Kakkupaperilumipallojen ohjeen bongasin Mekkotehtaalta.
Jännä juttu, miten elämä menee. Ihan päinvastoin kuin suunnittelee ja sitten kuitenkin - jollain tavoin ihan oikein. Miten ihmeessä alunperin randomit asiat ja tapahtumat nivoutuvat yhteen, kasvavat kuin lumipallo. Tuntuu ihan hullulta ajatella, että vasta reilu vuosi sitten irtisanouduin entisestä työpaikastani äitiysloman päätteeksi. Tallipihan puodista ei ollut aavistustakaan. Siitä tuntuu kuluneen paljon kauemmin.
Ahdin tila yrityksenä täyttää kolme vuotta. Kuopus täytti juuri kaksi, joten jokainen voi laskea Ahdin tilan aloitelleen äitiysloman heti käynnistymisensä jälkeen. Ei tullut siis yksityistallia (ainakaan vielä), vaan raskausaikana aloiteltu käsityöpuoli lähtikin... lähtikin... Lähtikin minne? Ei lentoon sentään, mutta ainakin liikkeelle.
Olen opiskellut samalla yrittäjän ammattitutkintoa. Tutkinto on enää tutkintotilaisuuden toista päivää vailla. Opiskelusta on ollut hyötyä. En varmaan tässä vaiheessa edes käsitä, miten paljon.
Vanhan autoradan olen ostanut pari vuotta sitten rompetorilta.
Kun katson kulunutta vuotta taaksepäin, melkein hengästyttää. Yrityksen käynnistäminen, opiskelu, kotona hoidetut kolme pientä lasta, maatilan remontti, kasvava eläinlauma. Ei tämä olisi onnistunut ilman miestä. Eikä yrittäminen olisi onnistunut ilman yhteistyökumppaneita.
Tammikuun pidin lomaa työasioista. Ainakin osittain. Inventaario oli tehtävä, kirjattava joulukuun myynnit ja koottava kuitit kirjanpitäjälle. Ompelukoneet on huollettu, niillä ei tammikuussa tehty asiakastöitä paria pikku korjausta lukuunottamatta. Omille muksuille sentään jotain.
Kesän työt olen suunnitellut, kankaiden tilauksen jätin helmikuulle. En varmaan olisi osannut olla ompelematta, jos olisivat odotelleet hyllyssä.
Viimeisen vuoden aikana kotiäiti-identiteetti on karissut, vaikka sitähän arkeni vielä käytännössä enimmäkseen - ja ensisijaisesti - on. Ajattelen itseäni yrittäjänä, vaikka yritykseni vielä tarpookin käynnistysvaiheensa kuoleman laaksossa.
Uusien tuttavuuksien on helppo mieltää minut yrittäjäksi. Läheisille se on vaikeampaa. Käsitöillä on harrastuksen leima.
Pieni saksalainen leikkiompelukone löytyi kirppikseltä.
Alkuhuuma puodilla on ohi. Tallipihalla on ihan oma tunnelmansa. Toiset sen huomaavat, toiset eivät. Puotikin tuntuu valitsevan asiakkaansa, joitakin talo halaa. Toiset kääntyvät jo ovelta.
Kaikkia ei voi miellyttää. Käsityötuotteita ei voi suunnata kaikille. Uniikkia, persoonallista, jotain jota ei muualta löydä - sellainen tuote ei voi sopia kelle vain. Silti valikoimassa voi olla tuotteita moneenkin makuun.
Mielelläni jatkan Tallipihalla. Ensimmäinen vuosi näyttää päätyvän plussan puolelle myös taloudellisesti. Se ylittää odotukseni.
Tallipihan puodit ovat auki ti-pe 10-17 ja la-su 11-16, kahvila joka päivä 10-18.
Mitä tästä eteenpäin, mitä tänä vuonna? Tallipihan puotiin on löytynyt muutama tuote, joita menee kaupaksi. Muutama taas on osoittautunut flopiksi. Tästä on hyvä kehittää, hakea lisää niitä toimivia tuotteita.
Seuraavana vuoroaan odottaa verkkokauppa. Sille tuntuisi olevan kysyntää. Siihen paneudun, kunhan saan opinnot kunnialla suoritettua.
