torstai 30. heinäkuuta 2015

Savonlinnan Käsityökorttelissa

Eilisaamuna puhelin herätti armottoman aikaisin, sillä meiltä Savonlinnaan on matkaa reilut 400 km. Starttasin kauppa-autoineni tien päälle aamu neljältä.


Matka sujui hyvin. Onneksi otin mukaani uskollisen ja lämpöisen ikivanhan kultalammasturkkini, sillä heinäkuun aamu oli lämmityslaitteettomassa autossa KYLMÄ. Herätin hilpeyttä huoltoasemalla persoonallisine autoineni ja turkkeineni, tirehtööri oli tien päällä fiininä.


Vilkuttelin iloisesti parinkymmenen vuoden takaiselle kotikaupungilleni Mikkelille. Auto kulki hyvin ja matka taittui. Olin mukavasti aikataulussa ja kilometrejä takana 300.

20 km ennen Savonlinnaa öljynpainevalo välähti. Se ehti välähtää vielä kolme kertaa ennen kuin löysin pysähtymiseen sopivan pysäkin.


Missä vika? Öljy on ainakin vähissä, sitä lisää. Auto käynnistyi, mutta kytkintä nostaessa piti ruman äänen. Rikki, kaputt. Lisätty öljykin valui pois.


Nyt mä saan kyllä entistä huurupäisemmän maineen, mutta mulle on viime aikoina sattunut näitä juttuja niin monta, että kirjoitan kuitenkin. Lastasin kauppa-autoa puodilla ja sain kaiken kyytiin. Olin jo lähdössä, kun mieleen tuli: "Ota mukaan ilmastointiteippiä". Mietin jo, että mitä ihmettä, ei mulla sitä ole ikinä ollut missään tapahtumassa. Näitä juttuja on ollut viime aikoina monta erilaista ja monesti ne ovat osoittautuneet tarpeellisiksi - tai sitten on harmittanut, kun en ole intuitiota tai mitä lie noudattanut. Niinpä hain rullan vielä hanskalokeroon.

Varoituskolmiota tien poskessa kootessani se hajosi (on todennäköisesti samaa vuosimallia kuin autokin, -76). Mutta minullahan oli ilmastointiteippiäteippiä ja sain kolmion laillisesti pystyyn! En tiedä, millä muulla olisin siihen kestävän pikakorjauksen fiksannut.


Ei siis auttanut muu kuin hälyyttää Mies apuun ja järjestelemään hinausautoa ja lapsille hoitopaikkaa. Hädässä ystävät ovat lähellä ja House of Simonen Pia lähti noutamaan minut keppareineni tien poskesta Käsityökortteliin. Sillä välin kansallispukutaituri Soja Murto T:min Soja teki minulle tilaa omaan myyntelttaansa. Niinpä pääsin perille ja myymäänkin.

Kiitos kaikille avusta ja siitä, että uhrasitte omaa myyntiaikaanne ja -kapasiteettianne minua auttaaksenne 


Illansuussa Mies Auto- ja konevuokraamo J. Lundán Ky:ltä vuokraamine kuljetusautoineen saapui pelastamaan.




Kotona oltiin puolilta öin. Olisihan tuo auto voinut hajota vaikka viime viikonloppuna Häijään markkinoille 30 km päähän mennessä, mutta käyhän se näinkin, kesän pisimmällä tapahtumareissulla.

Loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenkin!

Kauppa-auton vian diagnoosi varmistuu viikonloppuna. Seuraava myyntitapahtuma kauppa-autolle on näillä näkymin Satakunnan Maaseutunäyttely 14.-16.8., toivottavasti auto siihen mennessä kuntoon taas saadaan!


Tästä reissusta jäi päällimmäisiksi mieleen kiitollisuus: kiitos kaikille omat kiireensä minua auttaakseen jättäneille - teitä oli monta!

Kiitos tietysti myös Savonlinnan Käsityökorttelin järjestelytiimille, tapahtuma oli upea!

Kiitos teille asiakkaille, jotka kävitte Käsityökorttelissa ja keppari- ja kepparitarvikeostoksilla! Teitä oli olosuhteet huomioonottaen yllättävän monta. Toivottavasti nähdään taas ensi kesänä ja mieluummin kauppa-auton kanssa :)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No voi sun tuuria!!!

Muista kiittää myös sitä Miestä!

terv Salla

Jasmiina kirjoitti...

Mies saa kiitosta kyllä :D Mutta ei siitä blogissa sen enempää :D

Jenni kirjoitti...

Oltiin muuten Rantasalmella mökillä ja kauppareissulla bongasin Oranssin tienposkesta! :)