maanantai 17. marraskuuta 2014

Messusunnuntai

Sunnuntaiaamuna huristelin taas kohti messuja. Tällä kertaa olin ajoissa, eikä ruuhkaa vielä ollut. Kleinari ropisteli iloisesti menemään uusilla talvirenkaillaan.
 

Matkalla omalle osastolleni ehdin tehdä pienen kierroksen. Saagadesignin satumainen 10-vuotisnäyttely kannattikin kurkistaa!


Karkkineuleita tutkiessa olisi mennyt puoli päivää. Tyydyin nappaamaan pari pikaräpsyä.


Sunnuntai oli minulle myynnillisesti paras. Heti aamusta tuli muutama asiakas selvästi valmiin ostoslistan kanssa ostoksille. Nämä ovat niin suuret messut, että kolmen päivän lippu oli varmasti tarpeen ja joka päivälle riitti katseltavaa, koettavaa ja ostettavaa.


Myynnillisesti jäin koko messujen tavoitteestani puoleen ja allekin. Toisaalta Seinäjoen jälkeen osasin tätä vähän odottaakin: käsityömessuilta tullaan ostamaan materiaaleja ja bongaamaan ideoita. Valmiista tuotteista liikkuvat pienet ja laadukkaat aikuisille naisille suunnatut, kuten korut, laukut ja asusteet. Enpä itsekään haluaisi raahata suurta ja värikästä keppihevostani tai sienijakkaraani mukanani messumaratonilla.


Tunnelma oli korkealla, vaikka toki tahmea myynti sitä yritti nakertaakin. Kotona odottaa laskuja pino ja tunnelmalla, ihasteluilla ja kehuilla niitä ei makseta.

Oman myynnin takkuaminen harmittaa myös siksi, ettei itsekään voi tehdä ostoksia. Omat joululahjabongaukseni jäivät osastoilleen ja itselleni en edes uskaltanut katsella haaveilemiani ihanuuksia. Ainoa messuostokseni näkyy hiuksissani alimmassa kuvassa: jo aiemmin tilaamani House of Simonen kukkakoru. Ajatelkaas, en sortunut edes metrilakuun! Jos rahaa olisi ollut, olisin halunnut jotain Carla Country Cottagen valikoimista. Viitan tai (lammas)turkiskauluksen... huoks. Ja toisen House of Simonen kukkakorun kokovalkoisena tai mustana.

Aika näyttää, mitä messut poikivat nettipuodissa, tulevien tapahtumien muodossa tai yhteistyökuvioina. Eilisiltana olin aivan vakuuttunut, että nämä olivat viimeiset käsityömessuni. Tänään olen huomannut suunnittelevani seuraavien osastoani.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulemani mukaan ei oikein hurja flaksi käynyt kenelläkään. Myyntipaikka on suhteettoman hintainen, joten paljon täytyy saada kaupaksi, että edes kulut saa peittoon.

Anonyymi kirjoitti...

"Eilisiltana olin aivan vakuuttunut, että nämä olivat viimeiset käsityömessuni. Tänään olen huomannut suunnittelevani seuraavien osastoani." <- Nuo kaksi lausetta vaikuttavat tutuilta. Noin minäkin ajattelen aina ennen näyttelyn avajaisia. Sitten, kun taulut on ripustettu ja avajaisetkin ohi, huomaan jo miettiväni, missä pidän seuraavan näyttelyn ja sitten olen kohta tekemässä hakemuksia suuntaan ja toiseen :D .

Jasmiina kirjoitti...

Noinhan tämä homma etenee :D

Kulut on tosiaan messuilla hurjat ja jos paikkamaksuun joutuu lisäämään vielä pidemmät matkat ja hotellikulut, ei ole ollenkaan varmaa että pääsee edes omilleen. (Ja tässä omilleen pääsemisessä tarkoitan "likaista" rahaa, eli alvillinen myynti = alvilliset kulut, katteita tai palkkoja ei tuossa vielä ajatella.) Tampereelle en ottanut edes taustamusiikkia osastolleni, teosto- ja gramex-maksut ständille ovat aika hurjat. Seinäjoella sekin tuli kokeiltua :D Kulut täytyy yrittää saada alas, mutta toisaalta liika nuukailu ja köyhäilykin kostautuu, isoilla messuilla on pakko erottua jo kauas. Tasapainoilua ja mietittävää.

