perjantai 6. syyskuuta 2013

Vuonna 2009, kun perustin Ahdin tilan...

Selasin eiliseen postaukseeni vanhoja kuvia ja täytyy myöntää, että vähän järkytyin. Tuntuu, että remontti etenee niin hitaasti ja että lapset ovat aina pieniä. Monia haaveita joutuu siirtämään ja odottamaan. Mutta hyvänen aika: onhan tässä tapahtunut! Onneksi ei ole enää vuosi 2009, meillä näyttää olleen aika paljon puuhaa sinä vuonna...


Ahdin tila aloitti yriksena 1.2.2009. Aamulehden toimittajankin uteliaisuus heräsi.


Ensimmäinen oma hevoseni, Oku, tuli meille syyskuussa 2008 ja pari päivää sen jälkeen shetlanninponi Nuuska. Okun kanssa alku oli haastava ja vieläkin tituleeraan sitä mielenterveyskuntoutujaksi.


Asuimme talon vanhassa osassa, laajennuksessa oli vasta runko ja ulkoseinät.



Okulla ja Nuuskalla oli väliaikanen sähkölankatarha pihan reunassa.


Tallin suurempi puoli oli vielä näin vaiheessa, pienellä puolella oli sentään valmista ja Okulla ja Nuuskalla kunnolliset karsinat.


Otso oli 4-vuotias ja Aurora täytti tammikuussa kaksi.


Paavokin oli pentu vielä, se on syntynyt kesällä 2008.


Ihka ensimmäinen käsitöiden myyntitapahtumani oli oman kylän Rompetori. Oloni oli tukala ja vatsa jo iso.


Kesällä 2009 maalasin ja kalkitsin tallin. Maalasin ja käsittelin homesuojalla myös talon ulkovuorilaudat saman kesän aikana.



Elokuussa talo harppasi huiman askeleen valmiimman näköiseksi, kun Mies ja Handyman Kari paukauttivat ulkovuorin paikoilleen. Maalasin räystäitä vielä syyskuun lopulla.


Marraskuussa vuosi huipentui yli 4-kiloisen Aretan syöksysynnytykseen.


Mies ei ollut uskoa silmiään, kun kahden viikon kuluttua kampesin ratsaille.


Rakas ja raskas vuosi. Synnytin Aretan, yrityksen ja koko Ahdin tilan.

2 kommenttia:

Karo-Liina kirjoitti...

Kyllä melkoinen voimanainen olet, ihmeellisen ehtivä ja jaksava!

Jasmiina kirjoitti...

Täytyy myöntää, että itseäkin hengästyttää tuota vuotta muistellessa. Raskaushormoneilla vissiin mentiin :D