maanantai 2. heinäkuuta 2012

Ihan pienen ihmisen mekko

Blogin perusteella voisi luulla, etten nykyään paljoa ompele. Kyllä ompelen. Enimmäkseen puotiin myytävää: täydennystä mekkoihin, paitoihin, huiveihin, pipoihin, kivastimiin, avaimenperiin ja muihin myytäviin. Lisäksi tilaustöitä silloin tällöin, monet niistä ovat samoja kuin minulla on myynnissä, mutta eri koossa. Ei siis mielestäni mitään uutiskynnyksen ylittävää, eli blogattavaa.

Leivoskuosisesta Tara-mekosta ompelin tilauksesta viimeksi 140-senttisen version. Tänään ompelin saman mekon n. 40-senttisenä. Kuinka pieni on pieni, joka painaa alle kaksi kiloa? Kaupoista löytyy valmisvaatteita 42-senttisistä ylöspäin. Ne ovat vielä suuria. Kuvan henkari on vauvakokoa, sekin on tälle mekolle suuri.

Yritin tehdä saumoista mahdollisimman pienet ja sirot, etteivät ne painaisi herkkää ihoa. Kankaat ovat pehmeää puuvillaa.


Tähän mekkoon ompelin mukaan toivomuksen:
Kasva suureksi ja vahvaksi. Kasva keijuksi ja prinsessaksi ja ballerinaksi. Kasva Peppi Pitkätossuksi ja kiipeile puissa, kasva rasavilliksi ja mopotytöksi. Kasva runotytöksi ja matikkanörtiksi. Kasva isoksi, pieni ihminen!

Ei kommentteja: