Niin vain vanha Viljami päihitti vielä yhden talven ja laidunkauden koitettua nuortui ja vertyi silmissä! Kevättalvi ja kevät oli taas hankalaa aikaa - niin kuin näillä vanhenevilla hevosystävillä usein on. Rehun hyväksikäyttökyky heikentyy iän myötä. Vaikka Viljamilla kaikki hampaat vielä onkin tallella, kuiva heinä ja väkirehu eivät enää imeydy kuin nuorella.
Laidunkausi koitti tänä vuonna aikaisin ja Viljami nuortui silmissä heti laitumen portin auettua. Tantereen töminää ja riemupukkeja ei meillä ole nähty naismuistiin. Ruunat keskittyvät olennaiseen: syömiseen. Ennen laitumen porttien avaamista hevosia totutetaan vihreään syöttämällä riimussa. Ensimmäinen laidunkerta kestää vain tunnin, pari.
Tässä vielä Viljami ennen laidunkautta, heittämässä pois talviturkkiaan. Ikä näkyy maan vetovoimana ja ventoina vuohisina. Viime talvi meni kuitenkin nivelten puolesta hienosti ja kaviotkin kestivät pitkän jäisen ja lumettoman maan ajan.
Parasta Viljamissa on sen kiltteys. Sitä saavat lapsetkin rauhassa silitellä ja harjailla. Siitä se nauttii.
Viljami tykkää tehdä myös pieniä lenkkejä talutusratsuna. Ilman taluttajaa se pudottaa lapset kyydistään ja suuntaa lähimpään pusikkoon tai tallin pihaan syömään, mutta taluttajan kanssa se kulkee nätisti.
Tässä valokuvassa on vain noin kuukauden ero noihin tallin hoitokarsinassa napattuihin! Hevosvanhusten siirtymä vaikeimmasta vuodenajasta parhaimpaan on hurja, vapise 10 Years Younger!
Viljami ja Oku ovat kuin paita ja peppu. Yksikkö, jota ei enää hajoteta. Niiden kohtalo on toisiinsa sidottu ja kun tulee aika päästää toinen vihreämmille laitumille, ne saavat lähteä sateenkaarisillalle yhdessä. Okulle vaikeita ovat kesät, Viljamille talvet. Toivotaan, että molempia saadaan nähdä yhdessä vielä monta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti