sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Pojun kanssa

Minä olen elänyt viime viikot vauva-arkea. Vähän huoletti, kuinka Pojun kanssa menee, kun minulla ei enää olekaan sille yhtä paljon aikaa.
 

Hyvin menee. Vaikka kuinka väsyttäisi ja vaikka aika olisi kuinka kortilla, olen päässyt ratsaille vähintään neljä kertaa viikossa. Koulukiemurat kentällä olemme jättäneet toiseen aikaan ja suunnanneet maastoon.

Hirmuisen nopeasti olemme alkaneet hitsautua yhteen. Molemminpuolinen luottamus on alkanut muodostua. Olemme tutkineet lähiseudun pikkuteitä ja polkuja. Liikumme pääsääntöisesti käynnissä ja ravissa, mutta laukkaammekin jo silloin tällöin. Vasenta laukkaa, oikeaa ei vielä tunnu löytyvän. Ravi alkaa olla miellyttävämpää istua, siitä löytyy jo vähän kootumpi vaihde. Muutaman hypynkin olemme ojien yli tehneet, kun en uusia reittejä kartoittaessa ole halunnut kääntyä samoja jälkiä takaisin.

Kunto on kasvanut kohisten, sekä Pojulla että minulla. Alkuun hengästyin jo lyhyen ravipätkän jälkeen, nyt jaksamme ravata kilometrejä.


Tänä viikonloppuna Aretta pääsi oman maastolenkkini lopuksi Pojun satulaan. Melko rivakasti saa kävellä Pojun rinnalla! Rauhallisesti Poju kuitenkin kantoi pienen ratsastajansa.


Nyt hevosharrastukseni on juuri sitä, mitä olen aina toivonutkin. Poju on minun neljäs oma hevoseni, mutta nyt vasta alkaa tuntua Omalta Hevoselta ensimmäisen kerran.


Se on kuulkaas hyvä tunne se.

2 kommenttia:

HanNa kirjoitti...

Aivan uskomattoman kauniin näköinen hevonen!

Nimetön kirjoitti...

Heip, ja Onnistuneen Heppalöydöksen Onnittelut vielä täältä. Joku karvaturpa vaan joskus kolahtaa kohdilleen, ja se on siinä! En edes tiedä mitä teen sit kun oma luottoheppa-Tipsuni joskus vanhenee liiaksi. Ja pöh, ny se pudotti kengän, eikä kengittäjä pääse koko vkl, ei maastolenkkejä siis :( :(
Mut Viljamille kestohalit ja turpapusut taas täältä, ja terkkuja koko porukalle.
-paula