Käsityövuosi 2017

Käsitöiden näkökulmasta vuosi 2017 oli minulla katovuosi. En muista, milloin olisi viimeksi ollut näin luovuus hukassa ja into kateissa.

Alkuvosi meni sairastuneita hevosia hoitaessa. Halvaantunut Roki tarvitsi hoitoineen paljon aikaa ja tietysti koko lauma, vaikka muilla tauti olikin lievempi. Akvaariota riivasi sitkeä pilkkutauti ja vesi vaihdettiin osittain joka toinen päivä ja kanalassakin sairasosasto oli koko ajan kansoitettu. Helmikuussa aloitin uuden työn puhelinmyyjänä ja en tiedä mistä onnistuin repimään päättäväisyyden opiskella myyntiä myös itsekseni. Kannoin kirjastosta vinot pinot myynti-, markkinointi- ja puhetaidon kirjoja ja luin netistä joka linkin, jonka myyntityöstä löysin. Se oli kamalaa, mutta palkitsevaakin aikaa. Puhelinmyynnin aloittaminen 45-vuotiaana ei ole ihan helppo juttu ja sain koko ajan potkia itseäni jonkin kynnyksen yli, mutta olin päättänyt oppia. Ja opin! Vaihdoin firmaa lehtimyyntiin ja työ alkoi tuntua kivaltakin.

Kevään korvalla alkoi käsillä olla taas aikaa. Pengoin lankavarastojani ja aloin neuloa. Ensin pitkät kirjoneulesukat itselleni:

Sitten samalla inspiraatiolla Auroralle:

Ja vielä yksi pari Aretalle:

Yhden pienen tilaustyön kevään aikana ompelin: kaksi essua. Samoilla langoilla sitten taisikin kone olla loppukesän :D Eniten kone tikkasi hevosten loimien korjausta.

Yksi inspiraatio sentään iski kesällä. Kirppisreissuilla minulle olivat huhuilleet kauniin väriset miesten paidat. Monessa oli kulumaa kauluksessa ja hihoissa, mutta miten kauniin värisiä! Halusin tehdä niistä itselleni hameen.

Kiva siitä tulikin ja kesällä tuli pidettyä paljon. Tämän alle sopii nätisti tyllialaushamekin, sen verran kellohelmainen ja runsas tästä tuli. Ihan lemppari farkkutakin ja vanhojen bootsien kanssa.

Kesällä innostuin opettelemaan virkkausta. Olen siinä kamalan hidas enkä todellakaan taitava, ohjeetkin on mulle ihan hepreaa enkä tiedä mikä on mikäkin silmukka. Tämä kukka on osa jättiurakkaa, jonka aion tehdä vielä loppuun. Olisikohan sen valmiiksi saattaminen mun uudenvuodenlupaus?

Loppusyksystä ripustin luurit naulaan ja virittelin verkkoja sijaisperherintamalle. Mitään niihin ei tarttunut, joten joulunajan myyntitapahtumat alkoivat kutsua. Niihin tein käytetyistä hevosenkengistä tallitontun ovia.

Täytyy myöntää, että ompelukoneen ääreen sain patistaa itseäni. Se olisi ehkä saattanut jopa jäädä (harkitsin joulumyyjäisiä ihan tonttuovi-pipari-kuivakakku-linjalla), mutta olin jo kesällä luvannut ommella pari heppaa jouluksi.

Siitä se taas lähti ja ompelun ilokin löytyi. Tein heppoja ja varusteita. Päivitin kaikkien kaavojakin.

Ihan uusina ompelin yksisarvisia. Näitä en yrityksen aikana uskaltanut tehdä, sillä pelkäsin tuon sarven olevan liian heikko leludirektiiveihin. Ehkä olisi pitänyt olla rohkeampi, sillä nämä otettiin ilolla vastaan.

Jouluturneen myötä ompelublokki on selätetty ja nyt pitkästä aikaa olisi intoa ommella vatteita itselle ja ipanoille. Täytyy päästä kangaskaupoille, sillä omat kangasvarastot ovat tyhjät.

Pukinkontista putkahtaneita

Tämän joulun alla suuntasin ompelu- ja käsityöintoni ja aikani pitkään vuoroaan odottaneisiin sisustusjuttuihin. Jotain pientä pukinkonttiinkin kuitenkin syntyi.

Tämän toivotun leikkikoiran Aretta sai jo synttärilahjaksi ja se onkin ollut rakas. Suunnittelin koiralle oman kopin, jonka Mies teki vanerista ja minä maalasin. Pakettiin päätyi vielä koiralle oma panta ja hihna.

Joulun alla ompelin tytöillekin muutaman pikkutyynyn. Ne pääsivät suoraan käyttöön, pukinkonttiin ei päätynyt mitään ommeltua.

