maanantai 9. syyskuuta 2013

Keittiössä

Pidän edelleen omaa lomaa ja teen kotona niitä juttuja, joita olen siirtänyt ja siirtänyt. Lasten vaatekaapit saivat jo tarpeeksi täytettä, joten siirryn kodin kimppuun.

Keittiössä ei kovin suuria mullistuksia ole tapahtunut. Olen saanut järjesteltyä kaappeja ja näihin kuviin mennessä sotkenutkin ne taas. Olen kuitenkin ottanut käyttöön arsenaalin vanhoja lasi- ja peltipurkkeja, joten sotkukin näyttää kivemmalta, kun kuivat ruokatarvikkeet ovat nyt kauniissa astioissa. Rakastan edelleen punaisia kaapinovia, vaikka alkuun ajattelinkin, että ne on helppo vaihtaa kyllästyessä. Keittiömme on haastava pohjaltaan, kun ovia on kolmella seinällä ja suuri ikkuna yhdellä. Lisäksi yhdellä seinustalla on toimiva puuhella, jota tarvitaan varsinkin talvisin ja se tarvitsee ympärilleen melkoisen varoalueen. Neljännen oviaukon sentään remontissa tukimme ja toisen siirsimme, jotta saimme kaapistolle ja koneille ehjän nurkan. Hyvin tuo on toiminutkin, isompaa en kaipaa.

Tiedättekös, mikä on omassa lomassa parasta: viime aikoina olen leiponut taas enemmän kuin aikoihin. Sämpylöitä varsinkin ja nyt syksymmällä Otson kanssa kaura-omenapaistosta.




Ostin viimeisinä puotiviikkoina Tallipihalla kaikenlaista kivaa jemmaan, kun vielä sain henkilökuntahintaan. Hauska henkarinaulakko on omalta puodilta, siitä löysivät paikkansa essut.



Ja iiiik! Katsokaas, minkä bongasin viime viikonloppuna huutokaupasta! Metallinen Pepsi/Teem-hylly on minusta aivan mahdottoman ihana. Alunperin ajattelin jemmata sen omaa puotia odottamaan, mutta se löysikin juuri sopivan paikan keittiöstä. Tuohon nurkkaan olen hyllyä havitellutkin, nyt löytyi.




Kurkataanpa ihan vähän eteiseen. Sen ikkunalle löysin kirppikseltä papukaijan. Muistan nämä omasta lapsuudesta: ne roikkuvat kuminauhassa ja niistä kuuluu ääni, kun niitä liikuttaa. Ihanan kitschiä.





Keittiössä meillä ollaan paljon, kuten varmaan monessa muussakin perheessä. Minä ompelen siellä (tosin nyt olen päättänyt pysytellä jatkossa ompeluksineni pääosin työhuoneessa), Otso tekee läksyt ja tytöt piirtävät ja askartelevat pöydän ääressä ja yleensä pöydälle nostetaan jonkun kannettavakin surffailtavaksi. Paavo-koiran lempipaikka on kesäisin puuhellan vierellä viileällä nitsillä. Talvella samalla kohdalla pidetään polttopuukoppaa.



EDIT 11.9.2013:
Askartelin pari pikkutaulua kaapin yläpuolelle Ikean halpiskehyksistä, Tigerin askartelupaperista ja vanhoista kahvipakettikorteista, joita minulla oli joskus Tallipihan puodilla myynnissä.


3 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Mukavan kodikasta ja värikästä teillä. Tuo papukaija toi minullekin lapsuuden mieleen, olin jo ihan unohtanut, että tuollaisiakin koristeita / leluja silloin oli.

PikkuBertta kirjoitti...

Voi herranen aika miten kodikasta...oikea Peppipitkätossun koti...tykkään:)

Jasmiina kirjoitti...

Kiitos Amalia ja PikkuBertta! Minäkin olin unohtanut nuo papukaijat, oli hauska tunne nostaa se kirppispöydästä ja muistaa :)