sunnuntai 5. elokuuta 2012

Kärryt kulkivat, tarinat kertoivat

Tallipihan tämän viikonlopun tapahtuma oli nimeltään Kärryt kulkevat, tarinat kertovat. Kiesimestarien kansiossa oli ennen ja jälkeen entisöintikuvia kärryistä ja vaunuista. Uskomattoman hienoja oli saatu todella huonokuntoistakin! Vanhassa tallissa oli hevosaiheinen rompetori. Tein sieltä löydön: kauan etsimäni pienet kärrynpyörät. Ne tulette varmaan näkemään vielä myöhemmin, sillä niille on jo paikka tiedossa ratsastuskentän porttikaaressa.






Tulikoiran sepät Ulla ja Leo ovat lähdössä Tallipihalta. Heidän taontatöitään saa Tallimiehen talosta vielä tämän kuun loppuun asti.



Karuselli oli tänään tälle kesälle viimeistä päivää Tallipihalla. Se purkamisessa on jotain käsittämättömän haikeaa.

Tallipihalla kesä jatkuu kuitenkin edelleen. Hevoset Valko ja Nipa asuvat kaupungissa vielä viikon, sen jälkeen vossikka tulee taas vain tapahtumiin. Käsityöläiskylä pihamökkeineen jatkaa vielä myös hetken, puodit ja kahvila ovat auki ympäri vuoden.

Ei kommentteja: