Pöllöpaidat

Ompelin Znokin pöllötrikoosta (Ikasyr) ja Harjun raidoista toisen pitkähihaisen mallin myyntiin. Koot taas 90 - 140 cm. Kaveriksi surautin pöllökankaasta pipoja.

Anelma ja vino pino pipoja

Mitä mun uhkaavasti keski-ikää lähestyvät silmäni kirppiskierroksella näkivätkään! Ensin luulin Kalju-Irmelin kadonneeksi kaksoissisareksi, mutta kotona huomasin että pikkusisko Anelmahan se!


Iloisen perhetapahtuman kunniaksi surautin vinon pinon trikoopipoja omille ja muiden muksuille. Lopulta sain aikaiseksi tehdä pienenkin koon - Aretalle ja muille pienille sopivan. Nyt on koot: S (42-46), M (48-52) ja L (54-58). Malleja tulee neliöpipojen lisäksi kevääksi lisää.

Hänen majesteettinsa on juhlinut

Kasvispiirakan resepti (pellillinen)
Erityisesti kummitädille :)

Pohja:

150 g juoksevaa margariinia
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
½ dl parmesan-juustoraastetta
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä

Sekoita aineet joko nyppimällä sormin tai hyvin nopeasti vatkaimella ja painele ohueksi leivinpaperin päälle pellille, myäs reunoille. Pistele haarukalla ja paista 200 asteessa uunin alatasolla (tai kiertoilmalla) 10 min.

Täyte:

1-3 tomaattia
1 pss parsakaalia (pakaste) - tai tuoretta
1 pps kruunusekoitusta (pakaste)
2 prk ruokakermaa
4 munaa
4 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
mustapippuria
valkopippuria
basilikaa

Levitä kuutioidut tomaatit ja (jäiset) kasvikset pohjan päälle. Sekoita muut aineet ja kaada kasvisten päälle. Jatka paistamista 20 min kiertoilmalla tai uunin keskiosassa.


Näkyyhän kruunu?


Kiitokset mukana olleille ja kaikille onnitelleille!

Neljävuotias

Siitä on jo neljä vuotta. Mustasta joulusta ja talvesta, joka tuli vasta tammikuussa. Ajoin yksin kuplavolkkarilla sairaalalle. Matkalla alkoi leijailla lunta, perille päästessä talvi oli tullut.


En päässytkään takaisin kotiin nukkumaan. Tytär syntyi seuraavana päivänä. 3030 g, 47 cm. Pieni ja täydellisen kaunis! Se potkaisi syntyessään kohdunseinää vielä hyvästiksi, kätilö kysyi: "Huomasitko?" Huomasinhan minä, se oli rauhallinen hetki.

Aamurusko, Ruusunen. Tytär, unelma. Laura, niin kuin äitinsä ja äidinäitinsä. Kutsumanimenä Aurora, koska mikään muu se ei olisi voinut olla. Rakas, kaunis, ihana!

Pikkusisko.

Oma Ruusunen ♥


Sinisessä talossa asui onni...


... ja sinisessä kuplavolkkarissa maistui uni.


Sitten muutettiin talveksi Mörkön mökkiin. Voi, kuinka se sairasti, pieni raasunkainen! Koko ensimmäisen talven. Flunssia, mahatautia, korvatulehduksia, keuhkokuumetta.


Kovan talven jälkeen koitti kevät. Rakennustyömaallekin. Sen jalat eivät tainneet koskea maata ensimmäisen elinvuoden aikana, se oli aina liinassa, lähellä.


Äidin kanssa oli omia juttuja. Hienolla naisella on tietysti aina hattu - ja käsinaukku. Jos sitä yritti korjata laukuksi, se suuttui. Nauk-ku!


Ensimmäinen ratsastus Nuuskalla, ikää vuosi ja yhdeksän kuukautta. Kasvot loistivat hymyä vain liikkeessä. Huimapää,


koirankuonolainen,


ponityttö.


Veljensä sisko.


Isosisko.


Keskimmäinen.

(Kuva: Studio-86)
Prinsessa...


... ja keijukainen.


Tänään Aurora täyttää neljä. Sen vaatteet ovat vaaleanpunaiset, päässä kruunu ja seitsemän sortin pinnit. Selässä keijun siivet ja takana apinan häntä. Se polkee jalkaa ja se laulaa. Hoitaa nukkea ja pitää pehmoleluille muskaria. Kalustaa nukkekotiin poneille kartanon. Järjestää salaiset teekutsut ja kähveltää äidin korkokengät. Piirtää prinsessoita, perhosia ja ruusuja.

Onnea Ruususeni!

Pitkähihainen konepaita

Ompelin Mjukatyger / Kameleont Designin (Ikasyr) ja Harjun trikoista myyntiin pitkähihaisen mallin (koot 90 - 140 cm). Otso sai tietysti prototyypin - ja tykkäsi.





Ompelin paitakankaasta myös pipoja vanhalla tutulla neliömallilla. Eskarilaisen hymy on liikuttava.


Ja mikä ettei kelpaisi hymyillä, kun kirppikseltä tehtiin näin ihanat lelulöydöt:

Saanko esitellä

Eilen pääsin Tampereelle uutta ompelukonetta etsimään. Tai no, uutta ja uutta. Käytetty ja takuuhuollettu oli kiikarissa. Katselin Mansen Tikin valkoista konerivistöä. Käytettyjä oli vaikka kuinka. Yksi ruskea 70-lukulainen kulmikas vilkutteli ensin ja ihan takimmaisena vihreä kaunotar. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yritin pysyä järkevänä.

Myyjä kertoi yläsyötöstä (nyt olen sen verran viisaampi), näpläsi Pfaffin elektroniikka (näin sieluni silmin 1- ja 3-vuotiaani tekemässä samaa), esitteli kaksi viikkoa koekäytössä ollutta Singeriä. Ei.

Jos kuitenkin sitä vihreää kokeiltaisiin. Ehkä se olisikin ihan kamala ja puklaisi öljyt koetilkulle ja minä voisin rauhassa keskittyä niihin hillityn valkoisiin. Niihin, joissa on kova kylmä valo ja tehokas olemus. Ammattilaisiin.

Vihreän valo on pehmeä ja lämmin, kodikas. Ommellessa kuuluu vain hiljainen metallinen suhina. Tikki on varmaa ja tasaista. Kaikki osat tallella. Sama vuoden takuu kuin niissä valkokylkisissä. Ja voi, miten kaunis vihreä laukku!



Tänään teimme sinunkaupat. Beatrice, virallisesti Husqvarna Automatic 21E, ja minä.



Katso vain nurjalle! Kaunista, kaunista! Viimeistelin seitsemän paitaa yhdellä istumalla - ilman ainuttakaan kirosanaa!



Singerinikin on palannut huollosta. Odottelee vielä postissa.

(Hei, ja tästä koneesta puhuin eilen läpiä päähäni! Ihan kotikonehan tämä on.)

Eksoottinen optimismi - kolumni

Sain olla kirjoittajavieraana tämänpäiväisessä Tyrvään Sanomissa.

---

Saimme juuri sopivasti jouluksi remonttimme etenemään siihen vaiheeseen, että isommat lapset saivat hartaasti odottamansa omat huoneet. Uusia huoneita kalustaessa tuli samalla myllättyä vanhojen huoneiden järjestys uuteen uskoon ja käytyä läpi kaappien sisältö. Sangen perusteellinen joulusiivous siis. Pienimmäisen kaapista löytyi kastekynttilä, jonka pakkauksen kyljessä olevassa tekstissä kerrotaan valkoisen värin symboliikasta, ilosta ja kiitoksesta:”Iloinen ja kiitollinen ihminen luo ympärilleen iloa ja kiitollista mieltä.”

Kyllä, positiivisuus tarttuu. Miten tuo niin usein arjessa unohtuu? Miten positiivisuutta on niin paljon vaikeampi jakaa, kuin negatiivisuutta? Miksi optimismin vastakohdaksi usein määritellään realismi?

Oma isäni kommentoi ensimmäistä kirjoittajavierailuani lukiessaan:”Aika imelää.” Tosin samainen isä myös kommentoi jouluruokiani: ” Aika eksoottista”, mikä saattoi sittenkin olla sangen positiivinen kommentti - olosuhteet huomioon ottaen.

Koulussa meille yrittäjän ammattitutkintoa opiskeleville esiteltiin tutkimustulos, jonka mukaan suomalaisten yrittäjien haastavimpien asioiden kahden kärki on aikataulujen pitäminen ja tervehtiminen. Tervehtiminen! Miten ihmeessä voi olla, mietin (se aikatauluasia on jotenkin helpompi käsittää.) Mutta tottahan tuo on: monesti liikkeessä asioidessaan ei saa vastausta tervehdykseen. Olen suorittanut omaa kenttätutkimustani tuon koulupäivän jälkeen. Ja pelästyttänyt pahaa-aavistamattomia asiakkaita tervehtimällä reippaasti ja hymyillen. Varmasti myös jokusen myyjän.

Monet optimistiset arjen valinnat maksavat vähän niitä pessimistisiä vaihtoehtoja enemmän, kuten vaikkapa vihreä sähkö, eettisesti tuotetut vaatteet, luomu ja reilun kaupan tuotteet. Optimismi on mainoksissa leimattu tyhmyydeksi: ”Sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saadaan” ja ”Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa”. Riippuu näkökulmasta ja sitä paitsi: ”Elämä on”.

Uskon positiivisuuden voimaan. Sanonta ”Pessimisti ei pety” on ehkä sanontojen masentavinta antia. Miksi hyvää ei saisi odottaa? Onko onnistumista se, että pääsee sanomaan: ”Mitäs minä sanoin”? Eikö olisi mukavampaa pitää hauskaa myös matkan varrella? Että voitaisiin lopuksi, lopputuloksesta huolimatta, todeta: ”... mutta tulipahan naurettua”.

