sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Vintillä

Tiedättekös mitä! Kaikkina näinä vuosina, joina olen blogia pitänyt, en ole näyttänyt teille vilaustakaan vintistä. Varmaankin siksi, että siellä ei ole koko tänä aikana tapahtunut yhtään mitään ikkunoiden korjausta ja paria satunnaista aarteenetsintäretkeä lukuunottamatta.
 

No nyt alkaa tapahtua!


Talon vanhalla puolella on kaksi piippua ja ne tietysti kulkevat vintin läpi. Nyt Mies korjasi niiden rappaukset. Kovin suuria vahinkoja ei ole piipuille talon kylmillään ollessa tapahtunut.


Kylmä vintti on hirsitalon keuhkot. Täällä onkin raikas, kuiva ja viileä ilma. Sinne kauan sitten kannetut tavarat puuhuonekaluista pellavalakanoihin ovat säilyneet hyvinä. Täältä löytyi Auroralle keinutuoli, juuri tuo joka on nyt jo kannettu vintille takaisin, ja tyttöjen käytössä ollut päästävedettävä sänky. Aretta nukkuu siinä edelleen.


Vintin varalle meillä ei ole kovinkaan radikaaleja suunnitelmia.


Jossain vaiheessa siivoamme sen, lisäämme kutteripurua ja teemme lautalattian. Piiput voisi vielä kalkita. Sähköjä vedetään sen verran, että saadaan asennettua muutama valaisin.


Vintti saa siis jatkaa tulevaisuudessakin kylmänä säilytystilana, talon keuhkoina, niin kuin se on ollut 80 vuotta.

3 kommenttia:

Kankuritar kirjoitti...

Vintit ovat tärkeitä monellakin tapaa. Ihanasti kerroit teidän vintin tärkeydestä.

Anonyymi kirjoitti...

Vain kummitus puuttuu! Vai puuttuukohan sittenkään?... ;)
Ja edelliseen possu Orf kommenttiin jatkaakseni. Juu, olis varmaan hassun näköstä jos possulla olis turkki. Tai, mut villisioilla taitaa olla kyl jonkinlainen. Ainaskin pieninä. Ja se raidallinen kuosi onkin varsin hupaisia.
Mulla taitaa jossain vielä olla shettiskokoa vaaleanpunainen fleeceloimi, jos Orf on lisätalvitakkia vailla. Just semmonen possunpinkki :D

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos kommenteista :)

On tässä talossa henkiä, mutta ihmeen rauhallisia. Talolla on aika hurja menneisyys. Nyt vallitsee rauha.

Possu taitaisi tehdä loimelle saman kuin Viljami ylimääräisille kankaille ja silputa pesätarpeikseen :D