Miten voi pukea sanoiksi sen tunteen, joka tulee kun käsityöyrittäjän työvuoden tärkein tapahtuma on takana? Aloin miettiä joulua kesällä vielä Tallipihalla ollessani ja hain Pajukannan tilan Anun kanssa Tampereen Joulutorille. Syksyllä tuli tieto, että meidät on valittu kauppiaksi. Valinta tarkoitti sitä, etten menisi Tallipihan joulukylään - ainakaan kovin useana päivänä. Valinta tarkoitti myös sitä, että ilmoittauduimme loppuvuodeksi tauolle sijaisperheenä. Isoja päätöksiä, isoja luopumisia. Ja samalla valtavaa innostusta uudesta!
Loppusyksy on kuumeisen ompelun aikaa. Pitäisi tehdä sopivassa suhteessa joulutuotteita ja "tavallisia" lahjaksi sopivia. Suunnitelmia ja tilauksia, kasvava laskupino samalla kun myynti syksyksi hidastuu. Saanko tehtyä tarpeeksi, menevätkö tuotteet kaupaksi, riittävätkö? Toissa vuonna joulunalushitti oli sienijakkara, viime vuonna naisten essu. Mikä olisi tänä vuonna - olisiko mikään?
Joulun lähestyessä työviikot venyvät 100-tuntisiksi. Toivon, että perhe ja minä itse pysymme terveinä. Pienetkin tauot työstä näkyvät palkassa. Suututan sukulaiset ja tutut: olen kiireinen, kireä ja epäsosiaalinen. Onneksi pidin aiemmin syksyllä lomaa, tänä vuonna jaksoin joulusesongin ompelun hyvin, kädetkin kestivät.
Joulutorin alettua stressi helpottaa. Nyt ei voi tehdä muuta kuin nauttia. Myydä (minä olen ennen kaikkea kauppias, käsityöläisyys on vain (yksi) tapa (muiden joukossa) hankkia persoonallisia tuotteita). Ommella täydennystä vuoden hittiin, keppihevosiin. Niiden lisäksi essuja ja karkkikeppejä meni hyvin kaupaksi. Nautin Joulutorin kauneudesta ja tunnelmasta, Tampereen keskustasta. Olen asunut lähellä, Hallituskadulla ja keskusta on rakas ja tuttu. Nautin ihmisvilinästä, kohtaamisista ja naurusta.
Viimeisenä päivänä kaikki on tehty. Tunnelma vaihtelee riehakkaasta haikeaan, onnelliseen ja väsyneeseen. Tähän päivään ja tähän oloon voisi jäädä. Loppusyksyn aherrus kannatti kuin kannattikin taas.
Illalla en halunnut ottaa yhtään kuvaa purkamisesta. Keskustorin Mikä-Mikä-Maa saa jäädä mieleen juuri tällaisena. Sinne jää suuri pala sydäntä.
Mökin purkamisen jälkeen poikkesin Tallipihalla ihailemassa rakasta jouluvalaistua museokorttelia. Osuin paikalle karusellin purkamisen aikaan. Se on maailman haikein näky.
Tässä viimeisen päivän tunnelmia:
Porteilla on mistelinoksia.
Kiitos teille kaikille, jotka jutulla ja ostoksilla poikkesitte! Uusia tuttavuuksia, vanhoja ystäviä. Ertityisterkut hyvää joulua toivotelleelle blogin lukijalle!
Suunnitelma A on, että ensi vuonna vietän joulukuun taas Tampereen Joulutorilla. Kukapa tietää. Sen verran jyrkkiä kaarroksia olen viime vuosina tehnyt, että enpä ihmettelisi, jos istunkin harmaassa konttorissa koodaamassa tai suuntaan Kleinbussilla kohti ihan uusia seikkailuja.
Ihana Elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti