Poju

Tämä hevonen on tuonut minulle sen ilon, onnen ja vapauden takaisin, joka hevosharrastukseen kuuluu. Poju. Kultainen, varsamainen, puhdassydäminen. Juuri niin täydellinen, kuin suomenhevonen vain voi olla. Kaunis liinaharjoineen ja läseineen, auringossa kultaa ja pronssia hehkuvine turkkeineen. Pienet, pystyt korvat ja suuret, tummat silmät, pehmeä samettiturpa.

Pojulle tuntuu sopivan elämä pikkutallilla, pienessä ruunalaumassa. Se malttaa seistä paikallaan ja nauttia harjauksesta. Satula selässäkin se jo malttaa odotella, että saan kaikki hihnat järjestykseen ja nousen satulaan.

Pojun kanssa olemme kolunneet lähiseudun maastot. Eksyneet ja löytäneet takaisin. Käyneet naapurikunnan puolella ja kulkeneet ison tien laitaa. Pojun satulassa minulla on tunne, että voimme mennä minne vain, mistä vain. Käyntiä, ravia, laukkaa. Hypätä ojat ja kaatuneet puunrungot. Poju tykkää pitää reipasta vauhtia yllä, mutta nykyään malttaa jo kävelläkin rauhassa pitkin ohjin. Vakiot kiitoravi- ja laukkapätkät se muistaa ja niissä ei vauhtia säästellä.

Kevättalvella lempipuuhaa oli lenkkien jälkeen piehtarointi. Kerran hyppäsin Pojun selkään piehtarointireissulla pellon laidassa hetken mielijohteesta. Ilman kypärää, Pojulla pelkkä riimu päässä. Hetken se oli ihmeissään, että nytkö juostaan, mutta malttoi kuitenkin kulkea pihaan käynnissä, vaikka jarrut matkasta puuttuivatkin.

Enimmäkseen mennään maastossa. Hiljaa ja kovvoo, kuten entinen savolainen kämppikseni olisi ehkä sanonut. Puskaratsastusta, tätiratsastusta.

Kentälläkin mennään välillä. Kouluratsastuksemme ei ole kaunista, mutta olen rauhalliseen etenemiseemme tyytyväinen. Tämä on jo paljon enemmän, kuin Pojua hankkiessani osasin toivoakaan: saan nykyään ottaa jo normaalit ratsun ohjasotteet, Poju taipuu ja astuu ristiin eikä kulje etupainoisena. Tällä ruumiinrakenteella ei mitään virkkuukoukkumuotoa tavoitella, vaikka lisää pyöreyttä ja sitä myötä rennonpaa, pehmeämpää ravia tietysti vielä haemme.

Esteitä Poju rakastaa. Se vetää jo lasten keppihevosesteille niitä nähdessään ja kentällä hypätessä vauhti vain yltyy. Hypyt menevät yleensä hyvin, mutta kuten ilmeestäni näkee, koskaan ei tiedä, mitä on luvassa. Välillä rysäytetään esteestä läpi kuyin höyryjyrä ja välillä tulee metrinen loikka. Askeleiden sovitukseen minulla ei aina ole sanaa :D

Maapuomeja Poju rakastaa. Laitan yleensä koulua harjoiteltaessakin ainakin yhden maapuomin kentälle. Jos Pojua alkaa hitsata koululiikkeiden hinkkaaminen, mennään välillä puomia ja sen voimalla jaksetaan taas seuraavat väistöt, taivutukset ja käännökset.

Hevoset pääsivät tänä vuonna laitumelle äitienpäivänä. Laskimme ne sinne illalla pariksi tunniksi. Illemmalla menimme hakemaan hevosia talliin ja vähän jännitti, millä saamme vapaudesta ja vihreästä herkusta huumaantuneen ruunajengimme kiinni, kun emme huomanneet jättää riimujakaan päähän. Portilla huutelimme hevosia laitumen takanurkasta. Poju nosti päänsä, katsoi - ja tuli luokse laukalla, lujaa! Se työnsi turpansa kainaloon ja selvästi kertoi, miten kivaa ja jännääkin laitumella oli ollut. Mammanpoika ♥

Olen niin nöyrän onnellinen siitä, että olen saanut tämän hevosen elämääni.