torstai 11. tammikuuta 2018

Tervetuloa, Miiru!

Meillä on kaksi tallikissaa, Siiri ja Rolle, mutta ne eivät todellakaan ole mitään syliteltäviä ja siliteltäviä vaan varsin karskeja katteja. Niille maalaistalossa on ehdottomasti paikkansa, mutta kyllä sellaista siliteltävää, syliin käpertyvää versiotakin kaipaa. Niin paljon, että jokainen perheenjäsen on vuoronperään sen ääneenkin sanonut. Pentukaupoille asti aihe vain ei ole edennyt. Kunnes...

Viime kesä oli katastrofaalinen heinien suhteen. Me emme saaneet paalin paalia ja niinpä olenkin soitellut ostoheinän perään. Yhtä mahdollista heinävinkkiä seuraten rimpautin eräänä syyspäivänä, mutta vastaaja yllättikin minut kysymällä: "Soititko kissanpennuista?" No en soittanut - soitin väärään numeroon :D Pentueesta oli vielä yksi varaamatta ja lähelläkin olivat, joten tuntui että tämä kissa oli meille tarkoitettu. Heinäkauppoja ei tehty, mutta kissakaupat tuli!


Miiru ei sentään matkannut meille postitse pahvilaatikossa, vaan eräänä kauniina päivänä sen huristelimme hakemaan. Pennut olivat saaneet madotukset ja rokotukset ja eläinlääkäri oli ne tarkastanut. Miirua epäiltiin tytöksi.


Kotona on riittänyt leikittäjiä ja sylejä. Miiru on todella seurallinen ja rohkea.









Paavo ja Miiru ovat kuin kissa ja koira: ylimmät ystävykset. Yhdessä leikitään ja nukutaan ja herkut jaetaan kaverin kanssa.



Nyt Miiru alkaa olla puolivuotias. Pikkujouluylläriksi se kasvatti kaksi karvaista pallia, joten kollihan se on. Hyvä niin, sillä sen verran jätkämäinen habitus sillä nykyisin on. Jännä, miten näin pieni kissa täyttää kodin. Se on aina touhussa mukana. Meidän kissa.

Tervetuloa, Miiru

PS. Pahoittelut kuvanlaadusta! Nämä menneiden juttujen kuvat olen kaivellut tallesta Googlen Kuvista, mutta pahus vieköön, nehän ovat siellä kutistettuina! Eikä tämä kännykuvien laatu alunperinkään häävi ollut... Mutta uusiin kuviin tulee varmasti vähän parannusta.