lauantai 16. marraskuuta 2013

Puotipäiviä Silmu&Solmussa

Olin pari päivää puotivuorossa Silmu&Solmussa ja samalla sain järjesteltyä oman nurkkapuotini uuteen uskoon. Sinne tuli joulu nyt!


Minä tykkään olla puodilla töissä. Rakastin Tallipihan puotia ja pidän kovasti myös tästä. Silmu&Solmu ei tietenkään ole samalla tavalla oma, vaikka siellä oma nurkka nyt onkin. Suurin ero puotien välillä on kuitenkin asiakkaat. Tallipihalla kävi lomalaisia ja vapaa-ajan viettäjiä ja tietysti varsinkin joulun alla lahjojen ostajia. Silmu&Solmuun tullaan hakemaan pääsääntöisesti käsityötarvikkeita ja -ohjeita, lahjojen ostajatkin ovat alkaneet sinne löytää.


Käsityöpuodin asiakkaalla voi olla kainalossaan keskeneräinen neule. Eräs avasi keskustelun: "Mä oon kutonut nyt 16 cm, mitä seuraavaksi teen?" Hmmm.


Selvisihän se: asiakas oli neulomassa sukkaa ja varsi oli valmis. Siispä neuvoin kantapään teon kädestä pitäen.


Puotipäivinä metsästin myös asiakkaan keskeneräisestä työstä pudonneita silmukoita ja tein värianalyysiä. Kinkkinen - ja mahdollisesti painovirheinen - virkkausohje oli minun tulkittavakseni jo liikaa.


Omasta nurkastani lähtivät essut jo hupenemaan. Ne hupenevat myös nettipuodista.


Mietinkin nyt kovasti omaa tuotevalikoimaani jatkossa. Lastenvaatteiden ja pipojen tekijöitä on hurjan paljon, raaskisinkohan luopua niistä? Pitäisi myös miettiä tuotteita, jotka sopivat paremmin myytäviksi kauppa-autosta. Sen pitäisi pörähtää liikenteeseen keväällä.

Mutta nyt ennen sitä yritän pitää nurkkapuotini jouluisen täynnä ja valmistautua Joulutorille. Juuri nyt koko Joulutori hirvittää, miten ihmeessä selviän tästä ilman konkurssia?

5 kommenttia:

Kaisa/Peikkolapset kirjoitti...

Ihanalta näyttää nurkkasi! Kaipaan niin kovasti omaa nurkkaani Espoon Lahjatuvalla, että sydäntä särkee. <3

Lastenvaatteiden tekijöitä on tietysti paljon, mutta yhä useampi haluaa satsata kotimaisuuteen ja käsintehtyyn, joten en ainakaan kokonaan lastenvaatteiden ompelua lopettaisi. Ja minulle tulee usein aikustenvaatetilauksia niin, että asiakas näkee lastenvaatteen ja kysyy saisiko samanlaisen omilla mitoillaan. :)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos, Kaisa :) Oikeassa olet. Hyvähän näitä on tietysti välillä miettiä ja kyseenalaistaa omia tekemisiään. Mua mietityttää nyt tosiaan kauppa-autosta myytäväksi sopiva tuotevalikoima.

Anonyymi kirjoitti...

Tulisiko enemmän kangasta vievien tekstiilien ompelu liian kalliiksi (asiakkaalle ja yrittäjälle)? Minä voisin hyvinkin innostua ostamaan rai(la)kkaan värisiä verhoja, jotka on ommeltu vaikka kolmesta eri kankaasta vaakaraitaan. Tai isoista tilkuista ommelluista verhoista, jotka olisi vuoritettu. Tai jopa pöytäliinoista, joissa vaikka helmat olisivat hiukan tavallista persoonallisemmat. Voisin harkita ostavani myös seinävaatteita esimerkiksi kaikua estämään tai portaikon koristeeksi. - Mutta näissä kaikissa tietysti värit ja kuviot eivät välttämättä kohtaa ostajan toiveita...

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos Anonyymi :) Nuo luettelemasi ovat ehkä kaikki ennemmin tilaustöiksi sopivia. Niiden esillelaitto ja oikean asiakkaan kohtaaminen ovat vähän hankalampi yhtälö. Mutta tilaamalla saa :)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos Anonyymi :) Nuo luettelemasi ovat ehkä kaikki ennemmin tilaustöiksi sopivia. Niiden esillelaitto ja oikean asiakkaan kohtaaminen ovat vähän hankalampi yhtälö. Mutta tilaamalla saa :)