Kahdeksanvuotias



Ihan huimaa, kun mietin miten paljon se on muuttunut vuodessa. Pikkupojasta on tullut iso poika, koululainen. Vuodessa se on oppinut lukemaan ja laskemaan. Se osaa solmia kengännauhat, sulkea hankalatkin vetoketjut ja napittaa napit.

Se suoritti uimakoulussa ensimmäisen matkauintimerkin. Sille ostettiin isojen polkupyörä, sellainen jossa on vaihteet. Kiltisti lapsia selässään kantavan poninkin mielestä poika on iso jo, eikä suostu aina sitä kantamaan vaan pudottaa joskus selästään, pukittaa. Poika kipuaa satulaan takaisin, kasvoillaan vielä pienen pojan ilme.

Se rakentelee legoista avaruusaluksia. Se katselee Tähtien sota -elokuvia uudestaan ja uudestaan. Se lukee elämän synnystä ja evoluutiosta, dinosauruksista ja avaruudesta. Se rakentaa pienoismallimoottoreita ja ajaa radio-ohjattavia autoja isän kanssa.

Illalla, kun poika nukahtaa, se näyttää vielä pieneltä. Muistan, kuinka pienet sen varpaat olivat vastasyntyneenä. Kuinka se tuhisi samassa asennossa kyljellään.

Jollain keskustelupalstalla joku ihmetteli, kuinka äiti voi kutsua vielä kaksivuotiasta vauvakseen. Joku vastasi ja kertoi 85-vuotiaasta, joka ilahtui kuopuksensa, 60-kymppisen miehen, vierailuista vanhainkotiin: ”Mun vauva!” Toivottavasti minullakin pysyy nuttura yhtä löysällä, toivottavasti muistan aina: ensimmäisen vauvani, pienen poikani, reippaan koululaiseni!