tiistai 3. syyskuuta 2013

Kurpitsavaunusta kauppa-autoksi, osa 1

Miehellä on riittänyt kesän ajan puuhaa kuistityömaalla ja päivätöissä, joten tuleva kauppa-autoni ei vielä ole saanut kaikkea ansaitsemaansa huomiota. Sitä se tarvitsee aika lailla.

Tästä lähdettiin kesäkuun lopulla, kun 70-luvun keltainen Kleinbus siirtyi Ahdin tilan omistukseen:


Sisällä olivat jääneet bileet kesken joskus kauan sitten.


Tavaratilassa näytti tältä. Pidän erityisesti tuosta ohjaamon kulkuaukosta. Korotettu katto ei välttämättä ole mikään kaunistus, mutta kyllä se aika paljon lisätilaa tuo. Valoa tulee kattoikkunasta.


Suuri Kurpitsa on seissyt pitkään, joten projekti alkaa purkamisella. Eristeet pois, mukanaan kaksi muurahaispesää ja muutama hiirenpesä.


Kaikki irtoavat isommat osat otettiin pois remontin tieltä.



Hitsattaavaa löytyy sieltä täältä ja uutta peltiä tarvitaan. Ei mikään yllätys, odotimme pahempaakin.


Tekniikka on yllättävän hyvä. Mies kävi Otson kanssa koeajelullakin kotitiellä, kun vain akku laitettiin paikoilleen. Moottori näyttää minullekin tutulta 24 kuplavolkkarivuoden jälkeen.


Eläinkunnan lisäksi kasvikunta on vallannut Kurpitsavaunun. Katolla kasvoi sammalta ja jäkälää.


Nyt korotettu katto hohtaa taas valkoisena. Kyljistä on huonokuntoiset tarrat pois, samoin kaikki irtoavat osat. Työ- ja varaosalista on selvillä. Hyvä tästä tulee!



Tätä Kleinbus-mallia sanotaan pallokeulaksi, sen edeltäjää junankeulaksi. Tämä on Kleinbussin eli t2:n työversio, normaalia tilavampi pakettiauto: Kastenwagen Grossraum. Kleinbus tarkoittaa oikeasti matkustajamallia, pikkubussia, mutta puhekielessä nämä kaikki variaatiot tottelevat samaa nimeä.

Keulan VW-merkin tilalle oli vaihdettu vararengas, merkki oli onneksi tallessa. Väri saa jäädä alkuperäiseksi, samoin paikoilleen jää gangsterilippa. Juuri se teki tästä niin kauppa-automaisen näköisen ja ratkaisi minun ostopäätökseni. Vararengaskin sopi minusta hauskasti keulaan, taidetaan laittaa se takaisin. Jäisi myös enemmän tilaa sisälle.

Näihin saa nykyäänkin hyvin vara- ja lisäosia. Telttakatoksia saa joka puolelle autoa, paitsi sen alle. Matkailukäytössä näissä on jokainen kuutiosentti otettu käyttöön: katolle myydään auki popattavia telttaosia ja ohjaamoon penkkien yläpuolelle ripustettavia lasten vuoteita. Tähän tulee telttakatos ainakin yhdelle kyljelle. Kun vain osaisi valita värin!

Kuva kaapattu Proud To Popin sivulta

5 kommenttia:

Kaisa/Peikkolapset kirjoitti...

Voi ihan täydellinen! Ihan oikean värinenkin! Meillä kerätään vain pikkuautoina näitä. :D

Kaisa/Peikkolapset kirjoitti...

Ja kukkakangas tietysti! :)

Anonyymi kirjoitti...

Minun on niin vaikeaa lukea tätä, kun kateus sumentaa silmäni! :D

Jasmiina kirjoitti...

Kaisa: Niin, kukkakangas! Tai pallollinen, eiku raidallinen... Noista kuoseista muuten löytyy vielä tolkuttomasti värivaihtoehtojakin. Ne on kyllä helppo vaihtaa, joten eri tapahtumiin vois olla erilaisia :)

Susanna: Äläs nyt sumentele siellä :D Nyt näitä pikku hiljaa alkaa liikkua taas syyshinnoilla, kannattaa seurata myyntipalstoja, jos vaikka tulis oma auto vastaan.

Amalia kirjoitti...

Bussi näyttää hienolta, niin täynnä mahdollisuuksia... Väri on aivan upea!