Laidun alkaa olla yhtä kuravelliä. Hevoset viettävät jo yönsä tallissa, mutta päivisin ne saavat vielä olla laitumella nyhtämässä viimeisiä vihreitä ruohotupsuja. Viimeisiä laidunpäiviä kuitenkin eletään.
Yhtenä yönä oli jo ollut pakkasta. Silloin suljin laitumen portin ennen hevosten ulos vientiä. Hiekkatarha on pysynyt vielä pääosin kuivana ja hevoset ovatkin viettäneet siellä jo ihan vapaaehtoisestikin aikaa.
Syötävä on laitumelta jo niin vähissä, että hevoset saavat lisäksi kuivaa heinää. Uteliaat lampaat kulkevat kaikkialla ja tunkevat juuri sinne, minne ei pitäisi. Musta Marja ja kirjava Miina ovat muuttuneet hassusti melkein samanvärisiksi. Pohjavillassa niillä kuitenkin selvä sävyero.
Paavo-collie vahtii. Itse asiassa se vain esittää vahtivansa, oikeasti se piilottelee kanalasta kähveltämäänsä munintakiveä. Teimme lasten kanssa ennen kanojen tuloa niiden pesiin pyöreistä kivistä maalamalla valemunia, munintakiviä, jotta kanat älyäisivät munintapaikkansa. Munintakivet ovat Paavosta vastustamattomia.
Kanalaan on palannut rauha. Muna-Karitan (oikealla) sotilasjuntta on kukistettu ja Täti Ruskea hallitsee taas lempeällä, mutta rautaisella otteella. Lumme (pyrstötön reppana vasemmalla) on alkanut munia taas, vaikka sillä olikin niin huono tuuri, että se loukkasi toisen jalkansa pian edellisen parannuttua. Minulla on vähän huoli siitä, mutta toiset ovat nyt antaneet sen olla rauhassa. Kanat saavat ulkoilla päivittäin, mutta kanalaan niille tuodaan vaihtelevaa puuhaa. Nyt aktiviteetteina on olkipaali ja uutena kiipeilytelineenä ja tähystyspaikkana pukki.
Täti Tuskea munimassa. Pesät ovat oikeasti hämäriä, tämä on salamalla räpsäisty.
Simo Rusakko ja Ruusu ovat kuin eivät olisi kesää muualla viettäneetkään.
Lasten keinut ovat vielä vanhassa koivussa paikoillaan. Pian ne saa ottaa talvisäilöön...
... sillä keinujen alla on kunnon kurakkoa.
Älkää kertoko miehelle, mutta minusta on alkanut tuntua, että tallista puuttuu yksi pieni, pörröinen poni. Shettis. Nuuska-ponia on edelleen hirmuinen ikävä, mutta tähän asti en ole edes halunnut ajatella uuden pikkuponin ottamista. Eihän siitä olisi paljon vaivaa, eihän? Ja seuraava pysyisi terveenä, varmasti?
Sille pitäisi varmaan ottaa kaveriksi aasi. Eikös vain?
2 kommenttia:
Onpa mukaa katsoa kuvia onnellisen näköisistä eläimistä :) Ja lapsista! Voi vitsi, mikä paikka kasvaa!
Vilkaisin aiemmankin postauksesi kuvia, pääsisinköhän ensi kuussa käymään puodillasi kun Tampereen reissu on tiedossa...
Mukavaa viikonloppua!
*Minna*: tervetuloa! Joulukylä aukeaa 24.11. ja ehdottomasti se kannattaa katsastaa.
Voitteko uskoa: samana iltana, jolloin postasin tämän, sain puhelun. Pienestä, pörröisestä ponista. Ja sen emäntä EI ollut lukenut tätä bloggausta. Nyt odotellaan ja jännitetään tutustumiskäyntiä :) Sekoavatkohan meidän ruunapojat tammaihanuuden edessä totaalisesti?
Lähetä kommentti