torstai 27. tammikuuta 2011

Joko taas!

Kyllä! Eihän tätä rouvaa voinut vastustaa, kun hän kirppiksellä huokaili tylsistymistään. Nyt pääsi englantilaisrouva töihin Ahdin tilalle! Tervetuloa ja tee olosi ahkeran kotoisaksi!




Tein tämän löydön opiskelupaikkakunnan kirpputorilta.

Täytyy tunnustaa, että pari päivää opiskelua tuntui taas ihan lomalta. Kotiäidin maailma on niin kaukana aikuisten maailmasta, että tuon rinnakkaistodellisuuden olemassaolon unohtaa. Vasta pienellä irtiotolla sen tajuaa: ruokapöydässä saa syödä pelkäämättä tahmakäpäläisen vieruskaverin kaatelevan maitolasia, keskustella voi normaalilla äänenvoimakkuudella ja useita lauseita kerrallaan, pöydän alla ei ryömi kukaan, kukaan ei kilju tai vedä toista hiuksista eikä kukaan ropella kännykkää venäjänkieliseksi, jos sen laskee hetkeksi käsistään alle kahden metrin korkeudelle. Pikkulasten kanssa elämä on kuin loputonta jackassia ja duudsoneita, käytännön pilaa toisensa perään.

4 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Ajattele todellakin, miten pienistä asioista tulee kotiäidin elämään luksusta: saa syödä ruokalautasensa tyhjäksi rauhassa, kenenkään häiritsemättä. (tai käydä ypöyksin vessassa, ettei kukaan edes hakkaa vessanovea)
Oikein hauskaa päivänjatkoa teidän kulmille!

Unikuu kirjoitti...

ihan samoilla sanoilla ajattelin eilen itsekseni.
nyt kun mun molemmat lapset on päiväkodissa ja mä duunaan työhuonetta ja muita työasioita kuntoon ja joudun keskustelemaan aikuisten ihmisten kanssa niin voi vitsi sitä huomaa kuinka alkukantaiseksi sitä on taantunut esim kommunikaatiossa.. :D

Mummutin kirjoitti...

Ihania juttuja täällä sinulla! Oli tosi kiva käydä lukemassa! Vaikka alkaa olla jo historiaa tuo vauva-arki meidän perheessä niin kirkkaana on silti mielessä ne luxushetket, kun sai syödä vain oman ruuan alusta loppuun lämpimänä... tosin rutiinilla sitä tuli toisinaan paloteltua omakin ruoka silloin suupaloiksi jo samalla. Lienee johtunut siitä, että toinen käsi olisi vikkelään vapaana ennakoimaan tulevia äksidenttejä!

Jasmiina kirjoitti...

Päiville tervetuloa!

Sirkku ja Unikuu: niin totta :)

Kolmannen lapsen kanssa ei tosiaankaan äiti enää jää ilman ruokaa, niin kuin joskus kävi esikoisen vauva-aikaan. On tämä vaan niin ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa - ja hirmuista vauhtia ohikiitävää. Ihan omanlaisensa ajanjakso.