keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kattoremppa alkaa

Maanantaina meille tulivat kattotiilet pihaan. Melkoisen mutkan kautta tosin, sillä kuorma-auto joutui matkalla kolariin. Sen perään ajoi liukkaalla tiellä henkilöauto, joka meni rytäkässä kunnolla ruttuun. Kolaripaikalle tarvittiin apuvoimia kuskin irroittamiseen ja Mediheli kuljetukseen, mutta suhteellisen hyvissä voimissa - yhtenä kappaleena ja tajuissaan - kuski saatiin sairaalaan. Kuorma-autokuski oli syystäkin järkyttynyt ja kuuma kahvikupponen tuli tarpeeseen. Tiilipaketit näyttävät säilyneen ehjinä, mutta pieni jännitysmomentti jää tietysti niiden avaamiseen.


Kattomiehet pääsivät tänään turvallisesti perille ja aloittamaan remontin. Viisi miestä ja valtava kuorma-auto nostureineen. Puoleen päivään mennessä vanhan puolen katto oli purettu pois ja ruoteiden laitto alkanut. Homma etenee ihan uskomatonta vauhtia! Lapset ja koira viettivät päivän nenät ikkunassa, minä nautin (oikeasti: ihanaa, kun talo konkreettisesti valmistuu!) taloa tärisyttävistä remontin äänistä.


Ensimmäisen työpäivän jälkeen laajennuksenkin kattoa on aloitettu.



Huomenna jatkuu taas. En malta odottaa valmiin katon näkemistä! Piiputkin saavat pellit ja hatut, talo räystäät kouruineen.

Ei kommentteja: