Kun toimittaja otti minuun yhteyttä sisustuslehtijutun tiimoilta, en alkuun innostunut ollenkaan. En pidä itseäni sisustajana ja koko sisustus-sanalla on jotenkin negatiivinen kaiku. Vähän kuin lavastus tai somistus. Mielikuva, jossa nainen innoissaan sisustaa joka paikan valkoiseksi ja sieväksi, niin etteivät niihin saa mies, lapset tai lemmikit koskea.
Mies-parallani on taipumus ostaa minulle mönkään meneviä lahjoja. Tänä vuonna sain synttärilahjaksi Romuromanttinen sisustus -kirjan. Olen jo onnistunut hukkaamaan sen (en tahallani, ihan totta!), muuten lainaisin sen alkusanoja teille. Niissä luki kuitenkin jotain tämän tapaista: "Maailma on synkkä ja musta. Siksi kodin täytyy olla valkoinen." Kirjan kuvista löytyi tietysti (hei, ja nyt EN sitten mollaa kenenkään sisutusta, korostan että minusta jokainen saa tehdä kodistaan näköisensä, mutta nämä seuraavat vain eivät ole MINUN juttujani):
heinäseipäistä tehdyt tikkaat (maalattu valkoiseksi)
lihakoukku roikkumassa uusiokäytössä (taisi kyllä tässä kirjassa olla joku kalastusnaarausvempeles)
sukset olohuoneessa omaperäisenä ideana (laittaisin itsekin, jos niillä olisi joku esi-isä hiihtänyt vapauteen siperialaiselta vankileiriltä)
loputtomasti asetelmia random-esineistä, joilla ei ole tunne- tai käyttöarvoa
Mietin paketin saadessani, että milloin ihmeessä minä ehtisin nykyään lukea kirjan. Paketin aukaistuani totesin ongelman ratkaistuksi, sillä aihe ei tuntunut omalta. Aurora kertoi, että isä oli mennyt lahjanhankintareissulla paniikkiin. Tai ainakin hermostunut ja sännännyt kirjakauppaan. Mönkään meni lahjan kanssa siis tämänkin kerran. Mutta ajatushan se tärkein on :D
Kai minun pitää miettiä tuota sisustusangstiani, laajentaa käsitystäni sisustamisesta. Kyllähän minullakin on jonkinmoinen visio siitä, millaiselta haluan kotini näyttävän ja tuntuvan. Myös toimin päästäkseni sitä visiota kohti. Eli ehkä sittenkin sisustan?
Ajatus ammattilaisten tekemästä jutusta kodistamme - vuosien remontin jälkeen - alkoi tuntua houkuttelevalta. Niinpä sovittiin jutuntekopäivä. Saatiin taas yksi deadline saada remontti, sisustus ja siivous etenemään. Pesin jopa kaikki talon ikkunat kerralla!
Kuisti on ollut tähän asti kammottavan kaaoksen vallassa. Kodinhoitohuone on edelleen tekemättä, joten kuistille on lempattu sinne kuuluvia tavaroita, mm. pyykkikorit ja siivousvälineet.
Kenkämäärän perusteella talossa voisi kuvitella asuvan tuhatjalkaisen. Viisihenkiselle perheelle kenkiä kertyy. Kuistilla vintin rappusilla on niille hyvin tilaa.
Kuistin naulakon lisäksi ulkovaatteille ja kengille on vielä eteisessä valtava, vanha kaappi. Vanhassa Jaffa-laatikossa on ipanoiden hattuja, hanskoja ja villasukkia.
Olohuoneeseen tein tyhjänä olleeseen nurkkaan lukunurkkauksen. Koin vanhan jalkalampun kanssa iloisen jälleennäkemisen, se on viety tallin vintille muuton yhteydessä ja odotellut siellä vuosia unohdettuna. Ostin siihen vain uuden varjostimen. Opetustaulut ovat aika huonokuntoisia, ostin ne keväällä paikalliselta rompetorilta.
Tiedoksi uusille lukijoille, ja niille, jotka eivät ole aiemmin jorinoitani jaksaneet lukea, että meillä on pelkkä puulämmitys. Olohuoneen tolppamuuri nielee metrisiä halkoja ja antaa lämpöä pitkään.
Sisustusjuttu innosti minut ompelemaan olohuoneeseen uudet verhot. Mies tykkää kovasti sanomalehtikuosista, joten laitoin sitä ruusukuvioisen, oliivinsävyisen kirpparilöytö-valoverhokankaan kaveriksi.
Ostin Indiskan alekorista muutaman koristetyynynkin. Niitä ei ole koira vielä järsinyt pilalle.
Muuten olkkari on ennallaan: toimisto yhdessä nurkassa, TV kiinankaapissa piilossa, sohvissa taas tummat päälliset. Meillä on kaikkiin toisetkin päälliset ja niitä täytyy pestä ahkeraan.
Työhuone on valmis! Siellä on kaikki listat ja lamputkin paikoillaan! Tein sinne verhot kirpparilta löytyneistä kelta-pinkki-kukallisista valoverhoista.
Iloinen mallinukke Pirjo on löytänyt paikan nurkasta oviseinältä. Siinä se ei pelästytä huoneeseen astujalta löysiä housuun, jonka se teki väijyessään ovea vastapäätä, ikkunan vieressä. Seinälle löysin (kirppikseltä, mistäs muualtakaan) vanhan, vihreän naulakon. Pahvilaatikko ei ole sisustuselementti: puodille on aina menossa tai tulossa tavaraa. Tässä laatikossa olevia kaukomaiden ihanuuksia ja idän ihmeitä voi nyt tilata myös
verkkokaupasta (tämä on minun blogini, joten mainostan sumeilematta; siitäs saitte ja siitä!)
Yläkerrassa on vallinnut tähän asti pahin keskeneräisyys. Nyt on katto maalattu ja listat paikoillaan. Tekemättä on enää kylpyhuone, mutta nyt siihenkin löytyi ovi
Annosta. Mies teki karmit ja sovitti paikoilleen.
Täällä ovat nyt vierashuone ja minun työhuoneeni. Portaista puuttuu vielä kaide ja paikoillaan on tilapäinen raakalautaversio.
Lehtijutun pitäisi ilmestyä syksyllä. Kerron kyllä täälläkin sitten, kun on ajankohtaista. Tai ehkö ne lehdessä nauravat ja koko juttu hulluine taloineen päätyy mappi Ö:hön.
Siististä kodista saatiin nauttia lähes tuntien ajan. Ehdin ottaa siitä lisääkin kuvia, osa 2 siis luvassa seuraavaksi.
Jutuntekopäivä oli mukava. Kuvattiin, juteltiin ja kahviteltiin. Minä pidin vuoroin lapsia pois kuvista ja kuvattavista tiloista tuhoamasta ja vuoroin ohjasin kuviin mukaan. Lampaat innostuivat oikein linssiluteiksi. Kiitokset
toimittaja-Tanjalle ja kuvaajalle!
