Viisivuotias

Prinsessaikä. Se pukeutuu joka päivä mekkoon, mieluiten vaaleanpunaiseen. Ja mekon päälle se pukee vielä äidin ompeleman prinsessamekon. Se osti omilla rahoillaan huulikiillon – ja väritti sillä pöytänsä. Se tanssii balettia vaaleanpunaisessa balettipuvussaan. Se laittaa hiuksiinsa monta pinniä – tai ei yhtään ja juoksee takkutukkana.


Peikkotyttö. Se ajaa vaaleanpunaisella polkupyörällään jyrkimmästä alamäestä. Laskee kelkalla hurjimmasta hyppyristä. Se kaivaa lumikinokseen tunnelin eikä päästä sinne isoveljeä. Se kiipeää ja putoaa: ”Ei sattunu!”, ja linkuttaa uusiin seikkailuihin.


Toivoton romantikko. Se ui lattialla merenneitona isoveljen leikkiessä merirosvoa. ”Se merirosvo vois ihastua tähän merenneitoon”, se ehdottaa. Isoveljen vastaus: ”Kyllä täällä merta riittää, ui toiseen huoneeseen”, ei saa sitä lannistumaan. ”Se merirosvo vois NYT ihastua tähän merenneitoon JA KOSIA!”, se komentaa.


Keskimmäinen. Pikkusisko, isosisko. Se leikkii pikkusiskonsa kanssa kotia ja kahvilaa ja eläinlääkäriä – ja tappelee. Se leikkii isoveljensä kanssa legoilla ja junaradalla ja pelaa Afrikan tähteä – ja tappelee. Ei vielä tarpeeksi iso tekemään isojen juttuja, ei enää tarpeeksi pieni pienten juttuihin. Se haluaisi eskariin, se haluaisi oppia lukemaan. Se haluaisi istua rattaissa ja olla kaikista pienin.


Pieni prinsessa, rimppakinttu kirppulainen. Keijukainen, kaikista pienistä pienin. Se painoi pienimmillään vain kaksi ja puoli kiloa, siitä oli suuri huoli. Sen ollessa vauva minä hengitin sen nukkuessa voimakkaasti, että sekin muistaisi hengittää. ”Kasva isoksi ja vahvaksi”, toivoin. Ja se kasvoi.


Tahtotyttö. ”Teflonia”, sanoo sen isä. Sitä eivät murheet paina. Äidin tyttö, äidin maata.


Prinsessa Ruusunen. Kaunis, rakas, vahva ja ihana.