Miltä nyt tuntuu?

Kaksi vuotta tuli juuri minulle täyteen Tallipihalla Vahdin talon puodilla Nonon Marin ja Taikaviitan Tarjan kanssa. Nyt on hyvä taas pysähtyä miettimään perinteistä urheilukysymystä: miltä nyt tuntuu?

No hyvältä, tulee ensimmäisenä mieleen.

Vuonna 2012 puoti on kehittynyt hienoon suuntaan, mielestäni meidän kaikkien kolmen osalta. Olemme hioneet tuotevalikoimaamme ja mööpleeranneet puotiamme toimivammaksi. Puoti on ihana, hullu ja satumainen. Asiakasmäärä ja myynti ovat kasvussa - mikä parasta, myös kesän ja joulun hulinasesonkien ulkopuolella. Tallipihalle tehtiin upea piha- ja valaistusremontti. Sitä viimeisteltiin lumien tuloon saakka, joten sen tuloksista pääsemme nauttimaan kunnolla tänä vuonna. Rakastan vanhaa vahdin taloa. Sen vanhimman osan hirret ovat 1700-luvulta. Talossa on hyvä henki: lämmin, rauhallinen ja elävä.

Vuonna 2012 toteutin kuin toteutinkin verkkokauppani. Varsinkin joulun alla sinne löysi mukavasti asiakkaita. Olen tyytyväinen Valmiskaupan pohjaan ja asiakaspalveluun. Verkkokauppaan on tekeillä muutama mojova uudistus, niistä kerron varmasti lisää lähiaikoina.

Vuonna 2012 suoritin yrittäjän ammattitutkinnon. Siitä on ollut hurjasti apua! Se on myös tuonut jämäkkyyttä yrittäjyyteeni, ilman sitä lipsuisin talouspuolella varmasti paljon enemmän. Se on tuonut myös suunnitelmallisuutta. Päivitän liiketoimintasuunnitelmaani säännöllisesti, asetan tavoitteita ja aikataulutan. Ehkä se on tuonut myös ripauksen kunnianhimoa. Haluan onnistua. En tarvitse suuria rahoja, mutta haluan elättää itseni yrittäjänä. Starttirahaa tai muitakaan tukia en ole saanut, joten on pikku pakkokin. Hiljaiset kuukaudet näkyvät perheen ruokapöydässä, josta koen välillä hirveän huonoa omaatuntoa. Tässä ei ole kyse ainoastaan minusta.


Vuonna 2012 sain yrittäjänä päätä pinnan yläpuolelle: tulos näyttää jäävän hiukan positiiviseksi. Se on hyvin tällä alalla. Liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta n. 30 %.

Vuonna 2012 tein hirmuisen määrän töitä. Se kostautui käsien nivelrikkona. Sain tärkeän opetuksen: minun on opittava työn ja levon oikea suhde. Minun on edelleen opeteltava sanomaan "Ei" suuritöisille ja kannattamattomille työpyynnöille. Sitä en vieläkään osaa. Miten nuo työt ovatkin aina juuri niitä kivoimpia?

Vuonna 2012 hellitimme miehen kanssa yhteisellä päätöksellä kodin remontissa, että voin keskittyä enemmän yritykseeni. Se oli varmasti oikea päätös. Ihan kokonaan emme osanneet olla remontoimatta, mutta mihinkään suurempiin projekteihin ei tartuttu. Ilmassa oli selvästi myös remonttiuupumusta, Ahdin tilaa on kunnostettu nyt viisi vuotta. Pienen tauon jälkeen into alkaa taas löytyä: tänä vuonna tapahtuu!

Miten tästä eteenpäin, mitä on taskussa vuodelle 2013?

Kuten jo mainitsin, verkkopuodissa on luvassa jotain ihan uutta. Panokset kovenee, etten sanoisi.

Ilmoittauduin taas koulun penkille. Pienyrityksen kehittämispaja on nimeltään ensi kuussa alkava oppisopimuskoulutus.

Tallipihan puotia haluamme kehittää edelleen. Etsimme ja teemme lisää ihanuuksia myyntiin, mööpleeraamme ja annamme puodin viedä. Jotain mystistä on yhteistyössämme, en usko että kukaan meistä saavuttaisi samaa yksin. Kolmen naisen talossa ei ainakaan jumiuduta paikoilleen!

Yksi haave minulla on alkanut viritä yritykseni suhteen. Olen sen sanonut jo ystävilleni ääneen. Täällä sitä en vielä uskalla kertoa. Luulen, että se voisi olla puuttuva palapelin palanen kokonaisuuteen, jossa voisin saada palkkaa yrittäjänä, Tallipihan puodin ja verkkokaupan lisänä. Ihan jännittää: onnistunko minä? Toivon koulutuksesta vastausta tai ainakin työkaluja tämän miettimiseen.

Mitä muuta?

Tätä blogia jatkan vanhaan malliin. Sillisalaattina yrittäjyydestä, käsitöistä, remontista, kaupunkilaistolloista maalla, kasvavasta eläinlaumasta (voitteko uskoa: minulla on kauhea hevoskuume) ja elämästä. Lapsista huomaan kertovani koko ajan vähemmän, se on ehkä ihan hyvä lasten kasvaessa. Heille kuitenkin teen edelleen käsitöitä ja edelleen olen ennen kaikkea (koti)äiti. (Voinko vielä kutsua itseäni kotiäidiksi?)

Tyrvään Sanomien blogiin kirjoittelen edelleen verkkaiseen tahtiini, parin kirjoituksen kuukausitahdilla. Jättäydyin kunnallispolitiikasta viime vaaleissa, joten politiikka jää varmasti vähemmälle jatkossa. Minua harmittaa, että tuon blogin kirjoituksiin saamani muutama negatiivinen kommetti vaivaa minua älyttömästi. Ehkä juuri siksi, että kommentitkin ovat olleet niin älyttömiä: mm. perheemme ei kierrätä tarpeeksi ja saatan ymmärtää politiikkaa, kun kasvan aikuiseksi. Nyt kirjoittaminani nuo tuntuvat ihan hulluilta, ehkä pääsen niistä yli. Positiivisia kommentteja on tullut paljon, olen saanut niitä jopa kauppareissuilla tuntemattomilta.

Remonttia, perhettä, eläimiä, yrittäjyyttä. Elämää.

Kiitos teille kaikille lukijoille, kurkkaajille ja kommentoijille!