa. Hevosen korvia seuraamalla näkee metsän pieniä eläimiä. Otin jopa päiväunet sohvalla Aretta sylissä. Miten tuostakin on tullut niin harvinaista herkkua?


Aattona kävi pukki ja sai haleja, lasten leipomia pipareita, piirustuksia ja lauluakin. Aurora lauloi posket jännityksestä punaisina "Tuiki tuiki tähtönen". Meillä aattoa viettämässä oli myös sukulaisia, joten vilinää ja vilskettä riitti. Varmaan sitä samaa, mitä monessa muussakin kodissa.








Oma jouluni jatkuu loppiaiseen. Lasten kuuset laitettiin tänään pois, mutta iso kuusi on kaadettu vasta kerran, joten se saa vielä jäädä. Harva ja vino, mutta omasta metsästä.

Käsityörintamalla on nyt hetken hiljaista odotellessani huollon tuomiota koneesta. Lankoja olisi, jos vain malttaisin istua neulomaan.

4 kommenttia:

kanaemo kirjoitti...

Voi ei, masentavaa jos koneet sanovat työsuhteen irti, ja vielä jouluna! Autojen kanssa sama juttu, meilläkin on tänä talvena ollut vaan yksi auto käytössä, kaksipaikkainen lava-auto kolmelle hengelle, hmmm....
Vaihdoin rakkaan ja tärkeän ( ja täysin toimivan!) mintunvihreän Amazonin loppusyksystä Ladaan joka arvatenkin seisoo ajokelvottomana korjausta odottamassa. >:/ Välillä pikkusen meinaa ottaa koville tämmöinen. Mutta onhan noita vanhoja autoja kyllä aika yksinkertainen korjata, onneksi!

Ihanalta kuulostaa teidän joulunvietto! Itse olen niin kipeä välillä reumastani johtuen, että ratsastamiset tänä talvena on olleet hyvin harvinaista herkkua. Kevättä kohti olo yleensä kohenee, jos vanhat merkit pitävät paikkansa ja sitten alkaa läskien sulatus miulla ja hevosilla! ;)

Ihanaa uuden vuoden odottelua teidän perheelle!

Ixu kirjoitti...

Volkkarit on toimintavarmoja vanhoinakin. Tosin meidän Volsut on vasta 19- ja 17-vuotiaita, mutta eipä tänäkään talvena ole vielä ollut sellaista pakkasta jolloin ei olisi käyntiin lähtenyt :) (Niin, enkä ole vieläkään saanut pojan paitaa pesuun... EI SAA! kuuluu tomera komento aina kuin ehdotan että laitettaisiin pyykkiin)

Truu kirjoitti...

Wau! Kuplalla autoilu talvella vaatii asennetta! Nimimerkillä sitähän löytyy. Itte ajelen toista talveni -74 kupliaisella ja ongelmia ei ole ollu kunhan muistaa pitkille matkoille varata riittävästi tankkauspaikkoja =D Kaikki muut talouden autot seisoo korjaamolla vaan vanha rouva pörisee iloisesti eteenpäin!

Sirkku kirjoitti...

Hei,
löysin blogisi vasta äsken. Onko sulla jossakin jutussa lisää kuvia volkkarista..
kuuluillaan!