keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hehku ja palo

Viime vuonna tein loppiaistaian, kolme toivetta ja kolme lupausta. Kaikki toiveeni eivät toteutuneet, enkä onnistunut täyttämään täysin kaikkia lupauksiani. Suunta oli kuitenkin oikea. Minä menin, tein ja kokeilin täysillä. En sanonut "Ei", jos vain kalenterista löytyi tilaa - ja välillä sovitin menemisiäni vaikkei tilaa löytynytkään.


Nyt jälkikäteen hengästyttää kaikki menemiseni ja tekemiseni.

Viime vuoden aikana kauppa-auto kunnostettiin ruosteisesta romuläjästä uuteen loistoon. Hankin kauppa-auton lisäksi toriteltan, myyntipöydät, kassakoneen ja uuden läppärin.

Koko yritysilme, brändi, pistettiin uuteen uskoon logoineen, sloganeineen, käyntikortteineen ja markkinointimateriaaleineen. Vuoden aikana pienen yritykseni suunta ja tapa toimia kirkastui.

Investoin koko liikevaihtoni, ja paljon enemmänkin, yritykseen.

Kiersin tapahtumia: pieniä ja suuria, sisällä ja ulkona, kauppa-autolla ja toriteltalla, kalliita ja edullisia, lähellä ja kaukana. Kauppa-auton mittariin kertyi lähes 8000 km ja kuplankin 7000 km tapahtuma-ajoja. Olin tien päällä 60 päivää.


Puolet vuodesta sain kulkea pienen ihmisen rinnalla, sijaisäitinä. Elää vauva-arkea, kunnes tuli aika saattaa pieni maailmalle.


Teimme Miehen kanssa tietoisen päätöksen jättää remontti vuodeksi taka-alalle. Resurssimme eivät olisi millään siihen viime vuonna riittäneetkään.


Minä lupasin olla viime vuonna rohkea. Ei ole helppoa kokeilla jatkuvasti jotain uutta, tehdä asioita ensimmäisen kerran. Ylittää mukavuusalueensa rajoja. Minä tein sen kerta toisensa jälkeen. Mittakaava on varmaan muille pieni, mutta minulle itselleni suuri. 70-luvun lapsena minut on kasvatettu tasapäistämällä ja lyttäämällä: ei noin kuulu tehdä, et osaa, erilaisuus on rumaa. Minulle ei ole helppoa olla rohkea, lähteä uutta kohti yksin. Siitä saa kuitenkin valtavasti voimaa! Rohkeus ruokkii rohkeutta.

Tänä vuonna aion olla vielä rohkeampi.


Viime vuoden alussa minulla oli idea kauppa-autosta, jolla kiertäisin myyntitapahtumasta toiseen. Hyväntuulen käsitöiden sekatavarakauppa ja sangen mobiili puoti. Tuotevalikoimani oli hirmuisen laaja!

Vuoden loppua kohti vakuutuin, että haluan jättää tuotevalikoimastani pois lastenvaatteet. Vaikka niistä koko käsityöyritykseni liiketoiminnan aloitinkin. Tähtituotteiksi nousivat keppihevoset ja niiden varusteet. Instagram-tiliäni putkahti seuraamaan vuoden varrella keppihevostalli toisensa perään.


Syksyllä sangen mobiilista puodista alkoi muotoutua keppihevossirkus.


Tämän vuoden kevään aion käyttää keppihevossirkuksen hiomiseen. Karsin tuotevalikoimastani muutamia sesonkituotteita lukuunottamatta kaiken, joka ei sovi keppihevossirkukseen. Verkkokaupassa on alkuvuonna ollut ennätyskuhina alelaareilla, samoin Silmu&Solmun nurkkapuodilla alehyllyt ovat tyhjentyneet. Poistomyynnit jatkuvat vielä.

Kesään mennessä aion saada keppihevossirkukseni kiertuekuntoon. Tapahtumia on taas kalenteri pullollaan. Osa on viime kesältä tuttuja ja hyviksi havaittuja, osa taas ihan uusia. Ensimmäisiä kertoja suuntaan tänä vuonna kauppa-autoineni hevostapahtumiin.


Viime vuoden lopulla olin väsynyt. Joulutorilla mietin yrityksen lopettamista tosissani. Pitkiä päiviä erossa omasta perheestäni. Räntäsadetta ja autiota toria.

Mitä jos jäisin kokopäiväisesti sijaisäidiksi? Yritys nieli viime vuonna kaiken liikenevän ajan ja rahat. Vei minut aina uudestaan ja uudestaan pois kotoa, pois pienten lasteni luota. Aretta oli Joulutorin ajan päiväkodissa eikä viihtynyt siellä ollenkaan. Lähes joka päivä kuulin uutisia lopettavista käsityöyrityksistä ja huomasin, että minulla olisi olemassa ihan samat perustelut kuin lopettaneillakin.

Sijaisäitinä saisin olla kotona koko ajan. Ommella omaksi ilokseni ja omille lapsilleni - ehkä joskus käydä harrastuspohjalta myyjäisissä myymässä. Ehtisin antaa aikaa Okulle. Sen kanssa sujui viime vuoden keväällä jo niin lupaavasti - kunnes taas syksyllä laidunkauden (ja rehellisesti sanottuna: minun tapahtumasesonkini) jälkeen oltiin lähtöruudussa.

