Minä(kö), käsityöläinen

Saan blogini lukijoilta silloin tällöin yhteydenottoja: sähköpostia, tekstiviestejä ja puheluita. Suurin osa koskee tuotteitani, mutta myös eläinten, remontin ja käsityöläisyyden tiimoilta otetaan yhteyttä. Käsityöläisen ammatti, oma työhuone ja pieni puoti on monen unelma. Kun ne vielä saa yhdistää saumattomasti perhe-elämään ja kotiin, ajatus on houkutteleva.

Minulla ei ole minkäänlaista käsityöalan koulutusta. En osaa ajatella itseäni käsityöläisenä - ennemminkin yrittäjänä. Puodilla on myynnissä käsitöiden lisäksi muita jälleenmyyntituotteita. Käsityöt kuitenkin luovat puodin ainutlaatuisen tunnelman ja on tärkeää, että jälleenmyyntituotteet täydentävät juuri niitä, eikä päinvastoin.

Jätin vanhan työni IT-alalla syksyllä 2010 ja hyppäsin tuntemattomaan, sivutoimisesta täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Ajatuksena oli oma täysihoitoa tarjoava yksityistalli, lisäksi omien käsitöiden myyntiä tapahtumissa lähinnä omaksi iloksi. En ikinä kuvitellutkaan, että käsitöitä tekemällä ja myymällä voisi tienata elantonsa. Tiesin kyllä, että jokunen siinä Suomessakin onnistuu, mutten uskonut omiin mahdollisuuksiini.

Paikka Tallipihalla Vahdin talon puodissa pian irtisanoutumiseni jälkeen oli onnenpotku. Tuntui, että näinhän tämän pitikin mennä, elämän. Saisin hoitaa lapset kotona ja samalla työskennellä, pääsisin välillä pienelle puodillemme tuulettamaan kotiäitiyden pölyttämää pääknuppiani. Puodilla en ollut yksin, jaoimme sen alkuun neljän ja vähän ajan päästä kolmen yrittäjän kesken. Miehen kanssa arvelimme jaksavamme muutaman vuoden vuoroteltua lastenhoitoa: minä voisin olla puodilla miehen vapaapäivinä ja miehen ollessa töissä ommella kotona lasten kanssa. Tallikin saa pyöriä mukana omalla painollaan: pariin vapaaseen karsinaan otan lyhytaikaista täysihoitoa tarvitsevia vuokralaisia. Nyt en halua sitoutua pitkäaikaisempiin vuokralaisiin, mutta mikä ettei joskus tulevaisuudessa.

Käsityöläisyydestä haaveileville en uskalla suositella päivätyön jättämistä ihan heti. Viime vuonna sain kiskottua liikevaihtoni hiukan yli 26.000 euroon. Tilinpäätös jäi n. 4000 euroa plussalle, mutta verotuksessa tulos painui kuin painuikin tappion puolelle. Tuo 26.000 vaati tolkuttoman määrän työtä: ompelin sormiini nivelrikon, päivitin blogia ja facebookia yön tunneilla. Perustin ja toteutin itse nettikaupan. Metsästin materiaaleja, alihankkijoita, yhteistyökumppaneita, tavarantoimittajia.

Vielä vuodenvaihteen jälkeen olin tyytyväinen, vaellanhan yrittäjänä vielä kuoleman laaksossa: yrittämisen lainalaisuuksiin kuuluu, että ensimmäisinä vuosina tehdään tappiota. Lähes nollatulos on siis erinomainen tässä vaiheessa yrittäjyyttä, ja varsinkin alan huomioonottaen. Käsityöläiselle jo 20.000 liikevaihto on kova saavutus.

Paljon työtä palkatta. Kuitenkin yritys kasvaa ja maksaa itse laskunsa.

Kasvua vain tarvitaan lisää. Liikevaihdon tuplaaminen ei vielä riitä, se pitää vähintään triplata, että alan saada työstäni palkkaa.

Koko palkkaa ei mielestäni kuitenkaan voi mitata rahassa. Henkinen puolikin on tärkeä. Kun katson näitä kuviani parin viime vuoden ajalta puodilla, voin todeta olleeni onnellinen. Olen nauttinut työstäni, kokenut löytäneeni paikkani tässä elämässä.

Olen löytänyt tasapainon yhdistämällä kotiäitiyden ja yrittäjyyden.

Rakastan lapsia, lasten maailman taikaa ja huumoria. Miehen ja minun yhteinen, vuosien mittainen haave sijaisvanhemmuudesta toteutui tänä keväänä lopultakin. Alusta asti olemme ajatelleet, että kaikkien lastemme ei tarvitse olla biologisia. Emme vain silloin nuorina osanneet kuvitellakaan, miten paljon vaikeampaa niiden ei-biologisten saaminen voi olla.

Minulle on tärkeää, että voin tehdä työtä, johon voin tarvittaessa vaikka ottaa lapset mukaan. Voi onnea: kuvittelin löytäneeni sellaisen!

Puoti on ollut oma ihana satumaailmansa. On ollut ihanaa olla mukana kehittämässä Tallipihaa, nähdä piharemontti ja puotien upea kohentuminen. Kolmen yrittäjän kimppa omalla puodilla on tuonut haasteensa, mutta yhteistyö on ollut hedelmällistä. Joukossa on voimaa.

Jaetulla puodilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: seinien sisään ei kertakaikkiaan mahdu määräänsä enempää myytävää eikä määräänsä enempää asiakkaita. Pienistä erimielisyyksistä kasvaa kynnyskysymyksiä aina puodin sisälämpötilasta ja soitettavasta musiikista yhteisten markkinointipanostusten suuntaamiseen - ja lasten näkymiseen puodilla. Karkottaako vauva asiakkaat?

Entä jos kasvupotentiaalia ei kertakaikkiaan ole tarpeeksi? Entä jos ilo alkaa kadota?

Jos joku olisi kuukausi sitten sanonut, että irtisanon Tallipihan puodin vuokrasopimukseni, en olisi uskonut. Jos joku olisi sanonut, että perun vasta alkaneen koulutukseni, olisin nauranut. Jos joku olisi sanonut, että irtisanon keskeneräisen koko puodin yhteisen verkkokaupan, joka piti avata nyt huhtikuun alussa, olisin pitänyt sanojaa kajahtaneena.

Niinpä vain tein.

Tallipiha on minulle tärkeä ja rakas, tunnen kuuluvani sinne. Uskon, että jollain tavalla tulen siellä edelleen jatkamaan. Edes tapahtumissa pihamyyjänä, sesonkeina kioskissa. Tuntuu ihan mahdottomalta, ettei Tallipiha enää kuuluisi elämääni.

En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon, että kun yksi ovi sulkeutuu, uusi aukeaa.

Ahdin tila yrityksenä jatkaa edelleen. Minä jatkan Vahdin talon puodissa vielä kesäsesongin ajan, heinäkuun loppuun. Verkkokauppa jatkaa vanhaan malliin. Blogikin jatkaa.

Ja elämä jatkaa hämmästyttämistään.