Kolmevuotias

Kaikista pienistä pienin, pikkusisko, kuopus. Se täyttää jo kolme. Tämän numeronko myötä hyvästelemme vauva-ajat ja sumuvuodet?

Se katsoi valokuvaa seinällämme: ”Kuka on tuo kaikkien vauva?” ”Sinä se olet”, vastasin. Nauratti. Mutta toden totta: kuvassa vauva on koko perheen keskellä, isän sylissä, äidin käsi ympärillään, isosisko ja vielä isompi veli nojaavat sitä kohti. Kaikkien vauva. Se sanoo olevansa iso jo.

Se nukkuu jo omassa sängyssään. Ottaa illalla lelun tai kirjan mukaan, välillä pyytää lukemaan ja välillä haluaa nukahtaa heti. Äitikin osaa jo nukkua omassa sängyssä: enää ei tarvitse keskellä yötä hiipiä kuulostelemaan, hengittääkö pienin.

Se piirtää salaa seinään, rikkoo nukkensa ja usuttaa koiran puremaan tyynyä. Se hakee salaa postin ja kylvää kirjeet pitkin pihaa. Se seisoo kuralätäkössä ja roiskuttaa vettä. Se luikahtaa luvatta hevosten tarhaan ja syöttää niille heinää. Se kähveltää isoveljen legot ja isosiskon helmet.

Se ottaa äidin kumisaappaat valmiiksi ulko-oven viereen. Se kattaa pöydän. Se hakee kaneille ruoan. Se halaa koiraa ja koira palvoo sitä. Se leikkii sisarustensa kanssa piirtää hevosia paperiin. Se tulee syliin ja halaa. Se haluaa tanssia prinsessamekossaan ja vaatii musiikkia, kaikki kelpaa Eminemistä Elvikseen.

Hevostyttö, huimapää. Kerran poni heitti sen selästään kuraiseen peltoon. Itku loppui heti, kun se pääsi takaisin satulaan ja komensi tomerasti ponin liikkeelle. Se kasvaa hevosentuoksussa, niin kuin äitinsäkin olisi halunnut. Tahtotyttö, äidin maata.

Nukahdettuaan se vielä näyttää vauvalta. Silitän sen pieniä jalkoja ja vatsanahka muistaa, kuinka ne potkivat sydämeni alla. Siitä on jo kolme vuotta.

Täällä pienen tytön suuri kaima Aretha Franklin: I Say a Little Prayer

Onnea Aretta ♥