Blogia jatkan vanhaan malliin. Kiitokset teille kaikille lukijoille ja kommentoijille! Jokaisen uuden naaman lukijapaneelissa huomaan ja ilahdun, lähtijät surettavat - mutta toisaalta: kaikkia ei voi miellyttää. Osa varmaan varoo myös, koska Ahdin tila on yritys ja blogikin on osa liiketoimintaa.
Tyrvään Sanomien blogiin jatkan vanhalla kirjoituslinjalla: lapsiperhearkea, maallemuuttajien elämää ja ihan, ihan vähän politiikkaakin.
Ahdin tila siis täyttää yrityksenä kome vuotta, blogi kaksi ja Ahdin tilan taival Tallipihan puodilla vuoden. Alkaisi varmaan olla aika arvonnalle!
4 kommenttia:
Onnea yrityksen johdosta ja blogin myös :) Minusta on hienoa, että harrastuksesta voi tulla itselle työ. Olen aina välillä haaveillut, mutta en tiedä mahtaisiko omat rahkeet riittää.. Ja voisiko sillä muka elää ilman että tekee ihan hullun lailla yötä päivää hommia..
Onnea myös jatkoon! Tytölläni onkin 1 ompelemasi trikoopaita. Pitääkin tulla taasen käymään siellä tässä joku viikonloppu.
Tuttuja juttuja. Äitinä, perheyrityksessä tiiviisti mukana olevana eläinkatraan emona ymmärrän tekstisi täysin.
Itselläni oli käsitöitä ja luontaishoitoja tarjoava yritys kun muutin tänne nykyiselle paikkakunnalle. Kun oikein tikistin ja ajoin hulluna ympäriinsä viikonloput ja illat ihmisille hoitoja antamassa, tulin juuri ja juuri toimeen. Rakastin työtä, mutta näin syrjässä kaikki aika meni matkoihin-ja rahat bensaan.
Sitten tuli avioero, lusikat laitettiin jakoon. Olin tyhjän päällä, ei ollut mitään, ei asuntoa, enkä kyennyt työtä hetkeen tekemään. Kuinka hoitaa muita kun on sisältä ihan pirstaleina? Tai no, olihan minulla jotain, lapsi, hevonen ja 12 kissaa ja toisen autonkin sain erossa vinguttua itselleni. Sitä suuremmalla syyllä oli pakko ripeästi laittaa asioita järjestykseen, etsiä koti ja yrittää alkaa taas elää elämäänsä. Siinä vaiheessa laitoin yrityksen hautaan.
Nyt jälkikäteen on helppoa jossitella, luovutinko liian helposti, mitä jos olisin yrittänyt vielä kovemmin... No, tällä hetkellä en näe järkeä siinä, että samassa perheessä on kaksi yritystä, kun se yksi työllistää meidät molemmat ja ajoittain jonkun kolmannenkin.
Suuresti nostan hattua siulle, kun käsityöläisenä elätät perheesi, se ei ole helppo tie, mutta antoisa se on, ihan varmasti. Ja niinhän elämässä yleensä käy, niinkuin kirjoitit, jollain kumman tavalla asiat aina kääntyvät kummalliseen, mutta hyvään suuntaan... :)
Ansku: Laiskan ihmisen hommaa (käsityö)yrittäminen ei ole, mutta enpä sellaista kuvaa ole sinusta saanutkaan :) Ei todellakaan helpoin tapa leivän hankkimiseen, mutta palkkaa tässä saa myös henkisellä puolella. Itse ajattelen, että katuisin, jos en edes kokeilisi. Käynnistämiskulut ovat pienet, joten korkealta ei onneksi putoa. Minä en tästä vielä järkevää kuukausipalkkaa saa, mutta toisaalta en tätä kokopäiväisenä teekään. Uskon kuitenkin, että mahdollista on.
Ompsinpompsin: Kiitos! Ihan parhaalta tuntuu, kun asiakas palaa ostamaan toisen tekemäni tuotteen.
Kanaemo: Kyllä varmasti oli paras laittaa edellinen yrityksesi jäihin tuossa tilanteessa! Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tulevaisuudessa noillekin taidoille tulisi vielä käyttöä.
Meillä on pitkä työura vielä edessä, saa nähdä pääsemmekö eläkkeelle ollenkaan. Ehtiihän tässä vaikka mitä :)
Lähetä kommentti