Koiran kaveriksi Aretta toivoi muitakin interaktiivisia eläinleluja. Tämän sarjan lintuja saa myös häkkeineen, mutta ne muoviset häkit sattuvat äidin silmään... Syksyn lelukauppareissulta mieleen kuitenkin jäi tytön haikeus, kun lintu muovihäkkeineen jätettiin hyllyyn. Lintuja sai onneksi ostettua yksinäänkin ja paikallisesta sisustusliikkeestä löytyi ihana kultainen häkki. Häkkiin ostin vielä marketin lemmikkihyllystä linnun peilin kelloineen.

Meillä joulu jatkuu loppiaiseen asti. Kuusenkoristeina olleet karkit lapset ovat jo joulupäivästä alkaen saaneet syödä, mutta muuten nautitaan joulunajasta vielä täysin. Se kun on vain kerran vuodessa.

Ompelukonelaukkunukkekodit

Ompelukonelaukkunukkekodit ovat muuttaneet tyttöjen huoneisiin ja päässeet leikkeihin. Näihin on suunnitteilla vielä takat ja tietysti kalusteita, mutta eiväthän nukkekodit ole koskaan valmiita. Nämä oli loppujen lopuksi tosi simppelit tehdä, ainoastaan vesiaineen kanssa sain harmaita hiuksia ja nuo vähäiset sähköt koettelivat pinnaa. Miten nukkekodin sähkösysteemit voivatkin nyt ledien aikana olla ihan kökköjä! Näitä on jo korjailtu ja haettu Motonetista uusia sulakkeita ja niiden lamppujen omat tarrat eivät millään meinaa pysyä seinissä. Täytyy myöhemmin keksiä paremmat valaistussysteemit, tätä nukkekotien perinteistä lamppu-kisko-muuntaja-hässäkkää en suosittele kenellekään.

Mutta tässä ne nyt ovat!

Nämä punaiset Singerin ompelukonelaukut ovat täydelliset ♥

Lampiin tein veden Solid Water -vesiaineesta. Mokoma tökötti otti lähes 48 tuntia kuivua (ohjeen mukaan 24 - 36 h) ja kuivumisaikaan tuntui vetävän magneetin tavoin puoleensa jokaisen pölyhiukkasen ja koirankarvan taloudestamme. Jos siis aiot vesiaineen kanssa läträtä, suojaa aine kuivumisaikana huolellisesti pölyltä - toisin kuin minä. Hidas kuivuminen myös toi mukanaan ongelman: aine lähti imeytymään aluskankaisiin ja laukun pahviin ja levisi. Tein ensin ohuen kerroksen lammen pohjaan ja se onnistui hyvin, mutta toinen kerros lähti pohjakerroksesta huolimatta imeytymään. Ehkä ensimmäinen kerros olisi vaatinut vielä yhden bonusvuorokauden kuivuakseen kunnolla. Imeytin kuivumisaikana talouspaperiin karkaavaa nestettä. Asetonilla sain lopuksi pelastettua pahimmät läikät nurmikkokankaasta.

Kuivuttuaan tämä vesi on kyllä melkoisen ihanaa. Löytyisiköhän vastaavaa ainetta, mutta nopeammin kovettuvana? Luulisi hartsia löytyvän. Täytyy varmaan tutkia vaikkapa automaailmasta.

Olen bongannut molemmille tytöille pienet pöydät nukkekotien alustoiksi ja maalannut ne. Auroralla on tämä jäkälänvihreä. Laatikoihin sopivat vaihtokalusteet ja -asukkaat.

Seuraavaa miniprojektia aloittaessani olen taas viisaampi. Tyytyväinen olen kyllä näidenkin lopputulokseen ja tärkeintä on, että tytöt ovat näistä riemuissaan.

Kirjatalo

Ihastuin tähän ideaan heti bongattuani sen facebookin uutisvirrasta. Ensimmäinen näkemäni kuva taisi olla photoshoppauksen tulosta, mutta Pinterestistä löytyi kuvia aidoista. Miten ihmeessä ne on tehty? Halusin oman!

Kesällä löysin kirppikseltä kauniin Maapallon eläimistö -kirjasarjan. ostin sen jemmaan tätä tarkoitusta varten. Kun syksyn kansalaisopiston kurssitarjontaan ilmaantui Roombox-kurssi, uskaltauduin tarttumaan kirja-aarteisiini. Ja nyt talo on harjakaiskunnossa!

Sisustushommia on vielä jäljellä ja kaikki huonekalutkin puuttuvat vielä. Tätä on kiva jatkaa aina inspiraation iskiessä. Väliajat se saa odotella paikallaan kirjahyllyssä.

Ihmeellinen minimaailma

On täällä tehty käsitöitäkin! Tämä homma vain edistyy niin hitaasti, että raportoitavaa ei juuri ole ollut. Tytöt ovat halunneet nukkekoteja jo pitkään ja Auroralla sellainen on ollutkin - kaupan versio, jonka tyttö on "sisustanut" itse mm. tusseilla. Painavaa taloa on myös lapsen voimin kuljeteltu, joten se on saanut osakseen monta kolhua ja liimaukset ovat irtoilleet. Olemmekin tarkoituksella odotelleet, että tytöt kasvavat vähän ennen kuin alan itse tehdä nukkekoteja. Tuhoisamman iän leikit on hoidettu muovisilla taloilla ja niillä ihan parhailla: itse kenkälaatikoista askarrelluilla.

Nyt on kuitenkin tullut se aika, että tavarat alkavat pysyä ehjinä. Tähän ideaan rakastuin viime vuonna Tampereen Kädentaidot -messuilla, joilla Maria Malmströmin osasto oli lähellä omaani. Minun oli saatava tytöille ompelukonelaukkunukkekodit!

Ihan ihmeellisellä tuurilla löysin lyhyen ajan sisällä kirppikseltä kaksi samanlaista punaista ompelukonelaukkua. Täydelliset!

Aloitin syksyllä kansalaisopistolla Roombox-kurssin. Siellä teen eri projektia, mutta koska nämä miniprojektit sisältävät ihan hirmuisen määrän liimausta ja maalausta ja varsinkin niiden kuivumisen odottelua, ehdin oman projektini ollessa kuivumassa puristimien välissä aloitella myös tyttöjen ompelukonelaukkuja. Ihan ensimmäinen työ on vuorien purkaminen. Näissä laukuissa ei ollut erillistä lokeroa polkimelle ja tarvikkeille, joten purkaminen hoitui helpolla. Vuorimuovinkin liimaukset olivat vuosien saatossa irtoilleet.

Tein katkoteräveitsellä ikkuna-aukot ja liimasin niihin vanhasta, rikkinäisestä nukkekodista irrottamani ikkunat. Tapetoin talot. Tämän ihanan Pip Studion Early Bird -tapetin jämät riittivät juuri sopivasti vielä näihin. Teen nänä nukkekodit niin, että niihin sopivat 1:12 kalusteet, mutta mittakaava ei ole ihan tarkka. Laukkuhuoneet ovat mittakaavaan hurjan korkeat ja muutenkin haluan niihin vähän Liisa Ihmemaassa -henkeä, joten suurikuvioinen tapetti sopii paremmin kuin hyvin. Kattona on valkoista tapettia ja lattiana dc-fix -kalvoa.

Tyttöjen taloihin halusin ehdottomasti pihat. Siispä sisätilojen jälkeen puutarhatöihin! Hahmottelin vapaalla kädellä pihojen pohjapiirrokset ja maalasin vanhalla seinämaalin jämällä kiveysten pohjat.

Roombox-kurssilla oli yksi kerta omistettu massailulle. Meillä kotona lapset ovat kyllä tehneet fimo-massasta vaikka mitä, mutta minä en ole sitä kokeillut aiemmin. Nyt tein pieniä esineitä projekteiheni: yksityiskohtia omaan projektiini, kakkuja ja osia ompelukonelaukkutalojen pihoille tuleviin lampiin.

Yhden yön kulutin youtubessa tutkimassa, miten tehdään minimaailmaan vettä. Siihen löytyi omat aineensa, joiden saapumista nyt jännityksellä odotan. Karppilampien pohjat ovat valmiina. Pihanurmikot tein velourista, lampien pohjat retropuuvilloista ja kiveysten kivet leikkasin dc-fixistä. Lammet reunustin kuumaliimaamalla oikeita kiviä.

Kuten arvasin, tämä harrastus vie mennessään! Minulla on syksyn ajan pyörinyt näitä keskeneräisiä projekteja kolme, eivätkä ne suinkaan ole pysyneet pikkuruisella työpöydälläni ompelunurkkauksessa :D

Emäntä atomiajassa

Tänä aamuna herätessäni ensimmäinen ajatus oli: "Kuinka paljon kivaa tekemistä, äkkiä ylös!" Tätä ei ole tapahtunut naismuistiin, tajusin. Yleensä se ansimmäinen ajatus on: "Ei vielä" ja käsi on haparoinut torkkunappia. Työjono on ollut toivottoman pitkä ja kaikkea ei ole millään ehtinyt, kaikki omat asiat on pitänyt työntää tuonnemmaksi, taka-alalle ja mappi Ö:hön.

Olen löytänyt kirppis- ja kaupunkireissuilta paljon käsityö- ja askartelutarvikkeita, joista en ole ehtinyt toteuttaa mitään. Kuvissa alimmaisena oleva kangas on yksinäinen verho kirppikseltä, paperi, tarrat ja sienet Tigerista. Neulelankojakin olen hamstrannut (yllätys lankapuotiyhteistyön myötä :D ). Rowanilla eivät varmaan ajatelleet hienoja Tweedejään yhdisteltäväksi keinokuituiseen bling-blingiin, mutta tiedä vaikka yhdistäisin.

Sirkusaiheiset pelikortit ovat myös kirppislöytö. Niistä saisi jotain kivaa lastenhuonesiin, jotka kaikki kaipaavat jotain piristävää uudistusta syksyksi. Muutama huonekalukin odottaa hiomakonetta ja maalisutia sitä varten.

Paksuilla puikoilla on Otsolle tulossa paita.

Auroran neuletakkikin on vielä vaiheessa.

Teen käyntikorttini ja etikettini itse. Nyt on käyntikortit taas päivitetty ajan tasalle.

Miten minusta on vastenmielistä päivittää elektroniikkaa? Kannettavani on vuosien ikäinen, appiukon vanha. Meillä pyörii edelleen TV-kaapissa videonauhuri ja karvalakkimallin kännyni ominaisuuksiin (kolhunkestävyys, puhelut ja tekstiviestit) olen ollut ylen tyytyväinen. Sekin muuten on appiukon entinen. Minua puistattaa ajatus, että vanha, toimiva laite pitäisi hävittää pois vain siksi, että on keksitty uusi. Käytetyt laitteet rahdataan pahimmassa tapauksessa kolmansiin maihin kaatopaikkavuoriksi, parhaimmillaan sentään jo kierrätetäänkin melko tehokkaasti. Mutta silti: mitä tuhlausta, suorastaan silkkaa turhamaisuutta!

Päivitin kuitenkin lopulta myös itseni ajan tasalle ja luovuin karvalakkimallin kännykästäni, vuosia palvelleesta. Suunnitelma A kuitenkin on osallistua tapahtumiin myyjänä, kauppa-autolla ja jo ennen sen valmistumistakin (pitäisi varmaan hankkia teltta). Korttimaksujen vastaanotto on pienen pienellekin yrittäjälle tärkeää, joten tämän atomiajan älyluurin kanssa se onnistuu iZettlen avulla. Nyt on emäntäkin siirtynyt atomiaikaan!

Tuntuu hyvältä olla taas intoa täynnä, tuntuu hyvältä kun voimat taas palaavat. Tämä on ollut rankka kesä: hirmuisesti töitä, hirmuisesti huolia, suuria päätöksiä. Nyt se alkaa olla takana, päätökset tehty ja paljon uutta kivaa edessä, terveenä ja voimissaan. Minulle löytyi se etsimäni tätiratsukin! Tuskin maltan odottaa sänkipeltoja, keltaisten lehtien varinaa metsäpoluille ja pehmeitä, loputtomia, tutkimattomia hiekkateitä!

Kesäkivaa käsillä

Herra Murphy taitaa ironian. Viikon kuluttua Auroran käsitapaturmasta piti alkaa lapsille muutaman päivän kurssi, Kesäkivaa käsillä. Sain onneksi siirrettyä lapset viikkoa myöhempään ryhmään ja Aurorakin uusine, kevyempine lastoineen pääsi osallistumaan. Mukava toimintaterapeutti teki lastan niin, että siitä saa helposti vapautettua etusormen ja peukalon askarteluun ja toipuva pikkurilli pysyy hyvin turvassa lastan sisällä.

Eilen koitti kurssin viimeinen päivä.

Aretta on vielä liian pieni kurssille. Ei tosin omasta mielestään.

Kolmen päivän kurssilla lapset ehtivät vaikka mitä: huovutusta (pallon muotoiset maskotit), kirjansidontaa (omat kesäkirjat), silkkivärjäystä (huivit), telavärjäystä (kassit) ja värjäsivätpä vielä paidat ja pikku pyyhkeetkin. Pienet hippilapset.

Otso kirjoitti jo omaan kesäkirjaansa. Äiti voisi olla tuosta rauhallisuudesta vähän eri mieltä. Hyvä kuitenkin, jos lapsi niin tuntee.

Auroran sormi toipuu hienosti. Haavanhoitoa on kuitenkin jo näille lämpimille ollut riittämiin (aikaisemmin iso haava ja jännevamma Siiri-kissan tassussa ja Viljami-ponin lasinsirun viilto kavion pohjassa). Nyt haavanhoidettaviin liittyi vielä Sulo-kissa parilla pistohaavalla tassussa.

Mutta mikäs kesä se olisi, jos ei sattuisi ja tapahtuisi?