perjantai 16. lokakuuta 2015

Hevostyttöjuttu: tirehtööri Voi Hyvin -lehdessä

Toissapäivänä ilmestyi kesäkuisen jutuntekopäivän lopputulos, Voi Hyvin -lehti 8/2015 ja siellä elämänmuutoksista kertovassa sarjassa juttu minusta. Onpa outoa olla itse keskipisteenä. Olen paremmin mukavuusalueella, jos keskiössä on minun itseni sijaan tekemiseni. No, siellä olen nyt. Minä ja elämäni iloineen ja suruineen. Ei tietysti kaikkineen, vaikka aika paljon toimittajille elämääni raotinkin.



Juttu tehtiin meillä kotona ja kävimme pikaisesti kuvaamassa myös puodilla. Se oli ihan alkutaipaleellaan tuolloin. Jutuntekopäivä oli oikein mukava ja kului hurjan nopeasti.




Minua ujostutti ihan kamalasti lukea jutun ensimmäinen versio, jonka sain etukäteen nähdäkseni. Lehden ilmestymiseen mennessä ehdin ilmeisesti tottua ajatukseen. Tykkäsin kovasti jutusta Kirsi Tuuran ottamine kuvineen. Tässä juttusarjassa haastateltava yleensä antaa itse neuvoja lukijoille, mutta minä koin sen kauhean vieraaksi. Ihan liikutuin, miten toimittaja Tiina Tuppurainen oli osannut poimia sekavista hölinöistäni nuo seitsemän tärppiä suunnanvaihtajille.

Oman elämänkokemukseni jakamisella toivoin jakavani samalla lukijoille myös rohkeutta seurata omaa sydäntään. Harva saa elämässään kaiken, mutta monia valintoja voi meistä tehdä jokainen.

2 kommenttia:

Daphnion kirjoitti...

Hyvä lehtijuttu ja aivan ihania nuo kuvat! :)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos! Tykkäsin jutusta myös! Ja lehti vaikuttaa muutenkin kivalta :)