Tampereelta onneksi kuuluu hyviäkin myyntejä, jopa myyntiennätyksiä. Ja muiltakin kuin tarvikekauppiailta :)

Anonyymi kirjoitti...

Niin,rajalliset ovat monen ostajankin pennoset. Kun pöytiä on yli 700 ja jos valmista tuotetta meinaat ostaa,niin usein puhutaan muutamista kympeistä per tuote. Jos ostat vaikka kolmesta pöydästä 40e kamat,niin hups, talouskassasta katosi jo 120e. Ja nelisenkybää ei oo edes paljon per laadukas tuote/tuotteet. Varmasti moni itse tekijä ostaa kässämessuilta juuri materiaaleja,joissa välillä mukavia alennuksia,vaikka osaa myös arvostaa itse tehtyä valmista. Onhan se harvinainen tilaisuus saada edullisemmin tavaraa,jota joka tapauksessa pitää harrastukseensa hankkia. Että ymmärrän hyvin Novitan ym osastoille kiirehtineiden tarpeita. Valmiit tuotteet jäivät tänä vuonna minultakin ostamatta, oma talous vaikuttaa ja olemassaolleet pennit menivät tällä erää oman tekemisen mahdollistamiseen. Pirjo

Jasmiina kirjoitti...

Pirjo: niin asiaa! Mua rupes oikein oma ostamattomuuteni harmittamaan ja tänään laitoin tilauksen vetämään Kassi-Almalle (http://www.kassi-alma.com), jonka hauskoja laukkuja katselin naapuriosastolta viikonlopun. Carlalla tulen varmasti asioimaan tulevaisuudessa. Toivotaan, että muillekin messukävijöille jäi korvan taakse toiveita ja haaveita, joita toteuttavat nyt jälkikäteen.

MarLi kirjoitti...

Lapsukaisesi esiintyivät oikein ihanasti muotinäytöksessä :) Kiva että sulla oli sunnuntaina hyvä myyntipäivä- kyllä se totta on, että me käsistämme kätevät ostetaan ne vähätkin ostoksemme materiaalia... Harva käsistä kätevä hennoo ostaa toisen tekemää, ei siksi ettäkö siit pyydetään liikaa yms, varmasti käsistään kätevä arvostaa toisenkin tekemää... mutkun niin paljon osaa tehdä itsekin. Eli ristiriita on messuilla melkoinen, katsellaan ja kuikuillaan, mutta vähän ostetaan ja tuo on niin totta, että jos on vähän rahaa, niin siitä ei riitä jakaa monille myyjille, vaikka kuinka tahtoisi. Itsekin pongaa joskus ideoita, mutta joskus harmittaa sekin, että näkee jonkun toisen tekevän sitä "omaa ideaasi" jota olet jo vuosikymmeniä sitten tehnyt tai teet just nyt... Aikanaan minäkin kiersin markkinoita ja kissanristiäisiä, suunnittelin jopa tulevani Tampereelle messuillekin myymään, onneksi sitten totuus ja järki voitti kun kuuntelin ystävieni kokemuksia. Nyt taas on sellainen fiilis, että pitäiskö jonnekin markkinoille joskus.... Mutta silti kuitenkin noilla Euroopan suurimmilla kässämessuilla on aina kiva pyöriä kolme päivää ja jutella tuttujen ja puolituttujen kanssa, kuten nytkin kävin muutaman kerran sinulta kuulumisia kyselemässä ;) Tampereella tavataan taas Tallipihalla joku päivä!

Jasmiina kirjoitti...

Lähde rohkeasti mukaan markkinoille tai myyjäisiin! Nuo päivät ovat hirmu kivoja myös harrastuspohjalta myyville :)

Kiva, kun kävit jutulla :) Mun täytyy kyllä tunnustaa, että en tainnut juurikaan osata yhdistää tervehtimään tulleita lukijoiksi tunnustautuneita nimimerkkeihin. Mutta kiitos kaikille kävijöille!