Kirjoittaja on positiivinen

Nukenpeitto

Teimme ihanan kirppislöydön joulumarkkinoilta, nukensängyn - juuri Katariina-nukelle sopivan. Värikin oli jo valmiiksi oikea, joten äidille jäi vain vuodevaatteiden ompelu. Sain anopilta ompelukoneen lainaan ja nyt on paitsi lisää heijastimia myyntiin, myös Katariinalla pehmoinen peti. Patja on valkoista lakanakangasta ja tyyny pilvikuvioista puuvillaa, mutta peittoon Aurora tilasi ruusuja ja perhosia. Tuli mieluinen!

Pieni arvonta Facebookissa

150 Ahdin tilan Facebook-tykkääjän raja lähestyy. Facebookin puolella arvotaan vapaavalintainen heijastin, kun tuo 150 tykkääjää on koossa! Arvonnassa ovat automaattisesti mukana kaikki tykkääjät.



Ahdin tilan Facebook-sivun löydät täältä.

---

EDIT:
Arvonta suoritettiin 12.11.-11 Random.orgin arvontageneraattorilla. Onnea voittajalle ja kaunis kiitos kaikille Ahdin tilan Facebook-tykkääjille!

Kannattaa silti yrittää

Käsityörintamalla on nyt hiljaista. Ompelukone seikkailee edelleen huollossa eikä uutisia ole vielä kuulunut. Uusia käsitöitä olen suunnitellut paperille - ja tilannut tarvikkeita ja kankaita Internetin ihmeellisestä maailmasta.

Hevosrintamalla sen sijaan tapahtuu. Nuuska-paran kanssa taistellaan edelleen kaviokuumetta vastaan. Epäreilu vastustaja, ja julma. Yli kuukauden karsinalepo on nyt onneksi takana ja Nuuska pääsee päivittäin haistelemaan ulkoilmaa edes hetkeksi. Lääkekuuri on edelleen päällä. Minulla on sydän mykkyrällä poniystävän puolesta, tällä kertaa luulin jo pelin olevan pelattu. Nyt kuitenkin ollaan taas paljon paremmassa ja pieni toivo viriää. Liian aikaisin ei luovuteta, mutta turhaan ei ystävän tuskaakaan pitkitetä.


Nuuska on kasvattanut tallissakin komean talviturkin. Tuonne sekaan häviää satula ja pienin ratsastajakin. Tänä talvena ei tosin ole satulaa selkään laitettu.


Okua huolestuttaa yksin tarhassa. Nuuskan karsinalevon alkupuolella Oku hyppäsi tarhan portin kohdalta yli. 170 cm ja ponnistupaikka vielä alamäessä. Minkä esteratsun maailma menettäkään!

Okulla on eroahdistus.



Toivoin toissa äitienpäiväksi Tuire Kaimion "Hevosen kanssa". Ajattelin, että nyt löytyy Okulle apua. Siihen aikaan Oku ei vielä suostunut liikkumaan mihinkään ilman Nuuskaa ja meni jonnekin paniikin tuolle puolen, täysin tavoittamattomiin, jokaisesta pienestäkin poikkeamasta arkirutiiniin. Oku hikosi ja vapisi aivan kyljet vaahdolle, kun kaatoi vahingossa vesiämpärinsä.


(Kirjasta otetut kuvat Tuire Kaimio: Hevosen kanssa)

En ole aiemmin joutunut tekemisiin hevosen kanssa, johon ei saa mitään kontaktia. Tiesin Okun eroahdistuksen ostaessani sen. Onnistuin kuitenkin optimistisesti sivuuttamaan faktat, että se kanssa olivat jo tehneet töitä hevoskuiskaaja ja ratsuttaja. Olin vakuuttunut, että meillä on hyvä parantua. Löytää oikea polku ja nähdä valo, säätää fengshuit kohdilleen ja planeetat oikeisiin kulmiin.


Äitienpäivälahja masensi hieman.


Voidaanko kaksi ja puoli vuotta laskea kärsivällisyydeksi?


Joulun pyhinä tapahtui käänne. Planeetat nitkahtivat lopulta, aura kirkastui ja feng shui on kohdallaan. Okun kanssa pystyi yht'äkkiä käymään rauhallisilla (!) kävelyillä - ihan yksin ja ilman Nuuskaa tai muita. Jopa Paavon kanssa. Miten ihanaa oli edes talutella omaa hevosta rennosti ja nauttia luonnosta ja eläinten seurasta!


Okun kanssa haetaan posti.

Eilen uskaltauduin Okun selkään. Kävelimme pellolle talutusta varten aurattua uraa pitkin ratsastuskentälle. Teimme voltin ja kaartelimme hieman. Pihaan palattua Oku katseli vielä postilaatikolle: mennään. Mikäpä siinä! Postilaatikolta katselimme tielle: uskallammeko? Kyllä! Tietä pitkin pätkä ja metsäpokua takaisin. Ihan rauhallista käyntiä, armeijan satula kotoisasti natisten. Omalla hevosella!