torstai 29. heinäkuuta 2010

Keltaiset tähtipaidat

Omille ja muiden muksuille taas. Omat tykkää ja tekijäkin on tyytyväinen. Liian harvoin tulee tehtyä keltaista, vaikka sopii moneen ja varsinkin farkkujen kanssa. Päivitän myös puodin puolelle.


tiistai 27. heinäkuuta 2010

Keijupaita

Aurora sai suunnitella itselleen paidan. Suunnitelma oli heti selvillä: vaaleanpunainen ja keijun kuvalla. Hänen Uhmismajesteettinsa polki jalkaa aplikointivaiheessa, kun paljastui ettei keijun mekko ollutkaan vaaleanpunainen. Ei auttanut, vaikka selitin että vaaleanpunainen ei samanvärisestä taustasta erottuisi. Mekko sai hyväksynnän vasta, kun älysin Helinä-keijulla olevan samanvärisen. Keiju sai nimekseen Kukka ja niinpä se sai vielä kukan hiuksiinsa. Glitterillekin löydettiin taas käyttöä. Yksivärinen vaaleanpunainen trikoo löytyi kirppikseltä, kukallinen ihanuus on Huvikankaasta.


Valmista paitaa halailtiin ja suukolteltiin ennen ensimmäistä sovitusta.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Wanhaan aikaan

Ennen vanhaan... (Silloin kun minä olin äitiyslomalla.)

Nyt se on loppu. Lopullisesti, ikuisesti. Miten pitkältä se tuntui, kun vauva vielä potkotteli vatsanahan sisäpuolella. Loputtomalta! Aikaa sen jälkeen ei edes osannut ajatella.

Äitiysloma.

En kuitenkaan ainakaan vielä palaa aikuisten oikean leipätyön ääreen, vaan hakkaan ensin päätäni seinään yrittäjänä. Käsityöläisenä tulee varmasti osallistuttua jos jonkinmoisille messuille ja markkinoille, ja niissä monissa on teema: wanhaa aikaa, käsityöläisyyttä, maalaisuutta. Ompelin itselleni pitkän pellavaisen värisen kietaisuhameen, joka muuntuu tarvittaessa vaikka Joulumuorille.


Ompelin myös ihka oikeasta wanhasta pellavalakanan palasta essun. Tätä voin käyttää tilanteen mukaan vaikka farkkujenkin kanssa. Koristeena on Ahdin tilan ruusuja. Tietää muu rahvas, että tuo on töissä täällä.


Aretta tulee varmaan kulkemaan markkinahumussa mukana, joten ompelin pellavaisen näköisen työmekon lapsityöläisellekin.


Ehkä sopivinta olisi ollut ommella itselleni iso aasinhattu, eihän tässä käsityöläisyydessä voi olla järjen hiventäkään... Mutta tämä on koitettava, muuten harmaahapsena kaduttaa. Minä elän, elämää ja unelmaa.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Koneet-paitoja ja Rosa-mekkoja omille ja muiden muksuille

Taas Singerin surautettavaksi pääsi Ikasyristä tilattu kangasihanuus, JNY Designin konekangas vihreänä. Hihakangas on paikallisesta kangaskaupasta. Otsolle oma (mieluinen!) ja myyntiin koot 90 - 140 cm, hintaa 25 e.







Ompelen myös Rosa-mekkoja myyntiin. Koot 80 - 130 cm ja hinta 30 e.






Päivitän nämä myös puodin puolelle.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Rosa-mekko

Ompelin Auroralle tukevasta puuvillasta melko ruusuisen mekon. Eihän uusi mekko (tai pari) kuukaudessa ole liikaa, eihän? Tällainen täytyy ommella Aretallekin, tuli sen verran mieluinen. Näitä on tulossa myös myyntiin, tuonne puodin puolelle päivittelen sitten.



keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Viidakkopaitoja myyntiin asti

Sunnuntain käytin hyödyksi ja hurauttelin viidakkopaitoja myyntiin asti. Koot 90 - 140 cm, hinta 25,- ja tilata saa sähköpostilla. Otsokin halusi oman - ihan kuin näitä ei jo entuudestaan olisi :)


tiistai 20. heinäkuuta 2010

Hevonen - kolumni

Olin kirjoittajavieraana tänään ilmestyneissä Tyrvään Sanomissa. Kirjoitin kolumnin otsikolla "Hevonen".



