keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Hyvästi, Sulo

Kissaherra Sulo on ollut kateissa yli kaksi viikkoa. Nyt kovien pakkasten myötä toivo sen paluusta on hiipunut. Täällä maalla kissavanhuksella on monta vaaraa, mm. kettuja ja ilveksiä. Tallista puuttuu nyt piällysmies.


Haimme Sulon syksyllä 2000. "Ottakaa tuo pölkkyjalka", sanoi sen äidin (ja ilmeisesti myös isän) omistaja. Kummityttöni oli mukana, Sulosta tuli hänelle kummikissa. Kummityttö sai valita kissojen nimipäiväkalenterista kaksi nimivaihtoehtoa. Hän valitsi Donitsin ja Sulon. Sulo siitä tuli, pienestä pölkkyjalasta.

Se oli niin pieni, että nukkui minun permanentissani (permanentti taisi olla aika suuri). Se oli ihana riiviö. Kaunis poika, sen vatsanalus oli persikkaa, kyljissä hopeaa, polkuanturat mustat ja silmät vihreät. Sulo.


Tassujengi tykkäsi nukkua yhdessä: kolme koiraa (joista kuvassa Ami ja Konsta) ja kaksi kissaa (Kalle ja Sulo). Vieraitamme sopuisa eläinlauma jaksoi ihmetyttää. Kootut reppanat, sulassa sovussa.


Otson tultua maailmaan ja opittua konttaamaan kissa ja poika olivat erottamattomat. Tutkimusmatkailijat, seikkailijat.




Sulevi ja Kalevi, Ahdin vähämieliset kissaveljekset.


Lepää rauhassa Sulo, rakkaan Tassujengin kanssa yhdessä taas.

5 kommenttia:

Villapullan Hanna kirjoitti...

Toivottavasti löytyy, elävänä taikka menehtyneenä :( Löysin oman kissamme alkusyksystä kuolleena, olihan se kova pala, mutta toisaalta epätietoisuus on poissa kun Thure lepää pihakoivun alla.. Ikävä silti hiipii edelleen, on ne vaan niin äärettömän rakkaita <3 Aina.

Susanna kirjoitti...

Minusta tuntuu niin pahalta aina lukea näistä kotieläinten katoamisista. Kunpa Sulo kuitenkin vielä tassuttelisi kotiin.

kanaemo kirjoitti...

Miullakin vielä vähän on toiveikas olo sen suhteen, että Sulo-poika tulisi vielä kotiin.

Meille kotiutunut (nykyään jo taas matkaa jatkanut, taikka syödyksi joutunut) Pertti-kissa vietti ulkoelämää kolme vuotta, ennenkuin se päätti, että meistä tulee hänelle perhe ja tallilla on hänen työpaikkansa. Mahdottoman arasta kissasta sai parissa viikossa kärsivällisyydellä ja herkuilla kesytettyä silitysväleihin suostuvan kissan. Nyt Pertti on ollut poissa jo puolitoista vuotta, eikä varmaankaan enää tule takaisin.

Toivotaan, että Sulosta tulisi jonkinlainen merkki, että tiedätte miten on käynyt. On niin kurjaa odotella tietämättömänä. Haleja teille! <3

Jasmiina kirjoitti...

Sulo ei ole koskaan ollut yhtä yötä pidempään omilla teillään, joten kyllä se reppana nyt taitaa olla mennyttä. Sillä on munuaisvika ja se menee nopeasti huonoon kuntoon ilman juotavaa ja ravintolisiään. Sulo oli sairautensa takia paljon vuosiaan vanhempi, joten se on helppo makupala ketulle tai muulle pedolle.

Yritimme Suloa sisäkissaksi sen sairastuttua, mutta se oli niin onneton, ettei siitä mitään tullut. Yöt se nukkui sisällä, mutta päivät se halusi olla hommissa tallissa ja kiertää pelloilla kierroksensa. Uskon, että Sulolla oli hyvä elämä.

outi kirjoitti...

Minusta on tullut laiska kommentaattori, anteeksi. Mutta tähän postaukseen liittyen haluan sanoa olevani pahoillani niin Sulon kuin teidän kissaa takaisin odottaneiden puolesta. Minä menetin ensimmäisen kissani lapsena noin; se vain katosi. En uskalla toivoa Suloa takaisin, mutta jospa saisitte edes jotain tietoa siitä, mitä mahdollisesti tapahtui.