torstai 11. lokakuuta 2012

Turkoosit täkit ja muita löytöjä

Syysiltojen pimeneminen saa sisustajat kaivamaan esiin täkkejä ja kynttilöitä. Minähän en edelleenkään sisusta, satuin vain löytämään kaksi ihanan turkoosia vanhaa satiinitäkkiä kirppikseltä. Ne kestivät vastoin kaikkia odotuksia muutaman pyöräytyksen pesukoneessa kuudessakympissä ja perään vielä kuivausrummussakin, joten uskalsin ottaa ne käyttöön.

Täkeille ja torkkupeitoille onkin ollut viime päivinä käyttöä, sillä saimme nauttia koko perheen voimin syysflunssan riemuista. Pienyrittäjän sairasloma tosin on mitä on: kääriytyy peittoon, tekee töitä ja kysyttäessä vastaa lepäävänsä. (Meneeköhän tämä päinvastoin torkkupeittoihin kääriytyneillä kansanedustajilla?) Nyt flunssa tuntuu olevan voiton puolella, pysyköönkin pois!


Toinen peitoista päätyi makuuhuoneeseen sängyllemme. Makuuhuoneessa on aika monta muutakin turkoosia pilkahdusta, nyt kun sillä silmällä katsoin. House doctorin laatikoihin sorruin kesällä omassa puodissa. Tykkään siitä, miten ne sopivat vanhoihin matkalaukkuihin.



Suuren vaatekaapin päädyssä roikkuvat pitkät mekkoni. Ovat niin nättejä, että saavat mieluusti olla esillä.



Naulakon päällä on pienissä rasioissa ja laatikoissa säilytyspaikat pienille asusteille. Pyöreät Hangon keksi -purkit lähtevät aina matkaani kirppikseltä, jos vain ovat kohtuuhintaisia. Yksi lintupurkki on peruja lapsuudestani, säilytin siinä pienenä kiiltokuvia. Kiiltokuvia on liimaantuneena purkin sisälle edelleen, sillä joskus olen kaatanut sinne vahingossa maitolasin.

 
Vanhoja matkalaukkuja meillä on aika paljon. Nykyään ostan niitä vain, mikäli ovat todella edullisia tai jotenkin erikoisia. Viime viikolla tein ohittamattoman matkalaukkulöydön: tässä on vielä vanhoja tarroja kyljissä. Ihana! Myös naulakossa roikkuva vanha, ruskea käsilaukku on melko tuore kirppislöytö.



Seinällä muurin vieressä on pieni turkoosi kynttilälampetti. Saimme sen häälahjaksi. Siihen löytyi asukkaaksi kimalteleva lintu Tiimarin alehyllystä joskus kauan sitten.


Toinen turkoosi peitto päätyi vierashuoneeseen. Se sopii täsmälleen karttapallojen merenturkoosiin ja osoittaa mielestäni muutenkin sangen kansainvälistä henkeä.


Vierashuoneesta vapautui vuorostaan vihreä täkki olohuoneeseen odottamaan äkillisiä kääriytymistarpeita. Tässä amerikanarkussa on joulukoristeita. Luulin joskus, että siihen mahtuisi niitä paljonkin, mutta täyttä on.


Yhteen aikaan tunnuin jatkuvasti törmäävän noihin amerikanarkkuihin: huuto.netissä ja kirppiksillä. Niitä onkin meillä lähes joka huoneessa. Inhoan kiinteitä komeroita, joten nämä ovat sangen tarpeellista säilytystilaa.

Puodillakin on rymsteerattu, sieltä postaan kuvia myöhemmin. Nyt en ole omalta osaltani tulokseen tyytyväinen, täytyy siis rymsteerata vielä lisää.

7 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Et sisusta? Melkoisen kaunista kuitenkin! Aivan ihania löytöjä, aivan ihania kuvia, todella kaunista! :)

Paranemisia ja jaksuja työrupeamaan siellä taudin kourissa!

sylvi kirjoitti...

Pidän turkoosista.

Rinotinto kirjoitti...

Ihanat täkit ja muutenkin hyviä löytöjä olet tehnyt. Minäkään en muuten sisusta :)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitokset kommenteista! Flunssa on jo selätetty ja mööpleeraus jatkuu puodilla.

Marika kirjoitti...

Turkoosi! <3 En voinut olla huomaamatta tuota karttakuvioista tyynyä... Saanko udella, mistä se/kangas on peräisin? Juuri tuollaista tarvitsisin mieheni joululahjaan!

Jasmiina kirjoitti...

Marika: Tuo karttakangas on paksua puuvillaa - ja tosi ihanaa! Ostin sen paikallisesta kangaskaupasta, metrihinta oli 20 e paikkeilla. Kauppa on nimeltään Kangaskauppa Nokian kauppahuone, puh. 03-340 1310 ja s-posti kauppahuone@gmail.com. Nettisivuja kaupalla ei ole.

Marika kirjoitti...

Oi kiitos karttakangasvastauksesta! Ehdin tässä välissä jo ihan unohtaa, että missäs minä sitä kangasta näin ja kyselin... :D