Ostin joku aika sitten juoksutusliinan ajatuksena totuttaa Okua sen kammoamaan ratsastuskenttään liinassa. Juoksutus on ollut menestys, Oku menee hienosti! Tänään juoksutin Okua kolmatta kertaa, mies räpsi kuvia kännykällä.
Tänään tehtiin enää yksi haukihyppy! Ihan ennenkuulumattoman rauhallista menoa Okulla.
Oku osaa! Voi, miten polleana se tekee töitä, välittämättä Viljamin ja Hanin laidunpuuhista. Ensimmäisellä juoksutuskerralla muut reuhtoivat pukkilaukkaa laitumella aidan takana ja Oku keskittyi töihin. Tänään muut olivat kaukana tarhassa, eikä Okulta päässyt edes pientä hirnua.
Rakas ukko!
Entäs Hani?
Tuntuu ihan uskomattomalta, että Hani on ollut meillä vasta alle viikon! Iso apu nopeassa kotiutumisessa on ollut Hanin omistaja, joka on käynyt täällä muutaman kerran tutustuttamassa Hania uuteen paikkaan ja meihin. Hani on asunut koko ikänsä kotitallilla oman emän luona, äidin poika. Ahdin tila erilaisine eläimineen ja vauhdikkaine ipanoineen oli aikamoinen järkytys.
Olen päässyt jo ratsastamaankin Hanilla. Ihan uusi ulottuvuus Okun kanssa tahkottujen vuosien jälkeen: yhteys hevoseen säilyy koko ajan. On todella epämiellyttävä tunne, kun se katkeaa, tai jos sitä ei löydy alkuunkaan. Joku ruuvi Okulla raksahti paikoilleen Hanin tultua: saimme tehdä Viljamin kanssa tunnin lenkin, minä taluttaen ja Aretta kyydissä, eikä Oku tullut aita kaulassa perään. Se vähän hirnui laitumella ja ravailikin, muttei juossut itseään vaahtoon.
Oku katselee laitumelta tarkkaan, kun Hanilla ratsastetaan kentällä. Nähtyään sen ensimmäisen kerran, se suostui itsekin kentälle - aivan rauhallisena!
Tuntuu hyvältä. Kädet tuoksuvat satulasaippualle ja hevoselle.
1 kommentti:
ihanaa
Lähetä kommentti