tiistai 6. marraskuuta 2012

Myöhäinen iltatalli

Tänä syksynä huomaan muutoksen lasten kasvamisessa parhaiten tallissa. Tallin siivous päivisin sujuu lasten kanssa jo helposti, saan vähintään työrauhan ja välillä jo ihka oikeaa apuakin. Eläimet saavat ulkoilla nykyään entistäkin myöhempään, kun pääsemme miehen kanssa yhdessä iltatalliin lasten mentyä nukkumaan. Viime vuonna emme vielä uskaltaneet jättää lapsia keskenään lyhyeksikään aikaa edes nukkuvina ja eläimet haettiin sisään ennen uniaikaa.

Saimme lopultakin talliin lisää valoa, kun Lidlin laarista löytyi kaksi matalaa loisteputkivalisinta. Toinen on nyt hoitokarsinan katossa ja nyt näkee helposti hoitaa jalat ja mahanalusenkin. Oku hoitaa takaisin, mupeltaa ylähuulella takkia ja hiuksia. Illan asuni, miehen kaapista kähveltämäni flanelliset Wunderman-pyjamanhousut, näyttää mätsäävän Okun riimuun.


Toinen uusista valaisimista on vanhan navetan puolen katossa, hevosten karsinoiden edessä. Siirsimme kanihäkin kanalaan, joten tähän tuli kunnon hoitotila yhdelle hevoselle. Viljami on poniksi aika iso, mutta näyttää miehen harjattavana pieneltä.


Sulo-kissa tarkkailee. Sillä on ikää nyt 12 vuotta ja munuaisvikaisenakin se haluaa talon lämmöstä joka päivä talliin. Siiri ja Rolle hoitavat jo tallin hiiripartioinnin, joten meidän puolestamme Sulo saisi jo jäädä eläkkeelle. Hiiripartio tarvitsee piällysmiehen, tuumaa kuitenkin Sulo.


Kanalaan tehtiin muutoksia sinne muuttaneiden kanien myötä. Kanihäkki on nyt tallin lämpimällä seinällä, jonka takana on muuripata. Häkki nostettiin pukeille ja siitä näkee nyt ikkunasta ulos. Kanat saivat lisää kiipeilypaikkoja ja yhdelle seinälle laitettiin orsi ihan ylös. Siitä kanat näkevät koko tallin. Kanihäkin alle kanat itse tekivät kutterinpuruista kylpypaikan.


Muut kanat ovat lakanneet nokkimasta Lummetta, vaikka se vielä vähän ontuukin. Se kuitenkin jo kasvattaa uusia sulkia nyppimiensä tilalle, munii lähes joka päivä ja seuraa muita kanoja, joten alan olla toiveikas sen suhteen. Yläorrella Muna-Karita kasvattaa kaulahöyheniään ja näyttää vieläkin korppikotkalta.


Lampaat tulevat talliin niin vauhdilla, ettei kamera ehdi mukaan. Rohkeasti Sulo tunkee samaan aikaan oviaukosta ulos.



Paavo sai miehen työkaverilta palvattuja peuranluita. Herkullisia aarteita!

3 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Näistä sun jutuista tulee väkisinkin hyvälle tuulelle ;)))

Teija J kirjoitti...

Haluaisitko kanojen seuraksi todella komean kukon?
Luin jonkun sun kirjoitksen että kanat nahistelivat keskenään... Kukko laittaisi lauman oikeaan järjestykseen ja kanojenkin on turvallisempi olla kun on turvallisuuspäällikkö paikalla.
Minulla olisi ligt sussex- kukko vailla omaa parvea hämeenkyrössä.

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos maarit!

Kiitos myös Teija J! Mielelläni ottaisin kukon (ja olisin ottanutkin jo), mutta nämä kanat viettävät kesät Tallipihalla Tampereen keskustassa ja sinne kukko ei ole tervetullut. Kukottomina saavat nämä kanat siis jatkaa, onneksi sopu tuntuu nyt löytyneen ja järjestys taas palanneen.