Pikkutyttönä minulla oli vastaus valmiina lahjatoiveita kysyttäessä: oma hevonen. Ei muuta. Paitsi yhtenä jouluna, jona jostain syystä toivoin hevosen lisäksi oransseja karvareunuksisia tossuja ja robottia. Paketista sain ne unelmien tossut, mutta pieni käyntiinvedettävä robotti oli pettymys: ei sillä saanut pikkuveljeä kuriin. Palasin hevostoiveeseen muutamaksi vuodeksi.

Lukion jälkeen pääsin joka hevostytön unelmien opiskelupaikkaan Ypäjälle. Hoidin muutaman vuoden muiden hevosia, mutta talikoinnilla ei omaa hevosta hankita. Hyvä, että yksisilmäinen koira. Ja epileptinen kissa. Ja niille jokunen kaveri.

Elämä vei, mutta unelma omasta hevosesta eli. Toissa syksynä heräsin. Minulla on oma talli, kunhan kunnostan sen. Minulla on pala laidunta. Nyt tai ei koskaan! Vakuutin miehelle: hevonen olisi ratsuksi koulutettu ja rauhallinen lastenkin käsitellä. Minä en sortuisi teurasauton rampilla kompuroivaan reppanaan. Tämä olisi niin iso hankinta, että pitäisin pään kylmänä ja valitsisin järjellä.

Ensimmäistä hevosta katsomaan mennessä jännitti. Mitä tulisi koeratsastuksesta vuosien tauon jälkeen? Uskaltaisinko edes harjata? No, kokemusta saisin, ensimmäistä tuskin ostaisin. Kahta tuntia myöhemmin kättelin kaupat punarautiaasta ruunasta. Se ei todellakaan ollut lapsiystävällinen ja rauhallinen. Yksikään järkisyy ei puoltanut sen ostamista. Sillä oli eroahdistus. Se alkoi oppia eroon näykkimisestä. Hevoskuiskaaja ja ratsuttaja olivat kuntouttaneet sitä ja se oli kuukausien aikana ehkä edistynytkin. Se oli iso kuin vuori. Se kiipesi etujaloillaan pyöröpaalin päälle ja katsoi minuun: ”Mitäs nyt meinaat?”

Kahta tallinkunnostuksen ja laitumenaitauksen täyteistä viikkoa myöhemmin hevoskuljetusvaunu kaartoi pihaamme. Itkin ja nauroin ja vaikutin muutenkin epätasapainoiselta. 37 vuoden haave toteutui.

Miten ihmeessä kuvittelin onnistuvani siinä, missä ammattilaisten edistyminen oli takunnut? Hevoseni ei todellakaan ollut valmis pehmeään käyntiin metsäpoluilla, reippaaseen raviin hiekkateillä tai riemukkaaseen laukkaan sänkipelloilla. Tein töitä, että sain sen harjattua ja talutettua rauhallisesti. Pienetkin vastoinkäymiset saivat sen taantumaan. Karsinassa kaatunut vesiämpäri vei sen vuorokaudeksi tolaltaan, se vapisi kyljet hikoillen ja silmät pyörien. Se kuitenkin edistyi.

Vuoden kuluttua aurinko maalasi syksyn sänkipellot hopeisiksi. Minulla oli hevonen, mutta ei vieläkään laukan riemua. Vatsassani potki vauva.

Tänä vuonna odotan kuuraisia sänkipeltoja enemmän kuin koskaan.


Kirjoittaja on ikuinen hevostyttö.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Varvastossusukat

Ehkä ne viileätkin kesäillat vielä ehtivät tulla. Olen nääs varautunut. Lankoina sekalaisia merinovillaisia vauvalankoja, ovat sopivan ohuita ja pehmeitä.







Nyt on ihan pakko esitellä yksi kirppislöytö, kun on niin erikoinen. Wanha pöllölamppu. Hurja!




Pienellä pojalla oli ihanat juhlat. Kiitokset onnittelijoille ja mukana olleille!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Myyrä ja vihreä tähti

Lasten katsellessa tätä Myyrä-jaksoa, harmittelin ettei minulla ole sinistä tähtikangasta. Olipas! Omassa kaapissa, juuri sopiva pala Otson T-paitaan. Ikasyristä on tämäkin.



keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Myyrä ja sateenvarjo

Tähän paitaan leikkasin kappaleet jo keväällä, mutta en ole aiemmin uskaltautunut Myyrää aplikoimaan. RuttuNutun Annikan Myyräihanuudet ovat saaneet aikaan pientä rimakauhua - ja Myyräkuumetta. Voi riemua, kun lopulta uskaltauduin! Nyt on meilläkin Myyrä! Tai ainakin viikonlopun synttärijuhlien jälkeen, nääs tämän käärin Otsolle pakettiin. Pilvikangas Ikasyristä, aplikointivelourit ja resori paikallisesta kangaskaupasta.




Shh!

tiistai 13. heinäkuuta 2010

Tähtipaita

Otsolle iloisen värinen tähtipaita. Tähtikangas on taas Ikasyristä, raitakangas paikallisesta kangaskaupasta.



Ufoja pojille

Tämäkin aplikointi menee toiston puolelle, mutta kun vaan tykkään näistä tunnistamattomista ja lentävistä. Sitä paitsi onnistuin turaamaan lasten aiemmat ufopaidat piloille, värjäsin koko koneellisen itsetehtyjä vaatteita pinkeillä ja sinisillä kerhotossuilla, jotka eivät kestäneetkään pesua. Har-mit-ti. Nyt on taas ufoja. Pilvi- ja tähtitrikoot Ikasyriltä, pallokangas Kangastukusta.



Otsolle


Kummipoikaselle


Miehelle


The truth is out there.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Kioski

Täytyy myöntää, että nyt on remonttiväsy. Kolme vuotta on Ahdin tilaa jo tehty. Välillä on kiva tehdä jotain ihan muuta. Kuten vaikkapa nikkarointia :)




Matti teki isompien lasten kanssa kioskin. Otso siitä ensin puhui. Monta päivää. Teki piirustuksetkin. Seuraavana päivänä minä pääsin maalausvuoroon koko katraan kanssa, mukavan tuulisena iltana. Sitä seuraavana päivänä vuoroon pääsi Singer ja surautin katoksen. Katos on tarkoitus tehdä jossain vaiheessa markiisikankaasta, mutta ensimmäinen vedos tuli tuosta Maria-mekkoihin meinaamastani ihanan vihreästä puuvillasta, joka hiisi vieköön taitaa kuitenkin olla liian ohueksi kulunutta mekkoihin. Viirinauhan olen tehnyt joskus aiemmin, se on odotellut kätköissäni sopivaa käyttökohdetta.



Otson kioskilla on ollut synttärien ja avajaisten kunniaksi myös (mielikuvitus)kakkua myynnissä sangen kohtuulliseen kolmen euron palahintaan. Jos ei kämmeneltä halua palaansa haukella, on lautasesta saanut pulittaa kuusi ja lusikasta neljä euroa.


Kuusivuotias


Otso, Otsinkainen, Ötsinkäinen. Esikoinen, ensimmäinen. Kuusi vuotta sitten pitkän päivän päätteeksi se tuli kuperkeikalla maailmaan. Toivotin tervetulleeksi sanomalla "Karhunpoikanen". Otso siitä oli tehtävä, ei se olisi voinut olla kukaan muu. Olavi myös, sukunsa vesa.



Se nukkui kainalossa. Puhui kantoliinassa puolaa.




En ompele sen vaatteisiin taskuja. Taskuihin nimittäin kerätään aarteita: kukkia, mustikoita, onnenkiviä, nauloja. Kerran oli hiirenraatokin.



Se osaa uida pinnalla kolme metriä selkää ja pinnan alla myyrää vielä pidempään. Se ajaa polkupyörällä ilman apupyöriä. Kiipeilee sääret mustelmilla. Sen selässä kasvaa hienoa nukkaa, aavistus että siitä tulee joskus iso ja vahva, karvainen setä. Se voi syödä vinon pinon äidin paistamia lettuja tai isän tekemiä vohveleita. Vappumunkkien syönnissä epäilen sen hallussa olevan epävirallisen maailmanennätyksen.



Sitä jännitti ensimmäisen hampaan lähtö. Nyt ei enää, toinenkin lähti jo ja sen ensimmäisen tilalle kasvoi uusi. Tuttu juttu.



Poikanen.