tiistai 5. elokuuta 2014

Tove 100 -puutarhajuhlassa Tallipihalla

Viime sunnuntaina pääsin tapahtumareissulle vaihteeksi lähelle ja tuttuun paikkaan, Tallipihalle. Siellä juhlittiin Tove Janssonin 100-vuotispäivää.


Kauppa-autolla ei säätiön järjestämään tapahtumaan ollut asiaa, mutta sain paikan pihakioskista.


Olipa vaihteeksi kiva somistaa kioskimökkiä! Edellisestä kerrasta onkin aikaa.


Katsokaas, minkä aarteen bongasin viime viikkoisella kirppiskierroksellani! Keltainen, suuri aurinkovarjo on moitteettomassa kunnossa. Vuorikankaan kukkakimput ovat piste i:n päällä. Tämä on niin minun näköiseni!


Mies toi myös ipanat käymään tapahtumassa. Heille olikin kaikenlaista kivaa tekemistä, mm. paperilyhtyjen askartelua ja munanetsintää.


Karuselliinkin pääsin ipanoiden kanssa :)



Muumiorkesteri keräsi yleisöä. Noissa puvuissa tanssiessa tuli varmasti kuuma.


Ihana, lämminhenkinen tapahtuma! Minun mieleeni jäivät erityisesti pienet yksityiskohdat: värikkäät puutarhalyhdyt, simpukat ja kukkakoristeet ja kauniisti maalatut lapsille piilotettavat munat.

Oli ihanaa viettää päivä pitkästä aikaa tutulla, rakkaalla Tallipihalla. Tavata tutut ihmiset ja hevoset.

Päivä oli myös karusellin viimeinen päivä Tallipihalla ja kuinka sattuikaan, että taas näin sen purkamisen. Se on niin surumielinen näky, vaikka uusia seikkailuja kohti mennäänkin. Lähdön tunnelmaa, jonkin kivan loppumisen.


Kotimatka oli lyhyt. Tuttu ja moneen, moneen kertaan ajettu.

Ei kommentteja: