perjantai 23. elokuuta 2013

Yrittäjän kantapääkorkeakoulu

(tai apukoulu - en ole ole ihan varma)
Note to Self


Kuvittelin tässä vaiheessa vuotta pitäväni pienen loman. Viime aikoina olen kuitenkin tahkonnut yrittäjyyden oppeja kantapään kautta. Olen edelleen ommellut jopa 16-tuntisia päiviä. Tehnyt paljon työtä nollakatteella. Tunnen itseni niin tyhmäksi! Josko nyt olisin nämä oppinut?


1. Hyväntekeväisyys

Meitä pienyrittäjiä lähestytään keskivertokansalaista useammin erilaisilla hyväntekeväisyyspyynnöillä. Ei siinä mitään: parhaimmassa tapauksessa voi olla tukemassa hyvää asiaa ja saada samalla yritykselle positiivista julkisuutta. Ilman minkäänlaista julkisuuttakin mielelläni osallistun, sillä minusta meidän jokaisen velvollisuus on auttaa toisiamme, ja varsinkin heikommassa asemassa olevia. Joskus joudun kieltäytymään, sillä oma rahatilanne voi olla välillä todella tiukka. Yritykseni jäi niukasti tappiolla viime vuonna, eli maksoin muutaman kympin yrittämisen ilosta. Palkkaa en saanut ollenkaan ja niinpä hyväntekeväisyyteen ei aina liikene rahaa. Tämä on ok, sillä yritykseni on vasta alkutaipaleellaan ja kasvamassa. Jonain päivänä tulen vielä saamaan palkkaa.

Opetus: Osallistu valittuihin, itsellesi tärkeimmiltä tuntuviin kampanjoihin. Esimerkiksi sytomyssyjen ja nuppupeittojen ompelusta on jäänyt hyvä mieli, samoin tuntuu mukavalta että sienijakkarani piristää sairaalan lastenosaston leikkitilaa.


2. Kannattamattomat tuotteet

Käsityöyrittäjänä kehittelen koko ajan uusia tuotteita. Jotkut ovat hyviä heti alussa, joistakin saa toimivia pienen tuotekehittelyn jälkeen ja jotkut vain yksinkertaisesti ovat liian aikaavieviä, työläitä ja materiaalikuluiltaan liian kalliita valmistaa.

Opetus: Hio tuotteita, kuuntele asiakkaita ja kehitä työtapojasi. Tee sarjatyötä aina, kun mahdollista. Päästä irti kannattamattomista tuotteista, vaikka ne olisivat kuinka kivoja.


3. Ajankäyttö

Yrittäjyydessä on puolensa, enimmäkseen työ on intohimo. Kääntöpuolena on työ- ja vapaa-ajan sekoittuminen. Työpäivää on helppo venyttää iltaan ja yöhön, kun työn tekee kotona.

Opetus: Kukaan ei jaksa loputtomasti, lomattomasti ja vapaapäivättömästi työtä, vaikka se olisi kuinka mielenkiintoista. On ok tehdä välillä pitkääkin päivää, kunhan vastapainoksi välillä osaa pitää vapaapäivän. Kaikkia tilauksia ei ole pakko vastaanottaa!


4. Asiakkaat

Nautin käsityöyrittäjän työssäni ihmisten tapaamisesta, yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää eikä kaikista pitää. Kaikkien kanssa ei kertakaikkiaan ole samalla aallonpituudella.

Opetus: Kaikille voi olla asiallinen ja ystävällinen, ketään ei tarvitse loukata. Jos huomaat olevasi täysin eri galaksissa asiakkaan kanssa, ohjaa hänet muualle. Jos otat tilauksen vastaan, seurauksena on kaksi tyytymätöntä: asiakas ja sinä itse.


Olen ommellut tilaustöinä aplikoituja tunikoita, vaikka olen todennut ne nollakatteisiksi ja aikaavieviksi. Olen pitänyt lopputuloksesta ja ajatuksesta, että ne tuovat iloa monille: niitä työasuinaan käyttäville ja varsinkin heidän kanssaan tekemisissä oleville lapsille. Yhden tunikan valmistamiseen käytän vähintään kaksi työpäivää, materiaalit maksavat n. 30 euroa. Lisäksi olen käynyt asiakkaiden luona suunnittelukäynnillä ja ottamassa mitat. Tolkuton määrä työtä ja alv:n jälkeen 55 euroa maksavasta tunikasta jää minulle n. 10 euroa. Se ei riitä edes yrityksen kuluihin noilta työpäiviltä.

Eräs asiakas halusi näitä tunikoita peräti kaksi. Minä otin tilauksen vastaan, tosin ilman aikarajaa: tekisin ne hiljaisena aikana ja omassa tahdissani. Selitin asiakkaalle myös hinnan ja kannattavuuden, hän kuunteli. Kävin kulkureittini varrella asiakkaan työpaikalla suunnittelukäynnillä ja ottamassa mitat.

Lopulta tunikat olivat valmiit. Asiakas oli ehtinyt sillä välin vaihtaa työpaikkaa toiselle paikkakunnalle. Hän ehdotti, että toisin tunikat hänelle kotiin loppusovitukselle. En sentään kotikäynnille nollakatteineni lähtenyt, vaan asiakas tuli luokseni. Odotin jännittyneenä asiakkaan reaktiota monen päivän palkattomasta vaivannäöstäni: hän tinkasi hinnasta! Olin sanaton.


Tämä oli minulle tärkeä opetus. Minä olen ammattilainen. Minun pitää asettaa rajat. Asiakas ei tehnyt mitään väärin, vaan minun ammattitaitoni oli puutteellinen. Mutta minä opin.

Noidenkin tunikoiden työpäivinä yritykseni tuotti tappiota, kun taas asiakas sai ihan normaalisti kuukausipalkkaansa. Miksi minä ajattelin olevani hänen kohdallaan velvollinen jonkinlaiseen hyväntekeväisyyteen? Noina päivinä olisin ommellut julmetun pinon nuppupeittoja tai sytomyssyjä, jotka menisivät taatusti tarpeeseen. Tai kalkinnut tallin loppuun. Tai ommellut hirmuisen keon avaimenperiä, joiden kate on plussan puolella. Tai pitänyt vapaata, katsellut lasten kanssa elokuvia ja vienyt talutusratsastukselle.

(Kuvien Derek Zoolanderilla ei ole asiayhteyttä sisältöön.)

12 kommenttia:

Sirkku kirjoitti...

Kiitos, kun jaoit kalliit opit meille. Voi, voi, kunpa nämä muistaisikin!
Minäkin ajattelin tulevana hierojayrittäjänä, että olisi mukava tarjota avajaistarjouksena kaikille uusille asiakkaille ensimmäinen hieronta ilmaiseksi...
Ehkä ideaa täytyy vielä hioa.

Pidin tekstistäsi. Olet juuri niin "napakka" tyttö, kuin mitä olen sinusta ajatellutkin.
Jatketaan elämästä nauttimista (ja siinä sivussa työntekoa).

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos, Sirkku! Onnea tulevalle yrittäjälle!

Ilmaista työtä ei tosiaan kannata tehdä, vaikka onkin hirmuisen kivaa antaa ihmisille - tutuille ja tuntemattomille. Kaikille ei tosiaan voi tarjota ilmaista hierontaa, mutta mitä jos sen arpoo tietyn asiakasmäärän kesken? Tai jakaa ensimmäisen hieronnan yhteydessä vaikka - 20 % alekupongin seuraavaan hierontaan? Jotain, josta itsekin saat antaessasi :)

Silmukatti kirjoitti...

Joskus koulu kirpaisee, mutta näistä muistaa ja oppii!

Pikkuhiljaa näihin hyväntekeväisyyskyselyihin oppii tekemään itselleenkin selkeän logiikan. Mikään lahjoitusautomaatti ei tarvitse olla, mutta kohteet jotka aidosti koskettavat saavat siitä vähästä jonka voi jakaa. Silloin pystyy myös perustelemaan pyytäjille oman linjansa. Myös hyväntekeväisyyden voi budjetoida vuosittain ja, vaikka se olisi tavaraa, on silläkin arvo. Tilikauden lopulla joutuu toteamaan että varatut varat on jaettu, myös minun puodissani.

Ajankäytöstä sen verran että minä olen tänä vuonna (11.vuosi yrittäjänä) oppinut vihdoin sanomaan ei, jopa itselleni. Pari isoa ja kiehtovaa juttua olen joutunut sivuuttamaan ja näin pölyn laskeuduttua olen ylpeä päätöksestäni, tein aivan oikein. Ehkä tienaan paljon vähemmän rahaa mutta paljon enemmän kaikkea muuta, jaksamista ja mielekkyyttä ennenkaikkea.

Asiakkaiden tinkaaminen on toisinaan ihan hauskaakin, silloin kun on molemmilla on pilke silmäkulmassa. Toisille se on elämäntapa ja he eivät pahastu jos en lähde leikkiin mukaan. Ja harrastan minä sitä tinkaamista itsekkin, tukkukauppojen asiakkaana.
Suuremmissa ostoksissa se on mielestäni ihan paikallaankin, sen takia puodissa otettiin juuri käyttöön kanta-asiakaskortti. Enemmän ostavat vakioasiakkaat saavat sillä paljousalennusta. Myös verkkokauppa-asiakkaat saavat tilatessaan tuotteiden mukana vaihtelevasti erilaisia alennuskuponkeja tms., mitä milloinkin satun keksimään.
Alennukset ja tinkimiset kuuluvat kaupankäyntiin, mutta toki pidettävä mielessä että kauppias määrää lopullisen hinnan. Tuo sinun tunika-asiakkaasi tinkaus oli kyllä ikävä esimerkki totaalisesta arvostuksen puutteesta uniikkia käsityötä kohtaan. :(

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko minunkin kommentoida. Ymmärrän että jokainen pitää rahoistaan kiinni ja ei maksa liikoja , MUTTA jos tuon tunikan hinta on 55€ ja siitä VIELÄ tingataan, ollaan jo ihan muussa käsitteessä kuin asiallisuudessa, röyhkeydestä on kyse.

Itse olen noita himoiten katsellut blogistasi ja mieluusti maksaisin tupla hinnan jos tuollaisen saisin!Rahaa se olisi paljon, mutta jokin asia vain on sellainen että käypä hinta on annettava jos meinaa kehtaa käyttää ja jos jotain todella haluaa, hinnoitelee sen itsekin mielessään eri tavalla kuin t-paidan kaupan rekistä. (ei siitä tuplastakaan tekijälle liikoja jäisi...)

-Johanna

Anonyymi kirjoitti...

Halvalla olet noita tunikoita myynyt, minun mielestä. Eihän tuolla hintaa saa oikein kunnollista vaatetta edes kaupasta. Ottaen huomioon, että tuollaiset työvaatteet vähentävät sitten muun oman vaatetuksen tarvetta töissä.

Itse maksan mielelläni käsityöstä ja laadusta. Ikävä kyllä laadun kanssa on joskus ollut niin ja näin. Esimerkiksi parisataa maksavan mekon helman päärme ei ollut kiinnittynyt useammasta kohdasta, korjaus suoritettiin vain kääntämällä uusi päärme entisen päälle. Korjausompelun viedyn takin taskun jouduin korjauttamaan kahteen kertaan. Teetetyn hameen huolittelu purkaantui uutena, koska saumurin leikkuri oli leikanut lankalenkit... Sen sijaan vaatesuunnittelija-ompelijan tekemä iltapuku on loistava - siinä on myös sovitussaumavarat, jotta voin itse tarvittaessa muokata sitä. Ompelen itse ajan salliessa (harvoin) lähinnä jakkupukuja ja mekkoja.

Omia tuotteitaan kannattaa hioa, tuttavani, käsityöläinen innostui tekemään erästä nopeaa ja helppoa tuotetta myyntiin. Valitetatvasti se oli sen näköinen, että minä - kuten monet muutkaan emme olisi niitä ostaneet. Myymättä jäivät.

Winnie

Kaisa/Peikkolapset kirjoitti...

Ihan hirveän halvalla olet tunikoita tehnyt! Mulla maksaa tunika YHDELLÄ applikaatiolla 50 euroa, sulla on usein koko tarina tunikaan ommeltuna! Mä myös välillä huomaan pyyteleväni anteeksi, jos joudun jonkun tilaustuotteen hintaa nostamaan mikä on ihan ÄLYTÖNTÄ! Kuinka moni tunikantilaaja olisi valmis tekemään oman työnsä ilman palkkaa. Yrittäjän päällä leijuu sellainen salaperäinen "tieto", että kyllä se yrittäjä aina jostain sitä rahaa saa. No ei saa. Muusta kuin tehdyistä ja maksetuista töistä!

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos hyvistä huomioista ja asiapitoisista kommenteista kaikille! Voi, miten paljon helpommalla pääsisi, kun kaiken pienten yrittäjien keräämään tiedon ja kantapääkokemukset saisi jaettua! Mutta palkitsevaa on tämä yrittäminen, tekeminen ja oppiminen.

Tosiaan "tavallisten" työssäkäyvien on vaikea käsittää, että yrittäjä ei tosiaan muualta rahaa saa (sekoittavatko kaikenlaiset tilastojensiivoustäkyt tässä, esim. starttiraha, jota en itse olisi edes voinut hakea?). Ja myös se, että vaikka rahan ojennat yrittäjälle, se ei todellakaan päädy sellaisenaan yrittäjän taskuun: siinä on paljon muiden rahaa mukana, päällimmäisenä arvonlisävero, mutta myös monia muita maksuja.

Kannustavaa on, että monet menestyneet yrittäjät ovat aloittaneet ihan samassa kantapääakatemiassa ja esim. Päivikki Palosaari kertoi TV-haastattelussa eläneensä yrittäjyyden ensimmäiset vuodet lapsilisillä.

Soja kirjoitti...

Kyllä!
Ihan samoja ajatuksia olen pyöritellyt mielessäni (ja vähän blogissanikin) ja päätynyt tähän: käsityöläisen pahin vihollinen on käsityöläinen itse. Jos emme itse arvosta työtämme niin paljon, että ottaisimme siitä kohtuullisen korvauksen, niin miksi asiakas arvostaisi?

Anonyymi kirjoitti...

Aamen plottis kaikille teksteille. En ole itse käsityöyrittäjä vaan palvelualalla, ja ihan sama on ongelma täälläkin: hinnoittelu. Ja sen kerran kun kehtaat nostaa työn hintaa sille tasolle johon on "käsketty", tulee asiakas, joka nyrpistellen ilmoittaa saavansa saman työn kolmannesta halvemmalla muualta. Aha.

Mutta jatketaan yrittämistä : )
- Tina-

Jenny kirjoitti...

Suurkiitos tästä oppikoulusta! Samalla luokalla taidetaan olla, koska nämä oppiaineet kuulostavat todella tutuilta. :)

minttu kirjoitti...

Mä oon myös vähän niinkuin samalla luokalla :) Kaikkein vaikeintä on päästä irti niistä tuotteista jotka on kivoja mutta jotka ei työmääränsä vuoksi oikeasti tuote lainkaan tai vain hyvin vähän. Mutta kun niitä juuri ihmiset kysyvät..

Kankuritar kirjoitti...

Kiitos sinulle kirjoituksestasi. Tässä olet tuonut hyvin esille ne alkavan yrittäjän haasteet. Hinnoittelu on asia, jonka kanssa sitä painii tuotteittain esim. kuinka hinnoittelee tuotteeseen kuluneen suunnittelutyön, proton tekemisen jne? Ja 'ein' sanominenkin on opeteltava. Antoisaa jatkoa yrittäjätaipaleellesi.