sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kolmevuotiaan huoneessa

Aretan huone alkaa olla myös valmis, joten esittelenpä senkin teille. Myös täällä muutettiin järjestystä, luovuttiin vuodekatoksesta ja hankittiin uusi matto. Ikean kuormasta tämäkin, tykkään itse kovasti ja niin tuntuvat tykkäävän lapsetkin.


Aretan naulakko on varattu vielä rooliasuille. Sen alla on nukkejen sänky ja kaapin taakse nurkkaan jää tila niiden tarvikkeille.




Kehystin vanhan sirkusleikkiarkin uudestaan ja askartelin sille kaveriksi kirppikseltä löytämistäni sirkuspelikorteista taulun.


Sängyn taakse laitoin edelleen vanhan Punahilkka ja susi -gobeliinin. Äitini on joskus ostanut sen huutokaupasta. Enkelinsiivet on ostettu Tiimarista Otson vauva-aikana ja ne ovat olleet vuorollaan kaikkien lasten sänkyjen yläpuolella. Ne ovat rikkoutuneetkin moneen kertaan, mutta olen korjaillut niitä kuumaliimalla.


Aretankin sängyn yläpuolelle ripustettiin nyt silkkipaperipalloja. Kirjava ja piikikkäin pinkki ovat Tigerista, muut omasta puodista.



Ompelin myös Aretalle uudet viirit kattoon. Aretan toive oli heppakangas, jonka viimeiset tilkut riittivät vielä pariin viiriin. Pieni heppatyttö on niihin tyytyväinen.


Tämä pieni huone on hankala sisustaa, sillä siinä on kaksi ikkunaa, kaksi ovea ja vielä muuri. Keittiöön johtavan oven taakse nurkkaan ostin Ikeasta huokean hyllyn. Meinasi usko loppua, kun hain sitä Aretan kanssa kuplavolkkarilla kahden ja se oli pakattu yhteen 35-kiloiseen pakettiin. Mutta kulkihan se kattotelineellä näppärästi!


Aretan huoneeseen jäi vielä viimeisenä pienten pöytä, vaikka Arettakin jo tinkasi omaa kirjoituspöytää. Tämä on kuitenkin pöytään piirtelevälle ja tuolilta putoilevalle kolmevuotiaalle sopivampi toistaiseksi. Vaihdoin vain puhtaan vahakankaan, jonka kiinnitin niittipyssyllä.


Huoneen nurkassa keittiöön ja makuuhuoneeseemme johtavien ovien välissä on muuri, samanlainen kuin makuuhuoneessa. Muuta lämmitystä meillä ei puulämmityksen lisäksi olekaan.


Ostin jo Aretalle antiikkikauppiaalta huonokuntoisen sivustavedettävän isojen sängyn. Sen aika on varmaankin vuoden päästä. Vielä hetken pienimmäisellä on vintiltä löytynyt pienten sänky ja pienten huone. Aretan tullessa eskari-ikään tytöt saavat muuttaa tornin toiseen kerrokseen ja me aikuiset saamme vallattua tämän pikkuhuoneen konttoriksi.

5 kommenttia:

Hyvä Mieli kirjoitti...

Kaunista ja viihtyisää ennenkaikkea. Kyllä tuolla pikkutyttö varmasti viihtyy! Minäkin viihtyisin;)

Annu kirjoitti...

Voi! Kukapa ei teillä viihtyisi♥

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Voi miten ihana huone...jokaisen pikkutytön unelma...:)

Karo-Liina kirjoitti...

Kaunis huone:). Sä olet kyllä ehtiväinen ja jaksavainen ihminen, sanoo täällä toinen, jonka lastenhuone on juuri valmistumaisillaan mutta viimeistelyjä ei meinaa saada tehtyä...Hurja kokemus sulla myös tuon säikäyttävän rintasyövän kanssa, onneksi se osoittautui vain pysäytykseksi elämässä.

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoistanne!

Noita pysäytyksiä tarvitaan, että silmät pysyvät auki ja suunta selvillä. Ilman niitä helposti eksyy arkeen, eikä näe niitä parhaita asioita. Onneksi oli väärä hälytys. Olen onnekas.