Tai ehkä lähtisin opiskelemaan jatkokoulutusta vanhaan alaani, IT-hommiin? Olen tehnyt niitä töitä viimeksi odottaessani Auroraa, joten ilman lisäkoulutusta paluuta ei ole. Itse asiassa katselin koulutuspaikkoja ja löysinkin kiinnostavan. Voisin saada kunnollista palkkaa: saisimme remontin lopulta valmiiksi eikä tarvitsisi murehtia, millä maksan kengittäjän ja eläinlääkärin laskut. Saisimme lapsille kauniita, uusia vaatteita ja harrastusvälineitä.


Joulusta alkanut loma tuli minulle tarpeeseen. En ollut suunnitellut uuden hevosen hankintaa, mutta Pojun taisi olla tarkoitus tulla meille. Se on palauttanut uskoni itseeni hevosten kanssa. Se on palauttanut ilon ratsastukseen. Tuntuu kuin se olisi ollut minulla jo vuosia!

Sain taas hoivattavikseni uudet pienet varpaat. Tätä vauvanhoitoa minä rakastan, mutta en usko jaksavani tätä leipätyönä. En aina ja kokoaikaisesti. Haluan, että nämä pienet pysyvät minulle spesiaaleina. He ansaitsevat sen, minun Kadonneet Poikani.


Pienyrittäjien väsyminen on tiedostettu ilmiö. Kun joutuu yksin hoitamaan yrityksen kaikki työt, tahkoamaan byrokratian ja direktiivien kanssa, tekemään pitkää päivää ilman lomia, sairaspäiviä ja palkkaa vailla varmuutta yrityksen tulevaisuudesta ja siitä, saako alkuvuosista korvausta koskaan, uupuu. Aloittavat yrittäjät jaksavat palon voimalla. Jos palo hiipuu, usko omaan yritykseen loppuu.

Minä luulin paloni jo sammuvan.

Ei se sammunut, sen piti vain hetki kyteä hiljaa. Minä haluan jatkaa yrittäjänä, koska minä pidän siitä. Pidän itseni haastamisesta, uuden oppimisesta, löytämästäni rohkeudesta. Pidän siitä, millainen olen, kun olen yrittäjä.

Tänä vuonna tiedän jo vähän, mitä odottaa, kun lähden tien päälle. Minulla on suunta yritykselleni. Tämä vuosi on kuitenkin näytön vuosi: tänä vuonna minun on saatava jo palkkaa. Olen sen velkaa perheelleni. Heillä ei tarvitse olla minun paloani.

Tänä vuonna nautin hehkusta ja palosta. Ihan parasta on, että olen löytänyt käsityöyrittäjistä verkoston ihmisiä, joilla on sama hehku ja palo.

Tästä tulee hyvä vuosi.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi Jasmiina, osaat kirjoittaa niin kauniisti ja koskettavasti. Tekstiä lukiessani mietin, että tähänkö yrittäjän urasi loppuu. No, onneksi ei loppunut. Minusta tuntuu, että olet kohta koko suomen suosituin käsityöyrittäjä, koska lähdet aina hyvällä asenteella uusiin haasteisiin. Tsemppiä ja jaksamista sinulle koko vuoteen!

Josefiina

Susanna kirjoitti...

Hyvästi kirjoitettu, kerrassaan. Jopa minulle meiansi tulla vähän uskoa siihen, että tämä olisi kuitenkin hyvä vuosi. Alku on ollut todella paha minulle.

Nangelwolf kirjoitti...

Hieno teksti!
Ihan pakko kysyä, että kai sä tänä vuonna yrität päästä Keravan sirkusmarkkinoille keppihevosSIRKUKSEN kanssa?=) Viime vuonna oli suuri pettymys, kun et päässytkään.

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos, Josefiina, Susanna ja Nangelwolf!

Josefiina: hih, ei taida olla pelkoa että musta tulisi Suomen suosituinta :D Vähän pitäisi vielä asennetta hioa tältä jääräpäältä.

Susanna: mulla on ollut tammi-helmikuu joka yrittäjyyden vuotenani tosi hiljainen. Siitä se kuitenkin kesää kohti taas lähtee. Tästä tulee hyvä vuosi!

Nangelwolf: oli kyllä itsellenikin iso pettymys, kun en päässyt. Ilmoittautumiseni oli kadonnut :/ Paikka olisi viime tipassa löytynyt, mutta silloin olin jo ehtinyt lyödä lukkoon Suunnitelma B:n ja uudet tapahtumat. Jäi sen verran kurja maku tuosta, että aika kynnys on tänä vuonna ilmoittautua. Saa nähdä.

Nangelwolf kirjoitti...

Mitä mä siellä viimevuoden markkinoilla kattelin, niin olipa tainnu kadota aika monen muunkin ilmoittautuminen...Senverran paljon vakimyyjiä puuttui. Kerava ei tietysti mitään myönnä, mutta vahva epäilys on kyllä, että missä vika=/ Jos se siis yhtään lohduttaa.

Anne Härkönen kirjoitti...

Olet rohkea nuori nainen ja uskallat elää! Niin sitä pitää, tsemppiä ja kiitos näistä sivuista. Niitä on ilo lukea.