sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Puodilla ja takahuoneessa

Minulla on  meneillään puodilla myllerrys ja ikkunateippauksienkin suunnitelmat lähtevät mainostoimistolta teipparille, joten on korkea aika esitellä, miltä puoti on näyttänyt ensimmäiset viikkonsa.


Ilman teippejä ja valomainoksia olen yrittänyt täyttää puodin edustan värikkäällä ja liehuvalla, sillä pienelle puodilleni on elinehto näkyä kadun vastakkaiselle puolelle Herra Hakkaraisen talon kävijöille. Hyvin se on näkynytkin ja eron huomasin, kun yhtenä päivänä puodin eteen pysäköi suuri matkailuauto. Se päivä oli puodilla hyvin hiljainen.


Minulle on ollut yllätys, miten asiakkaat tykkäävät valita pikkuvolkkareita kassatiskistä. Samoja volkkareita on hyllyssäkin, mutta on paljon jännittävämpää osoittaa mieluistaan kassatiskin lasin takaa.


Ensimmäinen ompelukseni uudella työhuoneella oli viininpunainen verho leluhyllyn alaosana varastona toimivaan vanhaan vanerilaatikkoon.




Kassan takana olevasta ovesta pääsee pieneen keittiöön. Keittiö on ikkunaton ja tosi industriaalihenkinen katossa kulkevine sähkökiskoineen ja ilmastointiputkineen. Se sai kaipaamiaan piristäviä väriläikkiä kirppikseltä löytämistäni keittiötarvikkeista.


Maalasin yhden seinänpätkän harmaanvihreäksi. Värin sekoitin itse lorauttamalla vaaleansiniseen maaliin saman keltaisen jämiä, jota käytin työhuoneenkin seinään. Rauhoitin sävyä lorauttamalla perään valkoista. Keltaisen kahvinkeittimen sain ystävältäni huhuiltuani facebookissa. Keltainen ei nyt selvästikään ole muotiväri kodinkoneiden maailmassa ja tämänkin aarre on jokusen vuoden takaa. Puodin keittiöön se sopii täydellisesti!


Askartelin seinille muutaman taulun Tigerin kuviopapereista ja postikorteista. Suureen tauluun käytinmyös  kirppikseltä bongaamaani raidallista vahapaperia ja käsityöaiheisia pakkauksia.


Sekä puodista että keittiöstä vievät ovet toimistoon. Toimistossakin telasin yhden seinän keltaiseksi. Takaseinällä oleva sirkusjuliste näkyy työhuoneen näyteikkunan kautta kadulle asti ja se on valaistu myös puodin ollessa suljettuna. Tämän seinän varalle minulla on vielä suunnitelmia.


Toimisto on vielä karu ja keskeneräinen, enkä aio asialle vielä tehdä mitään. Ipanat nääs valtaavat toimiston, kunnes koulut alkavat. Kirppikseltä löytyi ipanoiden käyttöön pieniä keinonahkaisia palleja, työpöydän ääreen ipanat ovat itse ottaneet käyttöön kiertävät vuorot.


Toimiston takana on vielä varastohuone. Se olen saanut lyhyessä ajassa niin kaameaan kuntoon, että kuvia ei taida olla tulossa :D

Ei kommentteja: